keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Hyggeä ja syksyn lämpöä sisustukseen.

Lempeää syysiltaa 


Täällä on iskenyt päälle tunne, että sisustukseen pitää ehdottomasti saada pehmeyttä ja syksyä. Valkoisessa kodissa kun on aina semmoinen ehkä jopa hieman raikas tunnelma, mutta nyt kaivataan harmautta ja maanläheisiä värejä!

Onnea onkin, että valkoiseen on helppo yhdistää mitä milloinkin ja saada koko kodin ilme muuttumaan vaikka värikylläiseksi sirkukseksi tarvittaessa. Sitä valkoinen nimenomaan raikastaa ja korostaa.

Nyt kuitenkin aloitin hankkimalla yhden turkistyyppisen tyynyn, joka taitaa kuitenkin tarvita toisen kaverikseen. Rahille nostan harmaan taljan ja tuon lämmintä puuta pienissä määrin mukaan. Näen jo silmissäni sellaisen vuoristomajan tyyppisen lämmön ja pehmeyden..

Olen jo saanut lapset puolelleni näissä kynttilähommissa ja siinä missä äiti sytyttää kynttilät, ipanat sammuttavat valot ja nauttivat mielellään iltapalan hämyisessä tunnelmassa. Muutama lyhty on ehdottomasti hankittava vielä sisälle, mutta myös ulos ja toinen must have on fonduepata.

Siinä me sitten dipataan fondueta, kynttilän valossa, turkisten ympäröimänä. Ihanan hyggeä! Mutta oikeastaan vaan halusin jakaa tämän tunnelman ja haaveet sinne teillekin, sillä mies kutsuu jo tuolla kaverikseen katsomaan Outlanderin päätösjaksoa kanssaan. Ihan just alkaa uusi kausi ylellä!

Hyggeä iltaa sinnekin 

tiistai 19. syyskuuta 2017

Tunnen, siis olen.

En tiedä olenko niin sanottu erityisherkkä, tai mitenkään muutenkaan kovin erityinen, mutta olen aina tuntenut tunteeni voimakkaasti. Aviomies on muutaman kerran sanonut olevansa naimisissa Latinalaistyyppisen naisen kanssa, se kertokoon jonkin verran.

Kiihdyn nollasta sataan nopeammin kuin gepardi, mutta toisaalta taas tunnen muutkin tunteeni kovin syvästi. Olen empaattinen, itkuherkkä, rakastava, syyllistyvä, ilosta hyppijä, fiilistelijä.. Tunnen, siis olen.


Palaan monesti tilanteisiin tai hetkiin, joissa olen tuntenut vahvasti. Olen tuntenut onnea, surua, häpeää, iloa. Myös musiikki ja tuoksut palauttavat minut vahvasti muistoihin, tiedä sitten onko sillekin jotain erityistermiä näiden erityisherkkien, erityistarpeiden ja erityisruokavalioiden maailmassa. Minulle se on vain elämää.

Palaan myös paikkoihin, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen. Kävimme miehen kanssa kahdestaan viikonloppuna kävelyllä vanhan varuskunnan alueella ja jotenkin se hetki vei mukanaan. Kaikki se pysähtyneisyys, autiot rakennukset, joissa joskus on ollut elämää.

Tyhjyyttään huutavat huoneet ikkunoiden takana, muutama tavara siellä täällä. Peili seinällä, josta joku on joskus tarkastanut parransängen pituuden. Ehkä nojannut käsiinsä ja tuijottanut itseään silmiin laskien jäljellä olevia aamuja. Mene ja tiedä.

Nurmettuneet hiekkakentät ja umpeenkasvaneet heinikot, joista on joskus pidetty sotilaallista huolta. Istutukset ja puut siistissä rivissä, rakennusten rapistuneet seinät. Nyt enää syksyn lehtien turmeltunut mädäntyneisyys.


Kuulostaa varmasti oudolta, mutta tunsin jotain todella voimakasta. Niin voimakasta, että mieli palasi noihin maisemiin koko loppuillan. Itseasiassa eiliseen saakka, sillä eilen lähdin matkaan uudestaan, tällä kertaa kameran ja koiran kanssa.

Otin kuvia paikasta, jossa tunsin olevani toisessa maailmassa. Televisiota liikaa katsoneena olin Silent Hillissä tai Tsernobylissä! Ja koska olen hieman hassu ja uskon vähän kaikenlaiseen kaiken ohella, minulle kertoi paljon se, ettei koira suostunut tulemaan lähellekään tuota aluetta. Kuvasin siis kaukoputkella ja laajiksella :D Harmi, että makrot jäi saamatta..

Tuo vanha varuskunnan alue tullaan purkamaan uuden, suuren asuinalueen tieltä, johon on kaavailtu jos jonkinlaista taloa ja toimintaa. Toisaalta hyvä saada tuo käyttöön, mutta miksi kaiken täytyy aina muuttuaaaaa... nimimerkillä palauttakaa varuskunta.

Kaiken kaikkiaan tuo paikka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, toivottavasti saitte kiinni tunnelmasta :)