torstai 31. lokakuuta 2013

Kuppikakutti.


























Toisin sanoen minua on muffinssittanut jo viikon. Järjetön vimma leipoa ja nimenomaan jonkinlaisia muffinseja. Erikoisen tästä kokeilusta teki mm. se, että kivat tarvittavat vuoat puuttui. No, koska lukijat jo tietävät tämän minun "tee ensin ja mieti sitten" -periaatteen, osa saattaa arvata, mitä on tulossa.

Ei mennyt kuin strömsössä. Taaskaan. Halusin kartonkisen vuoan ja koska niitä ei ollut, päätin leikata kivoja mustavalkoisia pahvimukeja about puoliksi ja käyttää niitä. Tiesittekö, että niiden muovipinta ei oikeastaan kestä kovinkaan kuumaa uunia? Minä jotenkin aavistelin, mutta..


No joo.. Ihan nättejähän niistä tuli, ja ylimääräiset suklaatkin tuli käytettyä. Siis ylimääräiset ja suklaat, mikä ei täsmää? :D 

Käytin siis muffinien sydämeksi, suklaahilloksi, loput suklaatryffelit. Taikina ympärillä on ihan perus muffinitaikina kaakaolla. Kuorrutukseen käytin tällä kertaa suklaakermaa, jossa on ihan hitunen vaniljakreemijauhetta.

Kannattaa ehdottomasti kokeilla, mutta älkää kokeilko sitä mukijuttua..


Herkullista torstaita!


2 kommenttia:

Kiitos kivasta viestistä ♥