tiistai 7. tammikuuta 2014

Palloja.


Huomenta! Kuinka moni muu valvoi puolet viimeyöstä? Nämä arkeen paluut ovat kyllä yhtäaikaa aina ihania ja kamalia :)

Kiitos muuten eilisistä takkikommenteista, kyllä se vaan palautukseen lähtee. Ei auta vaikka olisi kuinka ihana, turhaahan sellaista olisi hankkia mikä jää sitten kaappiin..

Nappasin ennen päiväkotiin lähtöä tytöistä pikaiset kuvat, tarkoituksena esitellä Ideapark löytöjä. Siellä nimittäin oli reiman pop up, jossa ihan kaikki tuotteet olivat -50% alennuksessa. Mukaan lähti ns. alusasut, joita meillä ainakin käytetään myös ihan tavallisina vaatteina veikeiden kuosiensa ansiosta.

Toki perusvaatteina en viitsi yhdistää samaan aikaan ylä- ja alaosaa. Menisi hieman levottomaksi ehkä :)


Minusta ainakin tosi kivat, kun yhdistää yksiväriseen!

Reimalta meillä on ollut aikaisemmin yksi kerrasto ja säästin sen odottamaan Pienimmän kasvua. Aika harvat nykyisin säästän Tirpalta, joten kertokoon se puolestaan tyytyväisyydestäni. Nyt kun tulisi vielä tarvittavat säät, niin pääsisi teknisyyskin testiin :)

Nyt lähden herättämään Nopsteria kouluun, tsemppiä kaikille arjen aloittaneille!


8 kommenttia:

  1. Kolmivuoropuurtajana arkeen paluu ei ole lainkaan ongelma, töitä kun painettu koko ajan :D Tsemppiä sinne kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh!
      Toisaalta juurikin se, ettei ole kummempia lomia ollut helpottaa varmasti.. Kiitos :)

      Poista
  2. Juu, tuli viime yö aikalailla valvottua. Pääseepä sitten tällä tavalla nopeasti takaisin rytmiin kun tänään todennäköisesti väsyttää ajoissa.;)

    Ihanat paidat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan pitää tämä päivä jaksella ilman päikkäreitä, niin saa nukahdettua sohvalle illalla :D

      Poista
  3. Mulla on sellainen tunne etten ehtinyt nukahtaa ollenkaan.
    Nyt juurihoitoon - ihana paluu arkeen ;-)
    Kivat samikset sisaruksilla!

    VastaaPoista
  4. noh, kolmelta yöllä taivas oli vaaleanpunaisena, kun unohdin sulkea verhot ;) sen jälkeen heräilin tunnin välein, milloin siihen että sänkyyn tuli kissa/lapsi/miehen kello soi ja sen jälkeenkin koululainen tuli herättämään "äiti mä luulin että joku soitti meidän ovikelloa" juuri kun kellonsoittoon oli 30min.. :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥