keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kuris

Eli kuraeteinen on äärettömän tärkeä lisävaruste vakiovaruste jokaisessa kodissa.
Herkumman siitä saisi laattalattialla ja lattiakaivolla.
Plus suihku, sellainen kurasuihku.
Mutta koska kaikkea ei voi saada tyydyn tähän.
Etolan kuramatto kompensoikoon puuttuvia varusteluita.
Äärettömän kätevä!
Vannon täysin tämän nimeen, enkä osaisi olla ilman.
Saa metritavarana ja myyjä leikkaa mittojen mukaan.
Paras.
Kuvat eivät valitettavasti ole parhaita mahdollisia, 
mutta koska kamerani taitaa kärsiä pms-oireista,
suotakoon se tämän kerran.
Nelihenkisellä perheellä alkaa olla jo jonkin verran kenkiä,
joka tilaisuuteen katsos.
Osa käyttökengistä majailee tuossa ikean kenkäkaapissa,
joka on muuten oikein tilava.
Toinen osa on isommassa eteisessä, 
kolmas osa vaatehuoneessa
ja vielä lämpimässä varastossakin.
Ja koska hattuhyllyn käyttö tuntuisi kausihanskoille ja hatuille
suhteellisen hankalalta (lasten mielestä)
ongelma ratkaistiin ikean korilla.
Ihan kiva.
Niin, tosiaan..
Onhan niitä hattujakin kai joka menoon..
Vähän valjultahan tämä vaikuttaa,
kovasti mietin ja pohdin kaikenlaista tuunausta.
Ehkä taulu?
Peili ainakin!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kuin floralla olisi vedellyt..

 Se tunne kesäiholla, 
kun aurinko saa ihon puskemaan rasvan pintaan.
Siis sen saman ihon, 
joka talvella valittaa siitä,
että mikään ei riitä?!
No onhan näitä kokeiltu
ja jotain löydettykin!
 Estee Lauderin vaaleanpunainen Soft Clean on aika hyvä kevätputsari.
Toimii myös alkukesästä,
siis yleisesti Suomen alkukesästä.
Ei sellaisella helteellä,
joka nyt on koettu.
Siihen on omat vermeet.
Estee Lauder on todella pehmoinen, raikkaan tuoksuinen,
über riittoisa ja juuri sopivan tuju viemään meikin pois ja ihan hieman hillitsemään
rasvaisuutta.
Toimii pintakuivalle, ei ihan sille täysin floralle.
Järeämpään käyttöön onkin sitten Cliniquen rinse off.
Tosi stydiä kamaa,
kuivempi-ihoista hirvittäisi.
Tämä myös äärettömän riittoisa auttaa sinua nauttimaan kesäihosta mattana.
Molempi parempi!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Lintsipäivä 2011

 Ihan ensimmäiseksi pahoittelut blogihiljaisuudesta!
Viime viikko oli kyllä niin suossa rämpimistä ja uni maistui.
Ei ollut yksi eikä kaksi yötä, kun meni sen 12h..
Univelat kuitattu toistaiseksi ja tässä terveiset Lintsiltä!
 Koska tämä Juhannus vietettiin poikkeuksellisesti kotosalla,
päätettiin nauttia sunnuntaille luvatusta auringosta huvitellen.
Meillä oli hurjan hauska päivä!
Paitsi kun Nopsterilta kysyi,
jäi harmittamaan pari laitetta johon ei sittenkään uskaltanut mennä.
Automatkalla kotiin mieli oli kuitenkin toinen..
Perusmies, sanon minä :)
Paukutteli henkseleitään, kun ei enää ollut vaaraa, että joutuu menemään.
 Minusta Linnanmäen tarjonta, etenkin ruokatarjonta on parantunut viime vuodesta.
Kävimme Linnagrillissä syömässä ja ruoka oli ennenkaikkea
hyvää, mutta myös kohtuuhintaista.
Pitänee vaan vissiin valita oikea paikka.
Ja sitä slushia allekirjoittanut olisi voinut nauttia vaikka säiliöllisen,
siis nam!
 Osallistuttiin jos vaikka mihin arvontoihin
ja jotain saatiin kotiinkin asti.
Murun kanssa otettiin nuijapelissä kisat ja pieksin sen.
Kaksi kertaa!
Hyvä naiset!
 Ilma oli kyllä juuri sopiva, eikä laitteisiinkaan
tarvinnut jonottaa mitenkään kohtuuttomasti.
Suurin osa vierailijoista kun taisi olla vielä
Juhannuksen vietossa.
 Nopsteri sai tänä vuonna ensimmäistä kertaa pikkuhupi rannekkeen,
jolla pääsi polleana jos vaikka minne.
Ja yksinkin!
Muru otti seuraksi myös pikkuhupin,
joten meidän miehet paineli laitteesta toiseen.
 Tirppanan kanssa keskityttiin enemmän minihupeihin.
Tipujunakin tuntui välillä vähän turhan jännältä..
Nopsteri löysi kaverin itselleen,
ne oli pukeutuneetkin ihan samalla tavalla :)
**
Nyt,
huomenna alkaa viimeinen työviikko ennen lomaa.
Yksi enää pitäisi jaksaa.
Miten motivoida itsensä?
Ihanaa lomaa teille jo lomailijoille
ja tsempit sinne toimistoon!
Ihan pian!
Edelliseen litsipäivään voit klikata TÄNNE

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Tirpan uninurkkaus

 Jotain täällä sentään saadaan valmiiksi,
vaikka paljon hommia seisookin.
Tirpan huoneeseen tosiaan ne taulut nakuttelin,
sekä avulias naapuri porasi pari reikää.
Kun tarkemmin ajattelee, ei olisi tarvinnut.
Minä nimittäin menin olettamuksella,
että katto ja ikkunaseinä on kiveä.
Noh.. eipä ollut.
Olisin siis saanut nämä aiemminkin :)
 Ikeasta käytiin tuo ihana katos Tirpalle,
vaikka ihan ei nyt väreihin sovikaan.
Pääasia, että neiti sai oman unipesänsä
ja nauttii olostaan siellä.
 Ikkunaviirit on tilattu jo aikaisemmin ja koristivat jo vanhaakin kotia.
Tänne sopii paremmin, 
pelkästään tytön huoneeseen.
Yhteishuone toi paljon enemmän haastetta.
Muru löysi myös ikifanille suloisen hello kitty yölampun.
Vaikka illat eivät pimeitä vielä olekaan,
loistaa huoneen hämärästä vaaleanpunainen kajo.
Muru toi yllärinä minulle uuden kameran,
sain canonin eos digijärkkärin lahjaksi!
Voi pojat, että olin onnesta soikeana!
Nämä on sillä kuvattu nyt..
Harjoittelen vielä.
Aurinkoista sunnuntaita!

torstai 16. kesäkuuta 2011

Jännä paikka!

 Me viihdyttiin helteillä Puuhamaassa.
Ilma kuumaa,
vesi jäätävää.
 Mentiin heti aamusta,
ollaanko jo perillä?!
Kuinka monta kilometriä?
 Väittivät, että vesi on sen +25c,
uskon vasta omalla mittarilla :)
Varvasmittari väitti noin kymmentä astetta,
Tirppakin ui ihan vähän vaan.
Kylmää.
 Tämä mies sen sijaan ei paljon kylmästä perustanut.
Kävi höyrysaunassa lämmittelemässä,
jatkoi touhujaan.
Kävi allekirjoittanutkin kerran..
Siinä yhdessä mäessä.
Olen siis hurja!
 Tirppa keskittyi olennaiseen,
sään palvomiseen.
Pötkötteli aurinkotuolissa,
veti välillä pyyhkeen peitoksi.
Paleltaa..
 Olennaista on myös pihistää aurinkorasva
ja pitää huoli suojakertoimista.
Toki vähempikin olisi kai riittänyt.
 Meidän oma Raikkonen pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa
ihan yksin formulaa.
Aluksi jännitti, 
mutta voi pojat!
"saanko vielä uudelleen?"
Kaikenkaikkiaan aivan huippupäivä!
Yksi parhaista kesäpäivänviettopaikoista.
Omat eväät mukaan,
tarjonta ei ollut ihan varsinaisesti kehuttavaa..

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Meidän pompsut

 No onhan ne kauniita,
pakko myöntää.
Vähän hämilläni olin kuitenkin mitoituksesta..
98cm overall näytti kokonsa puolesta menevän ekaluokkalaiselle.
Silti se oli oikeastaan hyvä.
Menee varmasti ensi kesänä.
Ja sitä seuraavanakin :)
 Pari paitaa,
yhdet shortsit,
fleece.
Siitä fleecestä en kyllä ole vielä varma.
Ehkä se iskee kuitenkin,
kun ilmat viilenevät.
Sitten syssymmällä?
Vai olisiko joku vailla harmaata poikien 122 kokoista?
 Tirpsu tykkäsi tuosta haalarista.
Meillä on pari muutakin tälle kesälle.
Vitsit, että ne on toimivia!
Itsellenikin sellaisen playsuitin voisin..
Ilma on raikastunut ja luonto taas vihreämpi.
Iloa viikkoosi!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Voikukkatahrat pois vaatteista helposti ja varmasti.


Siis voikukka nimittäin.
Tiedätkö millä lähtee?
Minäpä tiedän ja kyllä lähtee!
Ne ihanat mustat renkaat vaatteissa,
rakkaudella niihin hankitut.
Äiti!
Katso mitämäkeräsinsulle!


Se on kuulkaat Vanishia ämpäriin ja kuumaa vettä päälle!
Vaate sinne ja anna liota yön yli,
sitten koneeseen, vielä hieman pinkkiä pesään.
Sillä lähti!
Kiitos Vanish!

ps. ihan ilmatteeks mainostin,
onpahan vaan niin paras tähän.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

On the wall..

 Maailman helpoin tapa piristää huoneen ilmettä 
tai meidän tapauksessa yrittää sisustaa huonetta,
on ostaa kauniita kuvia ja kehykset.
Valmiita kun harvemmin saa,
ainakaan omaa silmää miellyttäviä.
Muuton jäälkeenhän huoneet on suurpiirteittäin "sisustettu".
Löytyy huonekalut ja lelut, mutta oikeastaan oheissälä puuttuu.
Niin.. Nopsterin huoneesta maali tai tapettikin puuttuu.
Toistaiseksi ajanut asiansa.
Tänä viikonloppuna pitäisi saada vielä muutama reikä,
yksi kattoon ja kaksi seinään ja saatte kuvia ehkä hieman valmiimmasta
Tirpan huoneesta.
 Tirpalle ostin aikoja sitten eräästä blogipuodista,
jota ei sellaisenaa enää ole näitä ihania Tilda-arkkeja.
Ilmeisesti ainakin Sinooperi myy näitä. Tildaajat tietävät paremmin.
Arkkeja oli yhteensä kai neljä tai viisi.
Kaksi tässä, yksi askarteluun, 1-2 vielä odottelemassa kohtaloaan.
Ikeasta vielä Ribba kehykset, 
muutama ärräpää.
Vasaranisku ja siinä.
***
On niin kuuma, että ajatus ei kulje.
En valita.
Rakastan kesää!

torstai 9. kesäkuuta 2011

Turkinpippurimarengit

***
3 valkuaista
3 dl sokeria
1tl omenaviinietikkaa
1 dl turkinpippurirouhetta
***
Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Lisää puolet rouheesta.
Nostele tai pursota leivinpaperille,
koristele lopulla rouheella.
***
n. 75 c uunissa 2,5h
***
Nämä ovat omiaan aikuisten kutsuille,
parhaita nautittuna rutikuivan ja kuplivan
shampanjan kera!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

6-0

 Myöhästyneet onnittelut vaan kaikille, jotka juhlivat
menneenä viikonloppuna!
Ylppäreille, ammattiinvalmistuneille ja synttärisankareille.
Isi pääsi miehen ikään ja täytti 60.
 Juhlista julkaisen vain muutaman kuvan.
Lähinnä siksi, että jokaisessa kuvassa sattuu olemaan
joku muukin aina..
Viraita oli tuhottomasti,
isillä kun on kahdeksan sisarusta.
Siis yhdeksän niitä on yhteensä.
Sitten oli lapset ja lasten lapset.
Vilinää riitti.
Myös kaunis serkkuni juhli kanssamme.
Saatiin hyvät musiikit :)
Tunnistatteko?

EDIT! huutiksesta sulkeutuu kohteita tänään!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Onks teil bileet?

 LOHIKAKKU

n. 400g tiiviitä ruislimppuviipaleita
(ei esim real)


Täyte:
5 kpl liivatelehtiä
500-700g lämminsavulohta
2dl tillisilppua
1½ dl ruohosipulisilppua
2½ dl vispikermaa
2dl kevytmajoneesia
200g tuorejuustoa
1½dl sinappikurkkusalaattia
valkopippuria
½dl sitruunamehua

 Ohjeet kakun kokoamiseen löydät Kinuskikissalta
Kakun tein alkuperäisen reseptin mukaan, 
mutta omaan makuun ja rakenteeseen tarvitsi hieman tuunausta.
Sitruunaa olisi voinut olla häivähdys lisää,
se tuo kivasti raikkautta.
Kun valitset tuorejuuston makusi mukaan, saat
kakusta oman makuisesi.
Esim. yrttituorejuusto toimii.
Neutraalimman maun saat maustamattomalla.
Kaipaa kevyttä painoa päälleen hyytymisen ajaksi.

Tämä hävisi aika nopeasti,
joten lisävinkkinä vielä:
Tee kaksi kakkua!

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Tulin, näin ja ostin!

Oletteko koskaan lukenut Pienen Linnun blogia?
Jos ette, suosittelen!
Kauniita valokuvia,
taitavia käsitöitä.
Hyvää mieltä ♥

Aikani hänen tuotoksiaan seuranneena tulin siihen tulokseen,
että on aivan pakko lähettää mailia ja kysyä,
saisinko minäkin..
Vastaus ja tuote tulivat äärettömän nopeasti.
Ystävällisesti.
Kauniina.

Tilasin spagettipurkkiini tämän kauniin painetun kyltin.
Oikeastaan vain kyltin.
Naru tuli kaupan päälle.
Olin valmistautunut sen itse ostamaan,
eipä tarvinut.
Kiitos!

Oletko sinä löytänyt jonkun kivan blogin ja kautta rantain
sieltä jotain tilannut?
Kertoisitko?
Jos on erityisen kiva blogi,
saa siitä muutenkin vinkata ;)
Nyt viimeaikoina olen taas löytänyt ihania uusia.
Taustalla seurailen.

Mukavaa Maanantaita!
ps. huutikseen pääset klikkaamalla reunan linkkiä.
siellä sulkeutuu pian..

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Palava sydän

 Kaupunkilapsi,
sinä siellä!
Muistatko?
Muistatko sen kesäisen lauantain?
Oli varmaankin heinäkuu,
saattoi lähestyä jo elokuuta.
Läheisen betonikirkon kellot soittivat kello kuusi,
sunnuntai oli jo alkanut.
 Helteinen iltapäivän ilma seisoi väreilevänä.
Asfaltti poltti jalkoja.
Muut olivat jo paenneet kaupungista maalle,
viilentymään.
Oli hiljaista,
kaupunki oli meidän.
 Kaupat olivat silloin kiinni,
ei ollut alepa auki.
Ei mikään muukaan.
Fillarilla sotkettiin hiljaisia katuja,
kuunneltiin skeittilaudan kolinaa kongeissa.
Joskus poikettiin kaupunkitieltä,
joen rantaan.
Ei siinä voinut uida,
mutta viileämpää siellä oli.
Silloin kesä tuntui ikuisuudelta.
Heitettiin kengät pois,
käärittiin lahkeet ja kahlattiin muljahtelevien kivien päällä.
Hypittiin.
Olihan se vaarallista,
sykkeet pilvissä.
Muutama siltojen asukki huuteli.
Juostiin kotiin,
pihalle levitetty sora rahisi.
Saisinko sen kesän edes hetkeksi takaisin?