torstai 20. maaliskuuta 2014

Little Copenhagen - Riikan ilta.


Aurinkoista huomenta! Kyllä nämä osittaiset työviikot vaan ovat yhtä luxusta, nautin omasta ajasta töissä ja aikuisten tekemisistä, samalla nautin ihan täysillä näistä pitkistä aamuista. Vasta tunnin kuluttua on kerhoonkin lähtö..

Mutta tosiaan lupasin teille eilen kuvia tiistai-illasta, kun Riikka kutsui meitä viettämään aikaa kanssaan Museokadulle. Käyn hävettävän harvoin isolla kirkolla, vaikka pidän Helsingistä todella paljon. Pidän myös näistä kivijalkaputiikeista ja matkan varrella olleesta Anton&Antonista.

Pitäisi vaan lähteä useammin täältä maaseudulta liikenteeseen!






Little Copenhagen on siis lastenvaate ja -tarvike liike Museokadulla Helsingissä. Valikoimaan kuuluu mm. Ver de terre, minirodini, ebbe, beibamboo.. Liikkeen takaosassa on myös 2nd hand puoli!

Heillä on myös oma mallisto, johon kuuluu mm. pipoja, mutta valitettavasti se ei ollut kokonaisuudessaan valmis ja täytyy myöntää, että olisin kyllä halunnut sen nähdä.


Saimme shoppailla kivalla alella, nähdä ystäviä - kavereita - tuttuja ja tuntemattomia. Tarjolla oli myös kuohuvaa ja pientä purtavaa. Maistoin noita herkullisia lohinappeja, nams!

Mitään urgenttia tarvetta ei vaatepuolelta sinänsä ollut, joten mukaan lähti ainoastaan yksi ebbe Nopsterille. Se onkin ensikosketus kyseiseen merkkiin, toki olen kuullut siitä paljon hyvää :)

























Kotiin saapuessani olo oli virkistynyt ja iloinen, kiitos siis tapahtumasta! Näitä taas lisää :)

ps. Ainakin Sara on ehtinyt jo kirjoittaa postauksen.




4 kommenttia:

  1. Meillä oli toimisto Museokadulla (ennen kuin jouduttiin väistömuuttamaan vesivahingon alta) ja kyllä on aivan ihanaa seutua. Tätä liikettä monesti ihaillut ikkunan takaa. Muka liian kiire ollut aina ettei ole kerinnyt poikkeamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä enemmän panostaa noihin kivijalkaliikkeisiin <3

      Poista
  2. Ihana postaus ja linkkaan teidät kaikki sitten omaani.

    Kiva oli nähdä!!!

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥