torstai 2. tammikuuta 2014

Haaste: 140 päivää..


Kerroinkin tuossa aikaisemmin, että henkilökohtaiseen facebookiini heittämäni herkuton haaste keräsi 140 tykkäystä. Se tarkoittaa siis 140 päivää ilman karkkia, pullaa ja muita maistuvia. Mihin meninkään itseni laittamaan?

Viime huhtikuussa, kun aloitin valmennuksen olin todella pitkään ilman karkkia, kunnes lankesin. Tai lähinnä tein valinnan syödä eri tavalla yhtenä päivänä ja siitähän se lähti. Oli niin helppo lipsua, kun kerran jo lipsui.

Täälläpäin ei ymmärretä termiä yksi keksi. Kyllä se on yksi paketillinen keksejä. Tai yksi levyllinen suklaata.

Periaatteessa merkitystä ei ole niillä kaloreilla, joita niistä tulee. Liikun kyllä ne pois, mutta se hyvä olo jonka sain jo kerran jätettyäni kaiken "roskan". Löysin joskus kuvan, jossa sanottiin, "älä kohtele vatsaasi roskiksena" noin niinkuin karkeasti. Tottahan se on..

Aion vetää tuon 140 päivää, vaikka irvistellen. Sitähän se välillä tulee olemaan. Tammikuussa joudun todennäköisesti ottamaan kaksi tai kolme päivää ja siirtämään ne sinne haasteen loppupään jatkoksi, sillä on tulossa muutama once in a lifetime -juttu. Niistä varmaankin täällä sitten lisää :)

Pinterestiin olen nyt pinnaillut terveellisiä herkkuja, joiden avulla tämän toteutan.. Tsemppiä kaikille, jotka ottivat haasteen minun laillani vastaan!

3 kommenttia:

  1. Tähän voisin ryhtyäkin, onko sulla tästä jotain materialia vai onko se vain yksinkertaisesti 140 ilman herkkuja, yksinkertaista se ei oo tälle herkkupyllylle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin tällaisen ukaasi seinälleni:

      Lupaan olla syömättä herkkuja (karkkeja, suklaata, pullaa, kakkuja, sipsiä yms.) 1.1.2014 (aamu) alkaen niin monta päivää kuin tästä tykätään tänä vuonna 2013.

      Ja ihan jokaisen sopii tykätä! Jos et tykkää niin syön sut!

      Oli siis ihan muiden käsissä :D Itse ainakin tykkäsin jokaisesta joka laittoi omalle seinälleen.. *hih*

      Poista
  2. Okei, kuulostaa hyvältä jutulta, tsemppiä sinne:)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥