sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Ei vielä!

Vähän kuulumisia tuonne vauvan yksiöön:

Ei tartte tulla vielä!
Nyt on menossa 33 viikko ja perjantaina kävin kääntymässä synnärin päivystyksessä. Soittelin neuvolaan päivällä ja kertoilin oloistani ja naureskelin samalla, että onhan tämä tosiaan kolmas, muttakunentiedä...

Terveydenhoitaja laittoikin sitten suoraan lähetteen ja minä lähdin ajamaan. Supistuksiahan tulee jo aika usein. Osa kipeitä, suurin osa harjoitusversioita. Luulisi osaavan jo homman noiden jälkeen taas.

Vauvasta ei oikein saanut käyrää, koska on niin vilkas yksilö. Ja hikka. Hikkasi ihan jatkuvasti. Ultralla katseltiin taas (meinasin kirjoittaa toisiamme, mutta sehän on yksisuuntainen :) ) ja painoarvio tälle hetkelle oli 1900g. Kasvaa kyllä, omalla käyrällään. Siellä minien käyrällä.

Sentin verran olen nyt ehtinyt aueta, eli ehkä ihan hyväkin juttu, että peruttiin se joulureissu.

Rauhallista neljättä adventtia!

5 kommenttia:

  1. voi voi! toivottavasti siellä pikkuinen vielä viihtyy masussa!
    mulla oli kolmannen kanssa ihan samaa ongelmaa. taisin just samoilla viikoilla joutuakin osastolle makoilemaan tippaan. Sillä saatiinkin pysymään vauva mahassa yliviikoille asti :)
    toivotaan että pikkuinen nyt malttaa odotella <3

    VastaaPoista
  2. Nyt malttia pienelle matkaajalle <3

    Itse olin aikoinaan monen monta viikkoa sairaslomalla sen vuoksi, että nuorimmaiseni meinasi syntyä ennen aikojaan. Loppuviikoilla supistukset alkoivat rauhottumaan ja neiti syntyikin rv38+4, kun taas esikoinen ongelmatta sujuneen raskauden kanssa syntyi viikolla 37+4 :D

    Onnea loppuraskauteen.

    VastaaPoista
  3. Harmi, että joulureissu jää väliin, mutta toivottavasti saatte rauhoituttua joulunviettoon kotosalla ja vauva malttaa odotella vielä joitain viikkoja masussa!

    Toi on jännä kyllä, että ei kolmannellakaan kerralla välttämättä tiedä koska on lähdön aika! Toisilla on supisteluita paljon ja viikkotolkulla, mulla eka kivulias oli synnytyspäivän aamuna ja tiesin jo siitä että kohta alkaa. Tsemppiä loppumetreille (ja varsinkin siihen loppumaratonrutistukseen, jos siihen piakkoin jo pääsette!) Ps. eihän sulla ole tarvetta imetystyynylle? Mulla on yksi joutilaana, ei tule käytettyä. Ei siinä kyllä sun värisiä eli vaaleita kankaita ole, mutta voisin vaikka vauvalahjaksi ommella, jos käyttöä löytyy.

    VastaaPoista
  4. dibsukka:

    kiitos :) eiköhän tämä täällä vielä hetken pysy, koska oikeastaan kalenterissa ei ole enää tälle vuodelle tilaa.. Sinulla onkin pikkuiset tulleet ajoissa! Meillä eka 40+4, toka 38+ en muista tarkalleen, koska olin sitä ennen kauan sairaalassa ja sitten tulkoon tämä vaikka siihen johonkin niiden väliin :)

    annukka:

    Myönnän, olen ihan susi lukemaan omaa kehoani :) Niin tässä, kuin esimerkiksi kuntosalillakin.. Toisaalta kun nämä kaikki edelliset ovat kännistettyjä, en välttämättä oikein osaakaan odottaa, mitä tuleman pitää. Kuulemma luonnonllinen synnytys on hurjan paljon vähemmän kivulias, kuin lääkkeellinen. Mene ja tiedä..

    Imetystyynyä en ole kyllä koskaan käyttänyt, mutta eipähän sitä tiedä vaikka sille olisikin käyttöä :) Mä imetin aina milloin missäkin.. mm. ruokaa laittaessani :D Kokeillaan! Ei siinä mitään menetä ainakaan. Kiitos! Olet ihana <3

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥