lauantai 16. kesäkuuta 2012

Räpsyripsi

Statistiikan mukaan yksi suosituimmista hakusanoista blogiini on ripsien pidennys tai pitkät ripset.

Tällä hetkellä minulla ei ensiksi mainittuja ole, itseasiassa ollut todella pitkään aikaan, mutta vinkki pitkistä haaveileville on.

Päätin noin puoli vuotta sitten, että ripsien pidennys vie liikaa sekä aikaa, että rahaa. Ihanathan ne on, siitä ei pääse mihinkään! Yhdet onnistuneimmista pidennyksistäni näet tästä.

Laskelmia tehtyäni päädyin panostamaan revitalash ripsiseerumiin, katumatta hetkeäkään.

Ripsistäni on tullut sekä pidemmät, että tuuheammat. Ripsiä ei juurikaan tipu ja ne ovat hyvin elinvoimaiset. Seerumia olen käyttänyt vain yläripsiin.

Eiväthän ne vielä pidennysten veroiset ole, mutta sinne ollaan hyvää vauhtia pääsemässä. Mustat silmänaluset olen peittänyt nvey:n erase correctorilla.

Hiuksilla onkin sitten satokausi, niitä on ihan joka paikassa.. Ei auta vitamiinitkaan, kun imetys vie.
Oh well.. uusi hiusmalli?

7 kommenttia:

  1. Mukavaa lukea kokemuksia tuosta seerumista. Olen miettinyt saman aineen ostamista, mutta sitten sortunut ajatukseen "ei se kuitenkaan toimi".

    Ripsesi näyttävät hyvälle, räps räps

    VastaaPoista
  2. dibsukka:

    kiitos :)
    sitä samaa minäkin aikani mietin, päätin kuitenkin kokeilla ja kannatti!

    kestoväri ja ripsipermanentti ja kesäripset ovat valmiit!

    VastaaPoista
  3. Mä olen ihastellut ripsien pidennyksiä pitkään, mutta mun mielestä ovat kalliit ja mun herkille silmille voisi se liima olla aika pahasta.. Mutta nyt innostuin tuosta seerumista, sopiikohan se herkkäsilmäisille..? Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Mä luin yhdestä kosmetiikkabloggarin blogista tosta ja tälle mimmille se oli tehnyt upeeta jälkeä!!

    VastaaPoista
  5. Saska:

    ole hyvä vaan :)
    omat silmäni ovat aika herkät, mutta en ole kärsinyt tästä vielä lainkaan. joillekin on aiheuttanut punotusta.

    Mirva:

    kyllä mäkin suosittelen :)

    VastaaPoista
  6. Mä jo aiemmin mielestäni laitoin tänne viestin.. Aivan iiiiiihanat räpsyripset!! Mä oon haaveillut moisista jo pitkään, mutta omilla vielä mennään, toistaiseksi ;)

    VastaaPoista
  7. Terhi:

    Voi kiitos!
    Onkohan hävinnyt johonkin bittiavaruuteen sitten..

    Suosittelen kokeilemaan noita seerumeita, niihin on usein citydealissa tms hyviä tarjouksia :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥