tiistai 1. lokakuuta 2013

Täytettyä leipää ja voittajia.


Tämä täytetty leipä on uusi tuttavuus ja jää pysyvästi meidän ruokalistalle. Loistava iltapala ja tietenkin vierasvara. Vastaavaa leipää sain perjantaina, kun kävin tyttöjen kanssa naapurissa playdateilla. 

Tein hieman muutoksia tähän (tapani mukaan) ja sain siitä aikalailla täydellisen..

Täytetty leipä:

½ pkt hiivaa
3dl vettä tai muuta nestettä
½dl oliiviöljyä
2rkl juoksevaa hunajaa 
1rkl sormisuolaa (savustettu on paras!)
6dl vehnäjauhoja
2dl sämpyläjauhoja

Liota hiiva lämmitettyyn nesteeseen ja lisää muut aineet. Vaivaa jauhot sekaan yleiskoneella. Huomaatte varmaan, että resepti on oikeastaan täysin sama kuten focacciassa, lempparileivässäni. Ainoastaan sämpyläjauhot jätin mukaan alkuperäisestä reseptistä tuomaan vähän kuitua. Anna kohota reilusti, noin 45min.

Kaada uunipellille levitetyn leivinpaperin päälle reilusti oliiviöljyä ja hieman sormisuolaa. Painele taikina levyksi. Täytä haluamillasi täytteillä, meillä oli alkuperäistä mukaellen oliivia (kalamata), fetamuruja ja mozzarellasiivuja. Tuoreet tomaatit vaihdoin aurinkokuivattuihin ja lisäsin vielä reilusti tuoretta rosmariinia. Parempi olisi ehkä ollut timjami..

Rullaa ihanan öljyinen leipä ja ripottele pinnalle vielä sormisuolaa, sekä haluamiasi siemeniä. Kaapista löytyi tällä kertaa unikkoa. Kohotellaan taas reilusti 30min.

Uunita 200-225c noin 30min. Laske lämpötilaa tarvittaessa. Öljy tekee reivästä ihan uskomattoman rapean ja mehukkaan! (alkuperäinen resepti täältä)

Murulan korvikset lähtevät seuraavalle voittajalle: ONNEA!

zeepra kirjoitti...
ihana paikka varmasti, pitää joskus poiketa!!

x_unrated at hotmail.com

Laitatko zeepra tietosi minulle ja mahdollinen väritoive (+vaihtoehto), palkinto toimitetaan varaston mukaan :) Meandin voittaja on vielä hukassa, joten käypä katsomassa olitko se SINÄ :) Perjantaina arvotaan tarvittaessa uusi voittaja.

4 kommenttia:

  1. Tämä kiittää ja kumartaa ;) Tulee varmasti tehtyä... Meillä on muuten useampaan otteeseen syöty myös sun ohjeen mukaista ohraleipää, on vaan niin hyvää!(tosin mun mittailuilla täytyy lisätä vähän jauhoja tai vähentää nestettä, muuten jää kosteaksi eikä kypsy kuohkeaksi)

    VastaaPoista
  2. Varmasti hyvää noinkin. Itse testasin uutta kuidukasta vaihtoehtoa sunnuntaina.Mielettömän hyvää sekin.

    VastaaPoista
  3. annukka:

    Hyvä, että tuli uusi leipä repertuaariin, näitä on niin kiva tehdä myös lasten kanssa :)
    Se onkin muuten hyvä leipä, en ole pitkään aikaan tehnytkään! Itseasiassa luulen, että minullakin se jää vähän kosteaksi, täytyy siis kokeilla sun vinkkiä, kiitos!

    Satu:

    Kävinkin katsomassa, näyttää hyvältä :)

    kamomilla:

    Toivottavasti tykkäätte!

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥