sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sisustussydän sis. arvonnan.


Olette varmaankin huomanneet, että viimepäivien postauksissa mm. kukkahattutytöt ja siskosten huone on vilahdellut aikamoisia ihania uutuuksia. Sain nimittäin kivaa postia Sisustussydän -verkkokaupasta ja sain valita muutaman jutun sieltä meille.

Täytyy myöntää, että valinnan vaikeus oli aikamoinen, mutta mietittyäni hetken näitä meidän kesäjuttuja ja tarpeellisuuksia päädyin kannuun, kippoon, yövaloon ja huiviin.

Kannuja meillä on jos jonkinmoisia ja niitä ei voi olla liikaa. Rakastan kannuja yli kaiken! Kippoja olen nähnyt muutaman blogin synttäripöydissä ja ihastellut niitä jo tovin. Ovat käsinmaalattujakin.

Yövalo on ehdottomasti tarpeellinen. Ei ehkä nyt valoisaan aikaan, mutta kunhan illat taas lyhenee.. Tuo yövalaisin on vielä johdotonkin ja voidaan kesäiltana viritellä vaikka tuonne tyttöjen majaan.  Tähtihuivi nyt vaan oli NIIN minua, kertakaikkisen ihana!


Sain myös mahdollisuuden jakaa näitä ihania juttuja teille, eli nyt olisi tarjolla 20e lahjakortti käytettäväksi Sisustussydämeen. Hinnat ovat hyvinkin kohtuullisia, joten tuo summa on jo sievoinen pesämuna ostoskoriin :)

Itse keksisin vielä montakin juttua, mutta niinhän se taitaa olla, että ihan kaikkea ei vaan voi saada vaikka kuinka tekisi mieli. Mutta noin nopealla vilkaisulla löysin mm. Keep Calm -tuotteita, kauniita lyhtyjä ja paljon erilaisia tähtituotteita. Ei muutakuin valitsemaan..


Arvontaan voit osallistua seuraavasti:

1. arpa blogini viralliselle lukijalle ja kommentin jättäjälle.

2. arpa linkittämällä blogiisi (voit käyttää sivupalkin kuvaa linkitykseen).

3. arpa jakamalla FB/Twitter/Instagram.

Arvonta päättyy ensi sunnuntaina 11.5.2014. Onnea matkaan!


76 kommenttia:

  1. Kiva arvonta ja ihania tuotteita, arvonnassa mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  2. Tuo kannu <3
    Kuinka kauniin kesäkuvan olet taas onnistunut ottamaan.
    Mallitkin niin ihanissa kukka kuoseissa =) Kovasti kesää ja piknikkejä odotellessa.

    VastaaPoista
  3. Voi että mitä kaikkia ihanuuksia tuolta Sisustussydämestä löytyikään! :) Ihan liikaa kaikkea, millä ihmeellä niistä pystyisi edes valitsemaan. :) Kolmella arvalla olen mukana, jään takuulla seuraamaan blogiasi. :)

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana, jaan facebookissa

    VastaaPoista
  5. Arvontaan mukaan yhdellä arvalla!
    Mukavia juttuja on putiikki pullollaan :)

    kissanminttu@windowslive.com

    VastaaPoista
  6. Yhdellä arvalla mukana :)

    - Sanni
    sannanie@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Nyt kun tämä onnistu niin kahdella arvalla mukana ;)

    VastaaPoista
  8. Tuo kannu on niin ihana!
    Yhdellä arvalla mukana.:)

    VastaaPoista
  9. yhdellä mukana :) noita tähtikippoja oon katsellu, meillä vielä keittiö remontissa, ehkäpä kun saan lisää säilytystilaa nii pitää hankkia. :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat kukkatytöt kuvissa :) Arvalla mukana!

    VastaaPoista
  11. Yksi arpa!
    heini.hensu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kaksi arpaa kiitos! vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  13. lukija+jako fb.

    kahdella mukaan.

    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  14. Mukana kahdella arvalla, jaettu fb:ssa
    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Yhdellä arvalla mukaan :) Aivan ihania juttuja kyllä tuolla puodissa!

    VastaaPoista
  16. Mukana kahdella arvalla, jaettu fb:ssa
    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  17. kahdella arvalla mukana, jako fb:ssä :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukana, jakoon tulee tuonne blogini puolelle piakkoin. :)

    VastaaPoista
  19. Uutena lukijana yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  20. Yhdellä arvalla mukaan.
    nittakos@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Yhdellä arvalla mukana - tuolta olen tilannutkin joskus vaikka mitä, edullisia ja kivoja tuotteita. :)

    pienilintu at gmail.com

    VastaaPoista
  22. Ihania juttuja tuolla kaupassa! Nuo nallet ♥ Olen vankkumaton nallefani. Kahdella arvalla mukana, liityin lukijaksi ja jaan tämän myös omassa blogissani :)

    VastaaPoista
  23. mukana kahdella.
    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Osallistun kahdella arvalla!
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  25. Ihana blogi. Jään siis lukijaksi ja jaoin arvonnan myös omassa blogissani. :)
    - Sanni/ suoraansydamesta.blogspot.fi

    VastaaPoista
  26. 1 arpa ! :)
    linnuton.puu(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla mukana! sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Yhdellä arvalla mukana. Mulla oli samantyylisen, ihana nettikaupan arvonta just omassa blogissa, ja tuli noita tähtikulhoja ja keep calm -tyynyliina hommattu itelle. Hyvin vois samaa sarjaa jatkaa ;)

    VastaaPoista
  29. Yhdellä arvalla mukaan. Tykkään kovasti sisutamisesta, ja ihana arvonta. Kiitos inspiroivasta blogista. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Yhdellä pienellä arvalla toiveikkaana mukana.
    meiranmaja(a)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukana :) tmkuitunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Yhdellä mukana minäkin, ihanan inspiroivaa luettavaa =)
    -H-

    VastaaPoista
  33. Yhdellä mukana, ihanan inspiroitavaa luettavaa =)
    -H-

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla mukana, lukijana olen :) Ihana blogi <3

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla mukaan =)
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Hei! Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  37. Hellurei, ja kolmella mukana. Linkitän blogiini http://tuhansiasivuja.blogspot.fi/ ja twitteriin
    postin,tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Yhdellä messiin :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Olen lukija ja jaoin fb:ssä, joten 2 arpaa.
    89tmsk@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Olen lukija, mukana yhdellä :) satunu3@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana yhdellä arvalla =)
    heli@lailanet.fi

    VastaaPoista
  42. Ihanuus sentään! Kahdella mukana :)

    VastaaPoista
  43. Arvalla mukana
    nellakos(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  44. Arvalla mukana, toivottavasti onnetar on suosiollinen.
    pauleceb(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Yhdellä mukana
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  46. Arvalla mukana arvonnassa
    arskari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Arvalla mukana vielä minäkin...
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  48. Yhdellä arvalla mukana
    kristapasm(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  49. Arvalla mukana minäkin
    marialuok(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Yhdellä mukana!
    sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥