maanantai 4. marraskuuta 2013

Älä huoli - Folksam tekee sen puolestasi.

Olette varmaan huomanneet, että meillä sairastellaan suht usein? Lähinnä syksy on aikamoista ja talvea kohti yleensä kiihtyy. Tietysti isot ovat jo sen verran ehtineet sairastaa, että nyt esimerkiksi koulusta ei enää ihan joka tauti tule, mutta päiväkodista aikalailla joo. Infektiokierteeksi ne on diagnosoitu.


Minulla on myös kolme korvakierteistä lasta. Nopsterilla takana neljä korvaleikkausta, Tirpalla ja Pienimmällä molemmilla kaksi. Ja samalla poistettu myös risat.

Nopsteri tippui päiväkodissa keinusta ja solisluu murtui, Tirppa putosi samaisessa paikassa lasten matalalta tuolilta ja hampaat huulen alta läpi. Sormet oven välissä ja muita murtumia. Kuulostaa aika kauhealta, eikö :)

Tiedättekö mikä tässä taloudessa on ollut onni onnettomuudessa? Vakuutukset! Jokainen lapsi on vakuutettu sekä sairauksien, että tapaturmien varalta. Suomessahan terveydenhuolto on huippuluokkaa, mutta vakuutuksista on silti ollut kovasti hyötyä.


Kun lapsella on murtuma, se ei ole kovin kriittinen juttu. Päivystyksessä menee kiireemmät jonon ohi. Vakuutuksen ansiosta meillä kipeä lapsi sai nopeasti tarvitavan hoidon ja oltiin ulkona lääkäristä alle puolessa tunnissa kuvattuna ja paikattuna.

Korvaleikkausjonot ovat hoitotakuusta huolimatta suorastaan pöyristyttävät ja operaatiota voi joutua odottamaan puolikin vuotta. Jos sen puoli vuotta joutuu edelleen kärsimään kipeistä korvista ja odottamaan, on vakuutuksesta ollut hyötyä meille tässäkin tapauksessa. Leikkauspäätös tänään, maksusitoomus vakuutusyhtiöltä huomenna ja leikkaus ylihuomenna. Ja jos totta puhutaan, päivystykseen ei edes otetan korvakipuisia. Lähettävät kotiin ja sanovat, että tulkaa huomenna uudestaan, sittenkun omalääkärille on aika. Jos on. Vakuutuksen kanssa ei ole tarvinnut miettiä kahta kertaa, voiko lääkäriin lähteä.


Sitten on vielä se omalääkärihomma. Itse ainakin pidän siitä, että käyn samalla lääkärillä ja pyrin käyttämään lapsillakin aina samaa. Harmi vaan, että terveyskeskuksissa tämä ei oikein toteudu lääkäripulan vuoksi. Onneksi vakuutuksesta on ollut myös hyötyä hoitosuhteessa, yleensä se tuttu lääkäri on saatavilla tarvittaessa.

On ollut myös tilanteita, jolloin lääkärin lista on jo täynnä. Harmin paikka. Sen sijaan, että sanotaan eioota, on vastaanottovirkailija soittanut suoraan lääkärille ja homma onkin onnistunut näin.

Allergioiden hoidoista en edes lähde julkista puolta puimaan..

Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät koe vakuutuksia tarpeelliseksi. Onnea on terve lapsi, mutta hänetkin vakuuttaisin tapaturmien varalta. Ja täytyy sanoa, että tällä kertaa (siis jos meidän lapsiluku ei olisi jo hyvinkin täynnä) vakuuttaisin ja sen pyöristyvän masun, pienen sydämen siellä sisällä..

Niin, aika hyvin tämän voisi kiteyttää Folksamin sloganiin: "Huolehdi lapsestasi, mutta älä huolehdi". Näin meillä on tehty.

Kannattaa muuten käydä tutustumassa noihin vakuutusjuttuihin ja samalla osallistua kilpailuun. Siellä on nimittäin palkintona koko kauden vauvauinnit! Kilpailuun pääset TÄSTÄ.





5 kommenttia:

  1. No hui, kylläpä on teitä koeteltu O_o Toisaalta "mukava" lukea että muissakin perheissä sattuu ja tapahtuu.

    Terveempää, parempaa ja turvallisempaa syksynjatkoa teidän poppoolle ♥

    VastaaPoista
  2. The L for Love:

    Sanos muuta! Onneksi joku tasapainottaa tahollaan näitä juttuja ja kaikilla ei ole ainaista säätämistä :)

    Kiitos <3

    VastaaPoista
  3. Olen huomannut, että varmin tapa saada terve lapsi on ottaa kallis vakuutus jo ennen lapsen syntymää :D Meillä sairastellaan vähän, mutta siitä huolimatta pidämme vakuutukset kunnossa. Koskaan kun ei tiedä.

    VastaaPoista
  4. Noi korvatulehdukset on kyllä viheliään ikäviä, varsinkin pikkuisilla. Meillä oli esikoisella kova korvatulehduskierre joka sitten 10 peräkkäsien tulehduksen jälkeen päättyi putkitukseen. Kyllä siinä oli onnellinen että oli lapsisvakuutus, putkitukseen pääsi seuraavalla viikolla ilman jonotusta Mehiläisessä. Toivottavsti siellä olisi terveempiä kuukausia tiedossa!

    VastaaPoista
  5. Anne:

    Tavallaan on ihan hyvä maksella niitä "turhaan" :)

    Miltsu:

    Onneksi saitte avun pian <3 toivotaan, että teilläkin pysyisi nyt korvat kunnossa :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥