lauantai 11. helmikuuta 2012

Elämä on tässä ja nyt

Kiitos kaikille onnitteluista näin yhteisesti! Olen todella otettu ja onnesta soikeana <3

Otsikon mukaan elämä on tosiaan hetkestä kiinni pitämistä, nauttimista. Ettei yksikään kohta, tuoksu, katse, unohdu.

Vaikka pienin on todella kiltti, nukkuminen on tuottanut hänelle ja samalla minullekin haastetta. Mutta tosiaan, sylissä on tällä hetkellä viiden päivän ikäinen ihanuus, me vasta opetellaan. Myös sitä nukkumista.
Ruuanlaitto on kuitenkin välttämättömyys. Minulla on kolme muutakin suuta ruokittavana ja koska pienin ei ymmärrä vielä ajan ja odottamisen käsitteitä, täytyy kaiken tapahtua itsekseen tai äärimmäisen nopeasti.

Meillä ollaankin syöty viimeaikoina esimerkiksi uuniperunaa tonnikalalla ja fetalla ja spagettia jauhelihakastikkeella. Tänään Muru rakensi ämpärillisen salaattia jääkaappiin. Myös keitot toimivat tässä tilanteessa, kuten seuraava herkkukin:

Mozzarellapestotomaatit:

Tomaatteja syöjien mukaan
Mozzarellaa (yksi riittää kolmeen tomaattiin)
Pestoa
Mustapippuria

Viipaloi tomaatit haitarimaisesti, jätä pohjasta kiinni toisiinsa. Lisää väleihin mozzarellaa ja pestoa maun mukaisesti. Pikainen uunitus 250c ja muutama minuutti, että juusto sulaa. Rouhi päälle tuoretta mustapippuria.

Arvontakin on päättynyt! Voittaja oli tällä kertaa aana, laitatko minulle sähköpostilla osoitteesi, niin lähetän palkinnon sinulle. Onnittelut!

7 kommenttia:

  1. Ihanuus!! Lämpimät onnitteluni <3 Kaikkea hyvää uuteen elämän vaiheeseen.

    ps. kiitos ohjeesta, kokeilen mielelläni :)

    VastaaPoista
  2. Ihania vauvantuoksuisia päiviä teille!
    Multa katosi vauva yhtäkkiä, kun tuo päätti sittenkin oppia liikkumistaitoja - äkkiä ne ensimmäiset kuukaudet menivät, taas.

    Nauttikaa, ja toivottavasti opitte unitaitoja pian!

    VastaaPoista
  3. Siis minäkö??? :D Laitan heti s.postia. <3

    Onnea kovasti pienestä ihmeestä! <3

    VastaaPoista
  4. Onnittelut pienoisesta!

    Ja mä rakastan mozzarellaa. Käytän sitä just noin, lisäksi kalaan, leivälle, salaatteihin jne. IHANAA!!!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut pienestä ihmeestä täältäkin! Ja tosiaan elämä on nyt ja just tässä. Nauttikaa siitä! Aika ihania herkkujakin olette saaneet aikaiseksi ;)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥