tiistai 20. toukokuuta 2014

Elämäni aakkoset.

Sain Valkoisen Soihtun Viiviltä kivan Elämäni Aakkoset -haasteen, kiitos ♥
Olen näitä lueskellut paljonkin ja minusta kaikki haasteet ylipäätänsä ovat tosi mielenkiintoisia lukea. Poikkeuksellisesti saatte puhelinkuvia, nekin on niin ihania ♥

A. Aamut ja Aamukahvi. Olen ehdottomasti aamuihminen, joka nousee mielellään aamunkoitteessa ja nauttii aamujen hiljaisuudesta ja rauhasta. Siitä, että kukaan ei vielä liiku. Ainoastaan linnut ovat hereillä. Aamukaste ja aamuaurinko. Aamupala on myös paras ateria ikinä, voisin syödä aamupalaa koko päivän.

B. Blogi. Blogista on vuosien saatossa tullut minulle todella tärkeä. Dokumentoin siihen ajatukseni, tapahtumat ja kasvun. Se on julkinen päiväkirja ja myös yhteydenpitoväline toisiin ihmisiin. Pidän myös muiden blogeista ja luen niitä aina kun mahdollista. Blogista on tullut myös minulle työväline.

C. Canon. Olen Canon -tyttö henkeen ja vereen. Joskus olen miettinyt millaista olisi kuvata jollain muulla, mutta en vaan osaa vaihtaa. Canonin napit ovat selkärangassa.




D. Duuni. Vaikka rakastan kotonaoloa yli kaiken ja haluan olla lapsilleni läsnä, työ on minulle tietynlainen henkireikä. Tällä tarkoitan kaikkea tekemääni työtä, oli se sitten pari kertaa viikossa "oikeaa työtä", bloggaamista, valokuvaamista tai jotain muuta. Arvostan myös muiden tekemää työtä ja ihmisiä, jotka yrittävät ja todella työskentelevät.

E. Elämä tietysti, mutta pienemmällä mittakaavalla estetiikka. Kauniit asiat tekevät minut onnelliseksi ja olon seesteiseksi. Esteettinen ympäristö rauhoittaa ja saa viihtymään, asettumaan aloilleen.

F. Fiilis. Olen tunteellinen siili :) Valitsen vaatteeni fiiliksen mukaan, hajuveden, hiustyylin.. kaikki. Jos pitää valita järki tai tunteet, toimin usein tunteiden pohjalta.

G. Googletus. Ihan kaikki löytyy googlesta, aina. Loistava työväline ihan mihin tahansa.

H. Haaveilu. Haaveilen jatkuvasti. Päivittäin, hetkittäin, pitkällä ja lyhyellä tähtäimellä. Olen myös sitä mieltä, että jos haaveilet jostain tarpeeksi, sillä on tapana toteutua. Ihan totta! Ihminen tekee huomaamattaa paljon töitä haaveittensa eteen.

I. Ilo. Yritän löytää iloa jokaisesta pienestä asiasta. Asiat on juuri niin hankalia tai iloisia kun niistä itse teet. Asenne ratkaisee paljon.

J. Juokseminen. Rakastan juoksulenkkejä ja niiden tuomaa räjähtävää tunnetta rinnassa kunnon lenkin jälkeen. Kuuntelen musiikkia ja järjestelen ajatuksia. Tyhjennän päätä katsellen maisemia ja haen inspiraatiota valokuvaamiseen.

K. Kirjoittaminen ja Koti. Olen kirjoittanut lapsesta asti. Milloin pöytälaatikkorunoja, milloin sinäminä -tyyppisiä novelleja ja nyt myöhemmin blogia. Koti on maailman tärkein paikka. Turvapaikka, jossa jokainen saa olla oma itsensä. Koti on paikka johon on aina tervetullut.

L. Lapset (kaikki ♥ en eritellyt heitä etunimien mukaan, vaikka sillä olisikin saanut katettua kolme kirjainta), Listat, Lukeminen. Mä olen sellainen äiti, joka ei varmaan koskaan osaa katkaista napanuoraa. Sorry ipanat. Minulla on joka paikka aina täynnä listoja. Kirjoitan kauppalistoja, siivouslistoja, listaan ajatuksia, ruokalistoja.. Lista on loputon. En oppinut lukemaan mitenkään erityisen ajoissa, mutta kirjat olivat pakopaikkani. Ala-asteella olin lukenut kirjaston lastenosaston oikeastaan läpi. Kirjoja meni 1-2 vuorokaudessa.

M. Musiikki. Kuutenlen musiikkia paljon ja siihen liittyy paljon tunteita. En oikeastaan kuuntele mitään musiikkityyliä, vaan kappaleita. Jokaiseen kappaleeseen liittyy tunne tai muisto joka vie minut johonkin. En voi kuunnella aggressiivista musiikkia, tulen siitä pahalle tuulelle.

N. Nukkuminen, ennenkaikkea päiväunet. Tarvitseeko muuta sanoa :) En oikeastaan jaksa valvoa koskaan kovinkaan myöhään, mikä on sinänsä hassua, sillä olen työskennellyt paljon baarimikkona öisin..


O. Onnellisuus. Ole onnellinen siitä, mitä sinulla on.

P. Perhe. Perhe on minulle todella tärkeä. Luen myös osan ystävistäni perheekseni. Ihmiset, joiden edessä voit olla juuri sitä mitä olet.

Q. Quotes. Kaikenlaiset lainaukset, sanonnat ja osuvat jutut. Joko ajatuksella tai superhauskat.

R. Ruoka. Syön elääkseni, mutta elän myös syödäkseni. Arvostan hyvää, puhdasta ja laadukasta ruokaa. Olen täysin kaikkiruokainen ja ennakkoluuloton.

S. Sukat. En mielelläni ole ilman sukkia, maailman karmein tunne on se, että paljaaseen jalkapohjaan tarttuu jotain. Kotona usein kuultua: "oota mä haen sukat ensin".

T. Treeni. Elämäntapa. Hyvä treeni - parempi mieli. Terveys. Meillä on niin paljon allergioita ja infektiokierteitä, että arvostan jokaista tervettä päivää.

U. Ulkoilu (unelmointi menee haaveiluun). Olen ulkoilmaihminen ja viihdyn pihalla kesät talvet. Nähdään ulkona - paitsi jos sataa :)


V. Valkoinen. Lempivärini valkoinen.

W. World. Haluan nähdä maailman ♥

X. Xylitol. Purkka ja pastillit, näitä kuluu meillä ihan älyttömästi.


Y. Ystävät. Tärkeämpääkin tärkeämmät ihmiset. Kavereita on paljon, mutta ystävät ovat kultaakin kalliimpia ♥ Viihdyn ystävieni seurassa paljon ja omasta olotilasta huomaa, jos ei olla tarpeeksi nähty. Onnea on myös se, että osa ystävistämme Murun kanssa ovat yhteisiä.

Z. En kertakaikkiaan keksi tähän yhtään mitään.. Zoo? Zumbaa olen kerran kokeillut, enkä ole varmas kumpi nauroi enemmän vetäjä vai minä..

Å. Ruotsalainen ååååå. Ruotsin kieli on ollut aina paljon elämässäni jo lähtien ihan lapsuudesta kun vietimme kesät Bromarvin lähellä Högholmenissa, sekä Korppoossa.

Ä. Älykkyys. Arvostan älykkäitä ihmisiä ja pidän nokkelista keskusteluista.

Ö. Mappi-Ö. Sinne on arkistoitu äärettömän paljon asioita :D

Siinäpä ne, jaksoiko joku lukea tänne saakka? Haasteen saa napata mukaansa jokainen, joka haluaa :) Tämä on jo niin paljon kiertänyt, että varmaankin jokainen ajattelemani on sen jo tehnyt.


2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että otit osaa haasteeseen! Tosi kivoja vastauksia:)!!! Ja kuvat♡ Mukavaa lukea näitä! Vaikutat ihanalta ihmiseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on superkivoja :)
      Kiitos kauniista sanoistasi <3

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥