torstai 1. marraskuuta 2012

Lelukaaoksen selätys ja muuta mutinaa.

Jotenkin sitä ei koskaan muista, kuinka vähän valoa syksyllä onkaan. Muutenkin, mutta erityisesti valokuvauksen kannalta, siis sisällä. Olen erittäin allerginen kameran omalla salamalle, katon kautta heitettävälle lisäsalamalle voisi olla paikka kyllä! Saatte sitä odotellessa nauttia näistä rakeisista sisäkuvista..

Koska alakerran lattiatila alkaa uhkaavasti täyttyä Pienimmän leluista, oli aika raahata yläkerrasta vanha, mutta kiva lelukori helpottamaan hommaa. Sattumalta sopii väritykseltään sisustukseenkin, tosin näin pienimuotoisena perfektionistinä mietin, josko sisäkankaaksi pitäisi ommella vaan valkoista. Tai sitä tummanharmaata, mitä edellisessä postauksessakin hehkutin.

Itseasiassa noi lattialistatkin voisi maalata valkoiseksi!

Lisäksi vihdoin pääsin käymään stockalla, josta meidän muutkin puiset kirjaimet ovat hankittu ja ostin Pienimmällekin oman. Nyt on kaikki koossa. Saa odotella tuossa tason päällä sen aikaa, kunnes päätyy eteispostauksessa nähtyjen naulakoiden päälle.

Kynttilät on kaivettu naftaliinista jo aikoja sitten, mutta ihan vielä en ole niitä kovinkaan paljon poltellut. Jostain syystä vaniljantuoksuinen miellyttää eniten, vaikka vielä hetki sitten oli ihan yök. Sellainen mausteinen vanilja.. Ehkä se onkin lähestyvän joulun tepposia?

Jouluvalojakin tekisi jo mieli ripustaa! Vaikka ihan muutama.. Etuoveen on varastossa odottamassa havuvalokranssi, joka tilasin viime vuonna, mutta se saa odottaa vielä kuunvaihteeseen. Eteisen peiliin taidan pienet laittaa jo nyt tuomaan vaikka sitten disco- jossei joulutunnelmaa.

Ja yläkerran hallin ikkunoihin vielä semmoisia tähtiä! Tää lähtee ihan käsistä taas.. Sunnuntai vois olla ikeapäivä.

Meille muuten tuli Nopsterin koululla otetut kuvat. Yksittäiskuva onnistui yli odotusten, mutta tämä  sisaruskuva, jonka takia sinne mentiin on jopa vähän pelottava. Paras niistä otoksista, sain nimittäin useamman nähtäväksi. Tytöillä on pomp de luxin mekot, niinkuin selkeästi huomaa..

Muksaa päivää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta viestistä ♥