keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kerrossängyn petaus(ongelma).

Asiasta kukkaruukkuun, niinhän se usein menee. Tällä kertaa asia on voileipäkakku ja kukkaruukku isojen huone. Tarkemmin kerrossänky.

Pohdin blogissa aiemmin kerrossänkyjä. Sänky oli ajankohtaista hankkia, kun isot siirrettiin nukkumaan samaan huoneeseen ja Pienin sai oman nukkumisrauhan. Päädyimme näihin unipuun sänkyihin, jotka miellyttivät kaikinpuolin. Kohdillaan oli muotoilu, muunneltavuus kotimaisuus ja hinta, sekä palvelu. Nopsterin mukaan he kaikki nukkuvat tulevaisuudessa tuossa, kolme sänkyä päällekkäin. Teoriassahan se kai olisi mahdollista..

Aivan mutkattomasti koko hommahan ei mennyt, mutta mikä nykyisin menisikään :)

Isojen huone on vielä vähän kesken, jotenkin se viimeistely puuttuu. Myös sängyn takana olevan päätyseinän uudelleenmaalaus on vielä vaiheessa. Tällä hetkellä sävy on sellainen myyränruskea ja purkissa odottaa se sama tummanharmaa, mikä oli Nopsterin huoneessa sen ollessa yläkerrassa.

Päiväpeittojakaan en ole vielä sänkyihin hankkinut, matchaavat petivaatteet ovat siis tällä hetkellä ehdottomat. Tietysti petaaminenkin jo auttaisi asiaa :) Pienen googlaamisen jälkeen näyttäisi, että paras ratkaisu kerrossänkyjen petaamisongelmaan olisi vetoketjullinen päiväpeite. Kangas siis tulee ilmeisesti koko patjan päälle ja alle ja suljetaan vetskarilla sivusta. Suitsait sinne vaan kaikki petivaatteet kanssa. Vitsit, kun kuulostaa helpolta!

Ainakin AVA Room ja Bedit myy tällaisia, mutta nyt olisinkin vertailun vuoksi kiinnostunut kuulemaan teiltä sekä valmistajia, että kokemuksia. Myös vaihtoehtoisista ideoistakin? Ehkä joku tuntemasi käsityöläinen valmistaa vastaavia?


7 kommenttia:

  1. Meillä ei ole kerrossänkyä, mutta teki anoppi-kulta ihan itse lasten normaaleihin sänkyihin, ompelija kun on.
    Helpottaa arkea (lue: siisteyttä) huomattavasti kun kaikki menee (joskus yöpukuja myöten) saman peitteen sisään. Lisäplussa myös, kun ainakin meillä sängyt toimivat myös saarina, laivoina, linnoina, pomppuhyppyratoina jne jne, niin lapset eivät mene lakanoiden väliin sotkemaan ja leikkimään.
    Hintavampi hankinta varmasti tavalliseen päiväpeittoon verrattuna, mutta suosittelen silti erityisen suurella lämmöllä :)

    (..."Rispektit" siitä, jos tavan peittoon päädyt ja oikeasti kömmit sinne katon rajaan peittoja viikkailemaan ;))

    VastaaPoista
  2. Heippa! MEillä on juurikin samat kerrossängyt käytössä ja samat petausmietteet. Senpä takia surautin itse meille vetoketjupäiväpeitteet. Tuli oikein nätit ja edulliset. Käypä katsomassa blogistamme ja jonkinlaiset ohjeetkin sinne koodasin.

    http://piipadoo.blogspot.fi/2013/03/paivapeiton-ohjeita-kuvin.html

    -Paula

    VastaaPoista
  3. Tellimaria:

    No juurikin niin :) Ja kun kavereita tulee kylään, ipanat eivät suinkaan löhöile niillä lattialla olevilla, sitä varten hankituilla fatboylla, vaan juuri siellä sängyissä. Monella ystävällä on vielä lemmikkejä ja sitten eläinpöly kulkeutuu petivaatteisiin. Kauhean tylsää olla kokoajan kieltämässä kuitenkin..

    Pienimmän kummitädin äiti on ompelija, miten en tullutkaan ajatelleeksi! Voisinkin ehkä häneltä tilata!

    Rispektit taitaa olla turhat :D Sen verran jopa minulla on itsesuojeluvaistoa :D

    piipaadoo:

    Kiitos ihan mielettömästi vinkistä ja linkistä! Täytyykin käydä kurkkimassa :)

    VastaaPoista
  4. Muistan että Magicpoksin blogista joskus luin vastaavasta... sieltä löytyy varmaan apua:) Sama ongelma meillä edessä.

    VastaaPoista
  5. Kalamuija:

    Niin olikin! Taisi olla eurokankaan kanssa yhteistyössä teettämä :)

    VastaaPoista
  6. Hei,
    ollaan myös hankkimassa Unipuun kerrossänkyä. Olen vähän tehnyt hintavertailuja mutta aika pitkälti hinta on samaa. Mistä itse ostit? En viitsisi kauhean kaukaa lähteä hakemaan. :)

    Kiitos kivasta blogista! :)

    VastaaPoista
  7. Soikku78:

    Me ostimme askon kautta :) Saa myös plussat kaupan päälle.

    Kiitos :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥