keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Uusi luottotuote
























Olen varmaankin aikojen alusta ollut epäileväinen kaikkia hiuksiin jätettäviä hoitsikoita kohtaan, saati sitten vielä joku öljy! Siis ihan tasan satavarmasti jättää tukan sellaiseksi, no.. öljyiseksi, tahmaiseksi, littanaksi.
Siksi vähän epäröinkin, kun kampaajani suositteli kuivalle, luonnonkiharalle hiuslaadulleni öljyä.

Koska kosteutta tässä tarvitaan ja silkkistä sileyttä, päätin kuitenkin tarttua ehdotukseen ja olihan minulla yksi lahjakorttikin käyttämättä. Joten viimeisimmältä kampaajareissulta lähti mukaan tämä lorealin öljy. Nyt täytyy sanoa, etten enää vaihtaisi. Harvoja juttuja on kosmetiikassa, mitä tulee ostettua aina uusi puteli samaa, mutta tämä menee siihen kategoriaan.

Eli jos hiukset on kesän ja lämpökäsittelyn, sekä raidoituksen jäljiltä aivan horror-kunnossa, tämä on oikea tuote siihen!

Nyt vetäydyn taas hoitamaan pienokaisia. Keskimmäinen heitti eilen aamusta kaariyrjöt keittiön pöydälle..

ps. ehdin eilen vastata kommentteihinkin, muutama vielä odottaa. ja teidän ihanat blogit myös! en ole yhtään ehtinyt lueskella ja kärsin kamalista vieroitusoireista!






6 kommenttia:

  1. Kiitos tästä vinkistä, mulla luonnonkiharat ja jostain syystä nyt todella kuivat ja karheat hiukset ja olen miettinyt mitä näihin laittaisin, jotain marketista ostettavaa öljyhoitoa jo kokeilinkin.

    VastaaPoista
  2. Sari:

    Suosittelen lämpimästi!

    Hanna:

    Ole hyvä vaan! Ihan loistotuote :) Kerro sitten mitä pidit?

    VastaaPoista
  3. Täytyypä pistää hankintalistalle, kiitos vinkistä! Mulla kanssa luonnonkihara ja kuivan karhea tukka :/

    VastaaPoista
  4. Mistä tuotetta voi ostaa?

    VastaaPoista
  5. Kattohaikara:

    Suosittelen! Tällä saa sellaisen ihanan silkkisen tukan, vaikka eihän se niitä kiharoita poista, eikä latistakaan :) Kysy vielä kampaajalta, että millä annostuksella sopii sinulle. Itse laitan 1 pumppauksen, max 1,5.

    Anonyymi:

    Kampaamoista, jotka myy noita lorealin tuotteita :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥