keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Murula (arvotaanko?).


Vaikka viimeaikoina on pitänyt ihan hirmuista kiirettä kuvausten kanssa (tälläkin viikolla kolmet!) ja blogistanian seuraaminen on jäänyt suorastaan retuperälle (kärsin vakavista vieroitusoireista, väitän, että päänsärkyni johtuu siitä..), ajattelin esitellä teille Hyrylän keskustassa sijaitsevan uuden yrityksen. Murulan.

Murula on mm. lastentarvikekirppis. Murula on käsityöpaja. Se on myös käpy ry:n yksi keräyspaikoista ja onhan siellä keltainen kammarikin tukemassa suomalaista käsityöläisyyttä. Kaikkea mitä arvostan suuresti!

Murula avattiin hiljattain vanhaan, täysin remontoituun rakennukseen ja täytyy sanoa, että siellä on aivan valloittava ilmapiiri. Koko liike on raikas ja siisti.


Murulan takana on Sanna, joka aloitti uransa ihan kotikäsityöläisenä herkkujen parissa. En nyt siis tarkoita tilauskakkuja, tai tavallaan joo.. Nimittäin oikean näköisiä herkkukoruja. Korut valmistuvat esimerkiksi leafilta saadulla lisenssillä, joka takaa esimerkiksi aakkoskorujen valmistuksen laillisuuden.

Sannan omaa tuotantoa siellä on mm. avain- ja muina koruina. Itsekin hankin juuri supersuloisen keltaisen jädeavainketjun, mutta siitä myöhemmin lisää joskus muulloin.

Vierailevia tähtiäkin siellä on. Kannattaa seurata esimerkiksi heidän FB-sivujaan KLIK. Fb:ssä nimittäin kerrotaan, milloin löytyy me&i -esittelijä tai vaikkapa milloin pomp de luxit ovat nähtävillä. Mikä tekee Murulasta sitten erilaisen? Oma lempparini on ehdottomasti FB tiedotus!

Sanna kertoilee mitä milloinkin on myynnissä. 


Väitän, että moni ei tätä tee.. Murulan kirppispuolen pöytävuokraan kuuluu myös pöydän siivous. Loistava ominaisuus!






Nyt, kun Halloweenkin lähestyy, löytyy Murulasta myös young life -naamiaisasut. Aika kiva etten sanoisi, vai onko muitakin jotka on kyllästynyt hankkimaan kaikki tarvittavat eri paikoista?

Lapsillekin on tekemistä. Nimittäin leikkipaikka. Ja jos ei pieni uskalla jäädä yksin, mutta ei oikein jaksaisi kävelläkään, niin rattaat löytyy lainattavaksi käynnin ajaksi.

Niinhän se taitaa olla, että kun lasten äiti laittaa homman pystyyn, hän osaa ottaa huomioon lapsiperheiden tarpeet.




























Tosiaan Murulan perällä on käsityöläisille erikseen tarkoitettu keltainen kammari, josta voi vuokrata pöydän kirppistyyliin ja laittaa omansa esille.

Olen sieltä bongannut ainakin handmade by mamin ja just sulle -merkit.

Mutta tämä on tosiaan vain pintaraapaisu koko Murulaan, suosittelen poikkeamista!

EDIT! Huomatkaa, että osa Murulan toiminnasta on myös fb:ssä ja tuotteita tilattavissa postitse ;)
EDIT2! Osoitetta kun kyseltiin niin Kaupparaitti 3, Tuusula.



























Ja sitten siihen, minkä tiedän kuitenkin kiinnostavan teitä lukijoita hyvinkin paljon ;) Nimittäin Murulan kanssa järkättyyn arvontaan!

Saat valita Murulan valikoimista itsellesi herkulliset donitsikorvikset! Jätä kommentti tähän postaukseen, kaikki yhdellä arvalla mukana ja anonyymit: jättäkää erottuvat nimimerkki eikös joo :) Sunnuntaina sitten päättyy ja katsotaan kuka saa ne omakseen.

Sen kummempaa tarinaa ei tarvitse jättää, mutta minua kiinnostaisi mitä mieltä te olette tällaisista komplekseista, missä on jos vaikka mitä? Entä onko jotain, mitä voisi vielä olla?

Minä lähden nyt palaveeraamaan ja sitten taas kuvauskeikalle :) Tämän viikon satoa nähdään taas blogissa pian.


43 kommenttia:

  1. Kiva tärppi, asun lähellä tuusulaan joten täytyy käydä katsastamassa liike. Ja arvontaan mukaan, tietty.

    VastaaPoista
  2. Onpas kiva paikka, varmasti käymisen arvoinen. Laitan korvan taakse. :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa käymisen arvoiselta paikalta ! Itse en asu sielläpäin, mutta veljeni siinä aika lähellä, jotenka täytyykin kyläreissulla laittaa tuo ohjelmaan :)
    Mukana arvonnassa ♥

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa käymisen arvoiselta paikalta ! Itse en asu sielläpäin, mutta veljeni siinä aika lähellä, jotenka täytyykin kyläreissulla laittaa tuo ohjelmaan :)
    Mukana arvonnassa ♥

    VastaaPoista
  5. Murula on ihan huippupaikka! Sanna on tehnyt loistavaa työtä <3

    Donitsikorvikset vielä mahtuisi omaankin korukaappiin.

    /Hanna/

    VastaaPoista
  6. NAM :) Kuinka syötävän söpöt korvikset...

    VastaaPoista
  7. Onpa ihana palkinto! Tuollainen liike kuulostaa todella näkemisen arvoiselta, harmi kun on vaan niin kaukana :/
    -Aada-
    aho_immonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Vaikutta hyvältä :) Täytyykin kävästä.

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa. Ihanalta paikalta kuulostaa, harmi vaan ku ei oo täällä päin!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana paikka: lämmin, kodikas, tyylikäs, tarpeellinen ja hauska. Sanna on kuin luotu Murulaan. Useasti olen käynyt ja useasti tulen käymään. Donitsi-korviksetkin mulla jo on joten saakoon joku muu ne.

    VastaaPoista
  11. Onpa kivan kuuloinen paikka! Arvonnassa mukana. :)

    -A

    VastaaPoista
  12. Mukana :) Tommosen vaaleanpunaset olis töissä aika käheet :D

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, että mamiki oli päässyt Murulan kuviin <3

    VastaaPoista
  14. Toivottavasti ei haittaa, että lisäsin sun blogin omaan listaan? :)

    VastaaPoista
  15. Vaaleanpunaiset donitsikorvikset on syötävän mageet.. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  16. Hyrylässä käyn viikottain ja seuraavalla kerralla on lähdettävä niin ajoissa, että kerkeää tutustumaan Murulaan. Paikallista yrittäjyyttä pitää aina kannattaa =)Ja ihanaa palkintoa pitään myös yrittää saalistaa ;)

    VastaaPoista
  17. Ooooo!
    Ihanaa, Just Sulle on päässyt blogikirjoitukseen. Olen ihan intopiukeena!
    *Vink* Just Sulle löytyy myös FB:stä.
    Kiva kirjoitus Murulasta, se on kokemisen arvoinen!

    Mukaan arvontaan toki!

    VastaaPoista
  18. Mukava paikka on Murula ja pirteä kaupan täti on Sanna. Ehdottomasti kaikille tutustumisen arvoinen paikka!

    VastaaPoista
  19. Ehdottamasti kaikille tutustumisen arvoinen paikka!

    VastaaPoista
  20. OI, miun pöllöt on päässy kuviin. <3 Murula on hyvä paikka. =)

    VastaaPoista
  21. Olen miettinyt, että tuolla pitäisi käydä, mutta nyt alan jo miettimään milloin pääsisin käymään Murulassa!

    VastaaPoista
  22. Aivan ihanalta paikalta kuulostaa! Nyt on ihan pakko löytää hetkinen aikaa Murulassa käyntiä varten <3

    VastaaPoista
  23. Ihan hävettää tunnustaa, etten ole ehtinyt vielä Murulassa käydä. Pian sinne siis! :)

    Eva

    VastaaPoista
  24. Mä olen ihan Murula-fani! Jäätelöpuikko-magneetin hommasin jo, nuo korvikset jäi mieleen kummittelemaan ;)

    -Alissa

    VastaaPoista
  25. Jos olisin lähistöllä, kiinnostaisi käydä tutustumassa. Kiva arvonta!
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  26. Ihana paikka,ihana blogi <3
    Minna Väänänen

    VastaaPoista
  27. ihana paikka varmasti, pitää joskus poiketa!!

    x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Oliko osoite jossain?

    VastaaPoista
  29. No ihan ensiksi mun on pakko sanoa, mutta tää sun blogis on aivan ihana!!!!
    Siis täällä on kaikkea! Upeita vaatteita, kauniita ja inspiroivia kuvia kerta toisensa jälkeen, hyviä vinkkejä, ihan kaikkea mitä itse haluan blogista lukea! :)

    Ja tuolla liikkeessä on kyllä mentävä käymään. vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta. :)

    Korvikset on tosi nättejä ja tiedän, että ois meidän isomman neidin mieleen joten arvonnassa mukana ehdottomasti.

    <3

    VastaaPoista
  30. Tulikohan mun kommentti perille? jätin äsken? :P

    VastaaPoista
  31. Arvonnassa mukana :) ihan varmasti käyn... Karkki avainkaulanauha ostoslistalla ja varmasti naamiaisasut

    VastaaPoista
  32. Arvonnassa mukana :) juuri karkki avainnauhaaa kaipailen, ja varmasti naamiaisasuja

    VastaaPoista
  33. Arvonnassa mukana :) ihan varmasti käyn... Karkki avainkaulanauha ostoslistalla ja varmasti naamiaisasut

    VastaaPoista
  34. Voi miten ihania :) Vaalenapunaiset donitsit olisi aika ihqut !

    VastaaPoista
  35. Vaikuttaa kivalta liikkeeltä :) Mukaan arvontaan

    VastaaPoista
  36. Murulassa kauppa käy, itse olin myyjänä jo avajaisviikolla ja syksyrahaa tuli kivasti. :) Pöytien siivous on mun ehdoton suosikki-ominaisuus Murulassa!

    VastaaPoista
  37. Kuulostaa ihanalta paikalta. Jos joskus Tuusulaan tulee poikettua, niin ehdottomasti on piipahdettava. Onneksi oli vinkki, että löytyy netistäkin :-)

    VastaaPoista
  38. Kivanoloinen paikka, täytyy käydä pyörähtämässä :) Ihanat donitsikorvikset, arvonnassa mukana. Tule käymään blogissani, uusi nimi Onnellinen Oliivi!
    http://www.onnellinenoliivi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  39. Mukaan arvontaan! :) varmasti poiketaan murulaan jos tuusulan suunnalle matkataan!

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥