torstai 7. maaliskuuta 2019

Loppusanat.

En muista, milloin olisin aukaissut bloggerin viimeksi. Nyt avasin sen, sillä on loppusanojen aika. Omalta osaltani tämä blogi on kirjoitettu tällaisenaan. Saatan joskus palata, mutta tämän nimenomaisen blogin, la petite princesse blogin tarina sellaisenaan on tullut päätökseen.

Kirjoitin blogia vuosia ja annoin sille paljon itsestäni. Sain vastalahjaksi paljon. Ystäviä, tuttuja, kokemuksia ja yhdenlaisen elämänvaiheen. Sain muistoja ja tarinan, oman tarinan. Meidän tarinan. Materiaalia, joka on kuin päiväkirja ja josta voin katsoa, kuinka vuodet meitä kohteli. Pintapuolisesti kylläkin.

Tein blogin lopetustyötä pitkään, sillä kärsin fomo:sta. Fear of missing out:sta. Pelkäsin jääväni paitsi ja ulkopuolelle. Lopetustyön edetessä ymmärsin, että en jäisi mistään kuitenkaan paitsi. Mistään oikeasta, mistään merkityksellisestä. Päinvastoin. Saisin paljon enemmän.

En halua kirjoittaa niksi-pirkkaa, jossa kerron miten tehdään jotain nopeasti ja helposti. Ottaa kuvia kukkaruukusta seitsemästä eri suunnasta. Päivän asun jaan vastaisuudessakin, tosin instagramissa. Meidän kodista voi katsoa kuvia tulevista sisustuslehdistä ja hei! Jos olet ystäväni, soitellaan. Nähdään ja vaihdetaan kuulumisia. Niitä ei tarvitse lukea blogista.

Minulla on edelleen paljon annettavaa, paljon sanoja ja ajatuksia. On kivoja lastenvaatteita, matkakohteita ja niitä life hackeja. Vastaisuudessa ne löytyy instagramista, olisi kiva nähdä sinut siellä!

Olen vuoden alusta siivonnut pikkuhiljaa sosiaalista mediaani. Poistunut ryhmistä, perunut sivutykkäyksiä, siivonnut kaverilistaa ja poistunut joistain palveluista kokonaan. Sekin on tuntunut hyvältä.

Rehellisesti sanottuna avatessani bloggerin tätä postausta varten meinasin sulkea sen samantien. Lopettaa sen, mitä olin aloittamassa. Koska pelkäsin. Mutta minulla ja la petite princesse -blogilla ei ole toisillemme enää annettavaa. 

Nyt haluankin kiittää teitä kaikkia lukijoita, joita olen matkani varrella saanut ilahduttaa, inspiroida, tukea ja mukanaelää. Te olitte tärkeä osa blogia. Kiitos teille myös rohkeista sanoista kun niitä tarvitsin ja kiitos vitseistä ja naurahduksista. Kiitos myös teiltä saamistani vinkeistä ja inspiksistä.

Tämä vuosi on muutosten aikaa ja se alkaa nyt.


ps. kuva on muuten otettu hieman yli viikko sitten Teneriffalla, kun olimme lähdössä bongaamaan delfiinejä valtamerelle. the times we had. 

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Lasten taidetta esille - osa 3.

Alkuvuosi on ollut täynnä jos jonkinlaista kivaa tekemistä. Olen nähnyt paljon ystäviä, harrastanut cheerleadingia, lukenut ja puuhaillut. Tulevana viikonloppuna juhlitaan 40-vuotiasta aviomiestä ja vuoden ensimmäinen reissukin on ihan just.

Olemme myös suunnitelleet tulevia remontteja ja nukkunutkin olen paljon. Semmoista mukavaa perusarkea, jolloin pelataan lautapelejä illalla ja imuroidaan vapaapäivinä.

Sisustusrintamalla olen karsinut. Tavaraa ja huonekaluja on kulkeutunut uusille omistajilleen ja kirppispöytäkin pitää varata tässä kuukauden sisään. Jotenkin taas ipanat ovat kasvaneet vaatteistaan ulos siinä kuuluisassa yhdessä yössä.

Ja kun noita kaappeja käy läpi, niin sieltä löytyy oikeita aarteita! Löysin yhdet tyhjät ikean kehykset ja Minityypin kuvataidekoulussa tekemän hiilipiirroksen. Tästä yhdistelmästä tuli jälleen täydellinen taulu olohuoneen seinälle. 

Piirustuksen toinen reuna kärsi viime keväänä koiranpennun hampaista ja se harmitti todella. Mutta oikeastaan näin jälkikäteen ajateltuna teos on entistä mielenkiintoisempi. Nyt siihen liittyy yksi tarina lisää.

Tällä hetkellä olohuoneesta löytyy myös TÄMÄ taulu, vaikkakin se odottelee edelleen isompia kehyksiä. Minityypin huone on myös kokemassa muutoksia, sillä myin sieltä juuri pois yhden vaatekaapin ja lupasin helmikuussa seitsenvuotiaalle kirjoituspöydän syntymäpäivälahjaksi. 

Mutta nyt pitää lähteä noutamaan Minityyppi joogasta, joten aurinkoisia pakkaspäiviä sinne!