perjantai 7. helmikuuta 2014

Perjantain (lasten)vaateinspis.


Törmäsin noin kuutisen vuotta sitten ensimmäisen kerran lingon & blåbär merkkiin. Selkeitä perusvaatteita ja aika hinnakkaita - ajattelin. Tilasin muistaakseni silloisilta kutsuilta yhden haalarin (joka muuten on vieläkin meillä ja superkiva!) ja sen jälkeen en ole merkkiin juuri kiinnittänyt huomiota.

Kirppiksellä olen näitä välillä nähnyt ja jutellut satunnaisesti jonkun äidin kanssa silloin tällöin ja aina ollaan päädytty siihen, että ihan kivojahan ne voisivat olla, mutta jälleenmyyntiarvoa ei juurikaan ole. Eräskin kirppismyyjä valitteli, että ne jäävät aina pöytään.

Ehkä siksikin olen unohtanut merkin, mutta nyt satuin törmäämään uuden malliston kuviin ja minusta nämä fiiliskuvat ovat todella inspiroivat! Veikkaan, että mallistossa on edelleen jokin peruslinja, mutta nyt on tullut paljon uusia trendikkäitä vaatteita, että suon ehdottomasti toisenkin ajatuksen!

Laatu on ainakin siinä vanhassa vaatekappaleessamme kohdillaan, sillä se on oikeastaan uudenveroinen, ilman pesunukkaakaan edelleen. Voin vaikka kuvata sen teille sitten kesämmällä, sillä kyse on mariini-valkoraidallisesta shortsiasusta. Ensi kesänä passeli jo kolmannelle käyttäjälle meidän perheessä.

Onko teillä minkälaisia kokemuksia tai fiiliksiä merkistä? Itse aion kyllä tutustua tarkemmin :)

(kuvat: lingon&blåbär)


2 kommenttia:

  1. Piti ihan miettiä milloin olin ensimmäisillä ja toistaiseksi aivoilla kutsuilla, se oli 8 vuotta sitten. Tilasin ihanan pilkkumekon jota voisin vieläkin pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, jospa joku pitäisi ja pääsisi taas katselemaan :)

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥