maanantai 19. marraskuuta 2012

Pehmeät Pololot.

Tilasin nyt ihan ensimmäisen kerran yhteistyökumppaniltani Myllymuksuilta saamillani lahjakorteilla.
Yks, kaks, menoks! -postauksessa pohdin Pienimmän muskaritossujen hankkimista ja täytyy sanoa, että olen äärimmäisen tyytyväinen päädyttyäni näihin pololon hiiriin.

Tossut tulivat postissa muutamassa arkipäivässä ja asiaskaspalvelu oli erittäin ystävällistä. Tapani mukaan sähläsin tilauksen kanssa, mutta tiedusteluihini ja tilauksen korjailuihin vastattiin parin tunnin aikataululla ja hyvinkin pitkämielisesti.

100% ekologisten tossujen materiaali on superpehmoista (siis todella!!) nappanahkaa ja ne on värjätty kasviperäisillä väriaineilla. Unohtamatta myöskään sitä, että tossut ovat käsityötä ja ökö-merkittyjä.

Pienimmän jalan mitta on aikalailla tasan 10cm 9,5kk iässä ja tossujen koko meillä on 20/21. Perussukka mahtuu sisään tarvittaessa, mutta taitavat olla niin pehmoiset ja jopa mukavammat ilman.





Vauvamuskarissa suurin osa lauluista leikitään lapsi sylissä, mutta ensiaskeleita hapuilevat saavat toki kipitellä lattialla. Meilläpäin muskarin lattia on tosi liukas, eikä kävely kädestä pitäen onnistu ilman jarruja.

Pololon tossujen pohja on samaa nahkaa kuin tuo lila päälinen, mutta sisäpuoli käännetty ulospäin, joten askel ei luista.

Tossujen mukana tuli vielä hauska säilytyspussi, jossa ne kulkevat kätevästi hoitolaukussa mukana!
























Pienin rakastaa tossujaan yli kaiken!
Hiirien häntiä ja korvia näperretään alituiseen. Jos tossut  ovat jalassa, ja niitä kehuu hienoiksi, kasvoille leviää intopiukee ylpeyshymy.

Pienet jalat on vaan supervikkelät.. Vaikka miten yritin kuvata näitä jalassa, voitti nopeus minun nopeuteni. Myöskään kuvankäsittelystä ei ollut apua :) Ei siis estä menoa!

Omat tossusi voit tilata klikkaamalla TÄSTÄ! Loistava valinta pukinkonttiin.







2 kommenttia:

  1. Suloiset tossut! Onko tuo väritys ja malli mielestäsi paremmin tytölle kuin pojalle sopiva? Katselin tossuja Myllymuksujen sivuilta ja selkeästi pojille oleva väri ja malli ei oikein miellyttänyt...

    VastaaPoista
  2. Päivi:

    Malli näissä taitaa olla sama, mutta väritys on mielestäni unisex.
    Tuon vihreän ja lilan saa kivasti yhdistettyä farkkuihin pojillakin ja tosi cooleilla kundeillahan on pinkki kauluspaitakin ;)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥