sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Treeniviikko 27.


Kulunut viikko on mennyt lähinnä palautellessa itseään viime sunnuntain puolimaratonista. Maanantai oli todentotta kuin puupökkelöillä kävelisi, tiistaina lähdin kokeilemaan salia.

Sillähän se kipu lähti lihaksista, millä se oli niihin tullutkin, eli auttoi. Mutta kyllä alkulämpällä juoksumatolla mietin, että kenen idea oli oikein tulla tänne :D

Perjantaina kävin nopean rintatreenin vetämässä ennen syvävenyttelyä ja sitten vielä venyttely. Ajattelin sen tekevän todella hyvää nyt jäykistyneille jaloille juoksun jälkeen ja tekihän se! Itseasiassa taidan ottaa tuon jokaviikkoiseksi hommaksi. Mutta tosiaan se selkä ei oikein tykännyt venyttelystä ja illan makasinkin sitten lämpöpussin ja relaksanttien kanssa sohvalla kuolaamassa Juha Tapiota. Siis kirjamellisesti. Noi relaksantit ei vaan oikein sovi mulle..

Periaatteessa oli tarkoitus tänäänkin pitää vielä suht levolla, sillä meidän piti käydä Murun kanssa ulkona eilen. Koska meidän puolesta päätettiin toisin, niin kävin sitten ekan juoksulenkin (hölkkä) vetäsemässä upeissa maisemissa ja säässä. Perusreitin maisemia, vau!

Juoksu ei kyllä kulkenut yhtään. Jalat painoi ja lantio tippui. Saattaa olla myös, että viimeyön yrjöepisodit valvomisineen vaikuttivat juoksuun negatiivisesti. Mutta kyllä tää tästä :)

Olin myös aika varma, että treeni-innostus lopahtaa tuohon puolikkaaseen, mutta mitä vielä! Uusia tavoitteita on asetettu. Yksi niistä on keväällä juosta tosi hyvä aika ja toinen, mitä mietin olisi fitness-puolella. Katsotaan :)


Viime viikolla tuli myös pino uusia treenivaatteita hm tilauksessa. Ainakin vähäisellä kokemuksella vaikuttavat hyvältä peruskamalta. Kävin myös helly hansenin ysmyssä, josta hankin mm. nuo harmaat juoksutrikoot. Sen verran ne on kuitenkin isot, etten taida voida käyttää juoksussa, ehkä salilla sitten. Sain ikävän rakon nimittäin siitä nilkkavetskarista aikaiseksi. Hemmetin kipeä.

Odotan muuten ihan intopiukeena, että pääsen salille oikeen kunnolla ja jalkojen pariin. Painojen lisäystä jossain välissä, ei kuitenkaan vielä ensi viikolla.


Treenikuvat reaaliajassa löytyy myös instagramin puolelta, nimellä lapetitegram.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta viestistä ♥