torstai 12. elokuuta 2010

ME & I

Eilen julkistettiin siis tämän syksyn uusi mallisto me&i:lta. Monet olivat netistä, kuvista katsottuna ei niin kivoja, mutta livenä jälleen kerran, ah, niin ihania! Meille tuli aika monta..
Itselleni tilasin mm. tämän.. Loput esittelen, kun saapuvat. Luulen, että mallit poseeraavat teille oikein mielellään!
Ystäväni on toiminut esittelijänä jos sen aikaa, että oli saanut itselleen kivan kassin. Ei ehkä ihan minua, mutta toimii erittäin hyvin esittelykassina kutsuilla.
Tarjoilut olivat yksinkertaisen herkulliset:
Hedelmiä
Katkaraputahnaa
Brieä
Keksejä


Ja kuten kunnon julkkarijuhlissa kuuluukin, oli juomana skumppaa.
Servetit olen joskus saanut ystävältäni ylimääräisenä emännänlahjana, minulla on myös pinkit pilviservetit ♥
Tällä kertaa ylimääräisenä lahjuksena sain suloisen peltipurkin.
Tarpeellisen.
Siellä on nimittäin hauskoja laastareita sisällä!
Iskeekö me&i?
TERVETULOA UUDELLE LUKIJALLENNI ♥

4 kommenttia:

  1. Ei iske enää ollenkaan, etenkään laadun heikentymisen myötä.
    Laasteripurkki on kätevä ja tarjoitut hienot!

    VastaaPoista
  2. jarna:

    moni on sanonut, että laatu on heikentynyt nyt uusimmissa mallistoissa, minulla ei mielestäni ole ollut kuin yksi maanantaikappale ja muihin olen ollut tosi tyytyväinen.
    eikös heidän tehtaansakin ole muuttanut? ainakin mallisto on nykyisin suurempi ja laajempi.

    VastaaPoista
  3. Kai tuota merkkiä pitää vielä joskus kokeilla, niin monesti siihen blogeissa törmää. Meandin vaatteiden ilme on usein melko värikäs ja graafinen jos olen oikein ymmärtänyt? Itse pidän ehkä vähän romanttisemmasta linjasta...Ihania kuvia ainakin ja voi mitkä tarjoilut julkkareissa!

    VastaaPoista
  4. Unelma Säleikkö:

    Joo, siis ideana on juurikin, että _lasten_ vaatteita lapsille, ei pienten aikuisten vaatteita. Värikkäitä ja printtejä, myös ihan rauhallisiakin.
    Kannattaahan noita kokeilla, jos vaan löytyy joku mieleinen, saattaa jäädä koukkuun ;)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥