lauantai 12. lokakuuta 2013

Mekkoja ja sukkia.


Seuraan muutamaa aivan ihanaa blogia, joiden taustalla häärää todella taitavia tekijöitä. Sekä bloggaamisessa, mutta myös käsintekijöitä. Heidän inspiroimanaan olen löytänyt itseni yhä useammin tutkailemasta malleja, kaavoja ja kirjoja. Osaisinkohan minäkin?

Tai no varmasti osaan, ihan varmasti. Olihan koulun kässänumero aina ysi tai kymppi, mutta siitä on aikaa ja välineet on mitä on. Nyt löysin yhden mekon jota lähden kokeilemaan, saa nähdä tuleeko se koskaan esille tänne. Tosin olenhan minä esittellyt NE verhot, jotka ensin silitettiin mattoon kiinni ja sitten ommeltiin kaksi kertaa vinoonkin.. Ja pari muutakin juttua.

Pitäisi ehdottomasti kasvattaa pitkäjänteisyyttä.


Mummin kanssa yhteistyössä tehdään sukkia. Minä neulon osan ja mummi osan. Ensimmäisestä sukasta olen oman osuuteni neulonut ja nyt se on vaiheessa kaksi. Toinen sukka siis aluilleen!

Pienin on muuten toipunut leikkauksesta tosi hyvin! Nenästä tulee enää ajoittain verta jos syö vähän karheampaa ruokaa. Selkeästi varoo vähän yskimistä, mutta tosi reipas on. Ihanaa nähdä, miten nopeasti pienet paranevat.



2 kommenttia:

  1. Osaat sinä jos minäkin sain nään aikaan jopa lappuhaalarin pojalle. Tuosta jujusta on hyvä lähetä liikkeelle

    VastaaPoista
  2. Amalia:

    Kiitos :) Hui, lappuhaalari! Ehkä mä kuitenkin aloitan jostain just tyynyliinasta ja jujussa oli pari kivaa, mitä ajattelin kokeilla.

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥