torstai 25. syyskuuta 2014

Kupillinen teetä.

Iltojen pimentyessä ja viiletessä olen huomannut juovani yhä enenevissä määrin teetä. Kahvi on ehdottomasti edelleen elämän eliksiiri, ilman sitä ei vain herää. Itseasiassa näen päiväunia starbucksista ja herkuttelen erikoiskahveilla.

Kahvin juon aina mustana, mutta jostain syystä teehen pitää melkein poikkeuksetta laittaa maitoa. Maitoa ja vähän makeutusta. Harvassa ovat ne teet, jotka juon sellaisenaan.


Työpäivän jälkeen otan usein kupillisen teetä ja hengitän hetken, iltaisin herkuttelen parillakin kupillisella. Sen lisäksi, että teetottumuksiini kuulu maito ja makeutus, sen on aikalailla oltava pussiteetä. En vain yksinkertaisesti ole näinä kymmeninä teevuosinani oppinut sitä annostelemaan.

Pussin yleensä jätän kupin reunalle, varsinkin makeissa, maustetuissa teelaaduissa. Maustamattomasta mustasta tulee liian vahva ja vihreästä taas kitkerä, joten niistä otan pussin hetken kuluttua pois.

Lempitee on joka tapauksessa makea laatu. Toffee, vanilja, lakritsi, mansikka.. Murun lemppari on taas twiningsin sitruunalla maustettu earl grey.


Viimeaikoina olen löytänyt myös niin kutsutut well being -teet. On rentouttavaa, puhdistavaa, virkistävää, unettavaa. On nesteenpoistoon ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, laihdutukseenkin.

Olen aikaisemmin kokeillut mm. clipperin uniteetä ja todennut sen toimivaksi. Nyt vuorossa on pukkan herkut :)

Lisääntyykö teidän teenjuontinne syksyisin ja miten juot sen?


*teet saatu punnitse ja säästä Tikkurilasta

12 kommenttia:

  1. Kyllä ihan selkeästi lisääntyy. Minulle se on sellainen huvikseen juotava (nautinto) juoma eli ei sitä kesähelteillä tule todellakaan juotua. :D No nyt raskauden aikana olen ollut kokonaan ilman kahvia ja teetäkin yritän säännöstellä, niin on tuo teenautinto selvästi laskenut. Mutta pian taas pääsee täydellä sydämellä nautiskelemaan! Ihanan tunnelmallisia teekuvia sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä kyllä juo vähemmän teetä, ehkä kesäiltana tai sitten tietty jääteetä! Se onkin hyvää, mutta ihan älyttömän vaikeaa tehdä itse hyvänmakuisena :)

      Poista
  2. Vaikka kahvia tulee itselläkin enimmäkseen juotua, mutta joskus on kyllä saatava teetä. :) Olenkin ostanut erilaisia teemakuja, uusimpana sain eräässä paketissa kaneliteetä. :) Mulla taas menee toisinpäin tuo, että teen voi juoda mustana laittaen pelkkää sokeria hieman sekaan, mutta kahvissa on pakko olla maitoa. :P Sokeria käytin ennen kahvissa, mutta nyt pelkkä ajatuski että laittaisin sokeria kahvin sekaan, ällöttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanelitee voisikin olla herkkua! Tuossa minun lakritsiteessäni on kanelia vähän seassa, mutta ei se sieltä mitenkään puske esiin, ehkä enemmän täydentää makua :)

      Poista
  3. Voih, kyllä menee ja kylmän tullen kulutus sen kuin kiihtyy :) kahvin jätän suosiolla muille, ja teen juon oikeastaan aina maidolla.. paitsi vihreät ja yrttiteet :) pukka ja clipper ehdottomia suosikkeja! Ainut mikä häiritsee on ainainen lakritsinjuuri, en vain pääse sinuiksi sen kanssa :D Kaveri kehui Yogin stomach healty-teetä toimivaksi vatsavaivoihin, auttanut kuulemma ärtyvänsuolen oireisii. Omaani en vielä ole kokeillut, pitäisi ehkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä pukkat olivatkin ensipuraisuni niihin kokonaan, clipperiä olen tosiaan ostanut aikasemminkin ja ikeassahan sitä on myös tarjolla :)
      Yogia olen myös maistanut, mutta taisi olla juuri jotain balancea tms. Niissä oli vähän turhan pippurinen maku.

      Poista
  4. Minä juon teetä kotioloissa lähinnä flunssassa, jos silloinkaan. Muuten sitä tulee juotua yleensä vain, kun joku tarjoaa. En ole vielä löytänyt yhtään sellaista teetä, jota haluaisin juoda sellaisenaan, seuraksi olisi syytä olla aina jotakin syötävää. Minä sen sijaan kittaan kaakaota, yleensä kuumaan veteen tehtynä (edellyttää oikeanlaista kaakaota, O'boy on vähän turhan makeaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kello viiden tee on siis ratkaisu!
      Siihen kuuluu kaikki tillbehörit :D

      Kaakao on vähän tuntemattomampi täällä, join toki lapsena o'boyta ja muita vastaavia. Mutta pitäisikin kokeilla joskus aikuiseen makuun niitä chili- ja muita!

      Olisikohan clipper hyvää? Onko suositella jotain muita?

      Poista
  5. Kiva postaus, olen itsekin varsinainen teen suurkuluttaja :)

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Kahvi maidolla, tee ilman - kiitos. :)

    Ihana lämpö välittyi kuvista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Hih, just toisinpäin! Meitä on niin erilaisia :)

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥