tiistai 22. tammikuuta 2013

Herkullinen linssikeitto - parempaa kuin spagetti!


Ihan totta, tämä keitto sai Nopsterilta tuomion: parempaa kuin spagetti. Se on jotain se. Tai sitten mä teen todella surkeaa spagettia, sillä Muru sanoi, että ihan hyvää. Tomaattikeitto on parempaa. Siis meillä syödään sitä kaupan pussista tehtyä tomaattikeittoa..

Mutta omastakin mielestä tuli kyllä todella onnistunutta ja Tirppa, joka epäilee kaikkea, söi mukisematta sekin. Plussaa keitto saa siitä, että vaikka lihaa ei ole käytetty maku ja tuntu on lihainen. Ei jää nälkä.

Kiitos vaan epätäydelliselle Saralle, että sait minut muistamaan tämän olemassaolon :)


Punainen linssisosekeitto:

2 jauhoista perunaa
1 porkkana
1 sipuli
3 dl punaisia linssejä
1 litra kiehautettua vettä
loraus öljyä
1 prk valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa
1/2-1 prk yrteillä maustettua tomaattimurskaa
1 tl sambal oelek maustetta
suolaa

Kuori ja pilko perunat, porkkanat ja sipuli pieniksi. Lisää kattilaan oliiviöljyä ja kasvikset. Kuullota jonkin aikaa. Huuhdo linssit huolellisesti juoksevan veden alla. Kiehauta vesi vedenkeittimessä ja lisää sekä se, että chilitahna kattilaan. Lisää loput ainekset ja anna kiehua noin 20 minuuttia. Soseuta ja mausta.

Itse syön keiton kanssa (tai oikeastaan kaiken kanssa) aina raejuustoa ja se sopii tähänkin mainiosti. Miksei myös vaikka nokare creme fraisheakin? Parhaimmillaan tämä on ehdottomasti aurinkoisena pakkaspäivänä pulkkamäen tai hiihtolenkin jälkeen!


3 kommenttia:

  1. Alkas tekeen mieli jotain oikein kuumaa soppaa joka lämmittää ihanasti!

    VastaaPoista
  2. eipä kestä muistutuksesta :) meillä syödään linssikeittoa melkein joka viikko ja se on kyllä kaikkien lempparia. tosi ilman perunoita ja bataatilla. niin ja kerran blendasin mukaan kookoksmaitoa ja korianteria ja se oli kanssa ihana versio!

    VastaaPoista
  3. Pieni Lintu:

    Äkkiä vaan sopan tekoon :) Nyt varsinkin on ollut niin kylmä, että menee oikein luihin ja ytimiin.

    Sara:

    Bataatilla voisikin kokeilla joskus, mutta toi korianteri aiheuttaa mussa vakavia inhon väristyksiä. Syy on puhtaasti se, että viimeisin alkuraskaus yhdistettynä helteeseen ja auringossa paahtuvaan korianterin tuoksuun oli yhtäkuin ykä. Se tuoksu tuo siis sen fiiliksen :D

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥