maanantai 30. kesäkuuta 2014

Yhdeksänvuotiaan juhlapukeutumista.


Nopsterin juhlien suunnittelu on täydessä touhussa. Poitsu pyörsi minun suunnitelmani ja väriksi muuttui hänen toiveestaan turkoosi.

Tytöille varmasti valikoituu kivat kesämekot juhlavaatteiksi, mutta pikkukundin asu on vielä mietinnässä. Lähtökohtaisesti farkut eivät ole mielestäni juhlavaatteita, mutta etiketti on tainnut tässä vuosien varrella hieman muuttua.

Löysin superkivan kuvan farkuista henkseleiden kanssa. Sopisi rentoihin perhejuhliin ulkona ja myöhemmin sitten kouluun ja discoihin. Vaihtoehtona olisi myös yhdistää nuo henkselit esimerkiksi vaaleisiin chinoihin, jolloin ovat vähän jo juhlavammat.

Ongelmaksi muodostuu vain se, että kuvanmukaisia housuyhdistelmiä on aikalailla vain pikkuisille. Eli jos olet bongannut vastaavat koossa 140cm tai pelkät henkselitkin, niin vinkkaa ihmeessä!

8 kommenttia:

  1. Miksi poikien juhlapukeminen onkin niin hankalaa, olipa se poika minkä ikäinen hyvänsä?! En ole tuollaisia yhdistelmiä kyllä nähnyt kuin ihan pikkupojille, mutta henkseleitä on paljonkin myynnissä. Vastikään katseltiin niitä HM:n miesten osastolla, Carlingsilla ja paikallisessa skeittiliikkessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuuta!
      Tai siis vauvathan on kyllä helppo pukea ja taaperotkin vielä, mutta minusta isompien poikien pukeutuminen varsinkin. Puku on liikaa ja farkut liian vähän. Ikäkin tulee vastaan, että "emmä noita" :D
      Liivit on kyllä kivoja ja niillä saa teepparistakin jo edes vähän juhlavamman..
      Täytyykin käydä tuolla h&m:ssä! Kiitti :)

      Poista
  2. Meillä alkaa suurin "ongelma" olemaan tuo oma tahto! Äidin ja poikien maku kun eroaa etenkin juhlapukeutumisessa melkoisesti. Meillä kukaan lapsista ei oikein välitä farkuista kun pitävät niitä epämukavina, toisaalta niissäkin on paljon eroa istuvuudessa ja joustavuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos meillä mentäisiin oman tahdon mukaan, niin herra tulisi collegeissa ja teepparissa :D
      Jotenkin niin ihana, että hänelle pääasia on mukavuus - ei niinkään ulkonäkö.
      Siksi olisi myös hänen aistiyliherkkyyksien kannalta tärkeää, että vaate on lisäksi mukava päällä.
      Osa vaatteista on kuitenkin selkeästi hänellä ulkonäön perusteella valittu itse, esimerkiksi DC on edelleen kova juttu.

      Poista
  3. Lindexin mallistossa näin tuon tapaiset farkut, mutta koko skaalaa en muista, taisivat vielä pyöriä alerekissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tuo oikeanpuolimmainen kuva on lindexiltä lainattu, mutta heidän kokonsa loppuivat muistaakseni 122cm :/

      Poista
  4. Zalandolla oli MEXX merkin henkselifarkut. Kokoajankin oli 152 cm asti :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥