keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Kynttilöitä

Pidin syksyllä hurjan menestyksekkäät partylite -kynttiläkutsut.
Vieraat tilasivat kynttilöitä ja somisteita itselleen ja lahjaksi mielettömiä määriä, joten emännänkorvaukseni muodostui suhteellisen suureksi.

Silloin en osannut vielä päättää mihin kaikkeen sen käyttäisin, joten tilasin mielestäni kivoimmat lähinnä syksyyn ja jouluun sopivat kynttilät.

Ylijäämää jäi ja sainkin sen lahjakortin muodossa, että voin myöhemmin käyttää.
Nyt löysinkin kyseisen lahjakortin lipaston laatikostani, varsinainen aarrearkku, trust me!

Tilausta siis menemään -->

Tällä kertaa kotiani pääsee sulostuttamaan "Perhesiteet" -somiste

Aika kiva, vai?

Eihän tuo ole minkäänmoinen ilman sopivaa kynttilää, joten tilasin siihen kaveriksi ison pilarikynttilän, tuoksultaan "vaniljakerma"

Uutuus! Vaniljakerma
Auringonpaahteinen vanilja, sokeroitu myski ja aavistus santelipuuta muodostavat herkullisen makean tuoksun.


Olen ehkä hieman väärään aikaan liikenteessä, eihän kynttilät ole kevään hittituote..

Oli suhteellisen vaikeaa valita sopiva kynttilä somisteeseen, koska vaaleita kynttilöitä oli niinkin järjettömän suuri määrä, kuin kaksi!
Tuoksuina vaniljakerma ja ranskalainen vanilja. Vanilja vai vanilja?

Ainahan tuon voi laittaa tuoksuttamaan vaatekaappia, jos on huoneilmaan väärän tuoksuinen. Tällä hetkellä vaatekaapissani luo tunnelmaa tällainen:


Tuoksuna "raikas greippi"

Ja kylppärissä on suihkepullo huonetuoksua tästä sarjasta:

"mandariini-basilika"

Muutama tuote heillä olisi, mitkä kiinnostaisi. Ehkä ensikerralla..

Kuvat: partylite

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta viestistä ♥