torstai 30. joulukuuta 2010

Tällaista mä oon aina halunnut!

Olipa kerran jouluaattoaamu ♥
Kello 07:30 lastenhuoneen ovi aukeaa, Nopsteri on nukkunut siellä, Tirppa kiivennyt yöllä meidän väliin.
"taps, taps, taps.. seis!"
Pienen pojan askeleet kipittivät normaaliin tapaan aamulla olohuoneeseen, tavoitteena avata telkkari ja tuijottaa lastenohjelmia, kunnes herättää muut.
*hetken hiljaisuus*
"kipiti-kipiti"
juoksuaskeleet makkariin
"Tirppa! nouse ylös! joulupukki on käynyt!"
"2xkipiti-kipiti"
Pakkohan se oli nousta, pienen hymyn kera.
Lasten riemu!

Ensin jaettiin kasat,
osa tuli myöhemmin päivällä.
Oli ollut hassu pukki, vienyt väärään osoitteeseen:
mummin kotiin ja vaarin kotiin paketteja.
Miten se nyt niin?

Nopsteri oli kuitenkin vielä toipilas edellisen päivän leikkauksen takia, ei viitsitty turhaan pitkittää odotusta.
Oikeastaan meillä meni oikein rattoisasti koko aatto sitten kasatessa ja leikkiessä.
Ja mikä parasta,
tuntuu, että tänä vuonna lahjat olivat kaikki mieleisiä, eikä turhaa rojua juuri tullut.

Otsikon lausetta hihkuttiin paljon ♥
Ruuasta ei stressattu,
ei kinkkua, ei laatikoita.
Syötiin kaloja ja perunaa.
Itsekseen tuli vielä lämmin ruoka, karjalanpaisti.
Piti tehdä kakku..
en jaksanut, joten paistoin ruuan jälkeen torttuja.
Helppoa ja hyvää.
Varmasti ensimmäinen joulu, kun ei pinna kiristynyt ;)
Allekirjoittanut oli ollut kovin kiltti pukin mielestä männävuonna:
sain lahjakortteja, mm. kasvohoitoon ja vyöhyketerapiaan.
Paras taisi kuitenkin olla siivooja!
Kaksi siivoojaa kahdeksi tunniksi, ihanaa.
Nyt täytyy vielä miettiä paras ajankohta lahjuksen käyttöön.
Harmi vaan, että jäi pyhät vähän lyhkäiseksi, olisin voinut vielä lomailla.
Tämä viikko kyllä sen sijaan on mennyt supernopeasti.
Huomenna jo uusivuosi!
Pakko oli tehdä pikainen kuvaspämmi joulusta ennen sitä :)
Onko teillä millaiset suunnitelmat huomiselle?
Meillä on saunatila vuokrattuna,
sinne ystäviä, hyvää ruokaa ja kuplivaa.
Ja poreammekin kuplii.
Toivottavasti saadaan kerrankin julkaisukelpoisia kuvia juhlista!
Meinaatteko luvata jotain erikoista ensi vuodelle?
Tai ehkä jotain pienempää?
Minä en vielä tiedä, tuskinpa..
Saa nähdä mitä vuosi tuo tullessaan,
takataskussa olisi pari ässää,
muutoksia ;)
Vasta nyt ollaan saatu pikkuhiljaa tavarat paikoilleen remontin jäljiltä,
pahoittelen siis pienehköä sotkua taka-alalla :)

Ensi viikolla olisi vielä yksi vapaapäivä ennen seuraavia pyhiä, onkos ne jo pääsiäisenä sitten :)
Olkaahan nätisti uusivuosi ja muistakaa ne suojalasit,
miten sitä nyt sanotaankaan:
elämä on näkemisen arvoinen ♥
Lastenvaatebongareille tiedoksi:
Nopsteri:
housut - benetton
liivi ja smokkipaita lindex
Tirppa:
paita: burberry
hame: benetton
On ollut kiva yllätys, että olette jaksaneet kommentoida paljon ja sähköpostejakin saanut lukijoilta ♥
Yritän täyttää toiveitanne postauksista ehdottomasti!
Onnea vuodelle 2011!
Over and out tälle vuodelle.

4 kommenttia:

  1. Teidän joulu kuulostaa kyllä leppoisalta, itsekkin pyritty siihen = pukki käy jo päivällä ja mihinkään kinkun paistoon ei aleta.

    Hyvää uutta vuotta

    VastaaPoista
  2. Onnea vain stressittömästä joulusta!
    Meillä ei ihan onnistunut: Mea kehitti yhden illan kuumeen juuri aatoksi ja se vähän alkoi ahdistaa. Syömisten puolesta kyllä päästin vähällä, kun valmiiseen pöytään mentiin =)

    Onnea alkaneelle vuodelle myös!

    VastaaPoista
  3. täällähän on kaikkea uutta ja kivaa viime käynnin jälkeen! ihanan kuuloinen joulu, kuulostaa vähän meiltä -oltiin vaan!

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥