lauantai 14. syyskuuta 2013

Sukliskakku.


Suklaakakku

4 munaa
2dl sokeria
1 3/4 dl jauhoja
½ dl kaakaojauhoa
1tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri huolella. Lisää kuivat aineet siivilöitynä taikinaan. Mitat ovat noin, sillä kakku on ihan omaa materiaalia :)

Paista 200c noin 20-30min (kokeile tikulla)

Anna kakkupohjan jäähtyä ja leikkaa se kahteen osaan. Tee sillä välin suklaamousse.

Suklaamousse

1 levy suklaata
1 prk vispikermaa

Sulata suklaa ja vispaa se kerman joukkoon vaahdoksi.

Kostuta alapohja hyvin maitokahvilla (ei makeutettu) ja levitä siihen kerros hilloa. Minulla oli vadelmahillon jämät. Levitä mousse ja nosta toinen kerros päälle. Kostuta taas kunnolla maitokahvilla. Valmista kuorrute ja levitä jäähtyneen kakun päälle. Anna vielä hieman vetäytyä ja kovettua viileässä.

Kuorrute

1 levy suklaata
½ dl kuohukermaa
30g margariinia

Sulata suklaa muiden ainesten kanssa, sekoita tasaiseksi. (mitat ovat taas noin, sillä kuohukermasta oli jämät ja margista nokare)


Koko viikon vaivannut järjetön suklaakakun himo on nyt taltutettu. Kakku oli mielettömän herkullinen ja todella suklainen, nam! Kerralla meidän porukka vetäsi siitä naamariin 3/4.. :)

Taikinaan voi halutessaan lisätä vaikka hasselpähkinärouhetta, tuo kivaa rakennetta ja vähän makuakin.


Meidän kahvinkeitin muuten sanoi sopparin irti tänä aamuna ennenkuin olin saanut sitä kahvia. Laski alleen ja keittiön lattia, sekä kaikki laatikot sen alla tulvi. Herättiin aikalailla kukonlaulun aikaa viemään ipanoita uimatreeneihin, joita ei sitten ollutkaan :D

Noh, kakkua naamariin ja stockalle uuden keittimen hakuun. Onneksi siellä on tänään -10%!

Kivaa lauantaita teille, toivottavasti teillä alkoi paremmin  :)




4 kommenttia:

  1. Näyttää aivan liian hyvältä! ;)

    VastaaPoista
  2. Ansku:

    Nopeasti kyllä hävisi :D

    Herkkuhovi:

    Ja olikin! Muru, joka ei pidä suklaakakuista ei sitten yhtään, vetäsi suurimman osan :)

    Nou hätä, minulla on nimittäin jo uusi versio kehitteillä ;)

    Leena-Emilia:

    En kyllä yhtään epäile :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥