torstai 22. elokuuta 2013

Elokuun illat.


Siirrytään teepurkeilla sisustamisesta ulkosisustamiseen, mikäköhän onkaan oikea termi.. Kyseessä on siis meidän yläkerran parveke, joka löytyy takaterassin päältä. Käynti sinne on yläkerran hallista.

Jostain syystä parvekkeella ei ole ollut oikein mitään käyttöä. Tai siis kyllähän lapset silloin tällöin siellä keinuu ja minä ripustan aika ajoin pyykkejä ulos kuivumaan. Myös ilmalämpöpumpun yksikkö on siellä.

Parveke itsessään on todella alaston. Siellä ei ole kukkia, eikä muitakaan kasveja. Keskellä roikkuu keinu ja samasta syystä ei löydy oikein muita kalusteita. Pitäähän nyt keinumaan mahtua.

Alkukesästä ostin taas paikalliselta fb-kirpulta tuollaiset sisustustikkaat. Väriltään ne olivat mäntyä, viehättävää.. Suihkaisin yhden purkillisen valkoista suhumaalia ja johan ilme raikastui. Virittelin niihin vanhat ikean valot jotka tuunasin epähuomiossa voimapihdeilla rikki, hupsista :D

Valot roikkuivat siinä siis aikansa, kunnes vihdoin löysin mieleiset toimivat.


























Nämä led-lamput ovat anno-merkkiset ja löytyy kodin1:stä. Hintaa oli muistaakseni hieman alle 40e. Mutta kun on aikansa metsästänyt taas ikeat ja clasun ja elloksenkin vastaavat maksoivat vissiin 70e, niin oikein sydäntä lämmitti.

Minusta tuovat ihanan lisän tuohon parvekkeeseen! Mitäs pidätte?


Talvenhan parveke on taas uneliaana lumenkeräyspaikkana, joten jossain vaiheessa valot siirtyvät varmaankin sisäkäyttöön. Nähtäväksi jää, mihin huoneeseen :)



2 kommenttia:

  1. Hienot noi lamput! Näyttää kokonaisuudessaan muutenkin hienolta! <3

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥