sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Toppaa ja tonttipohdintoja.

Huomenta sinne ruudun toiselle puolelle :) Vaikka tänään sää onkin ainakin täällä, mitä on, niin eilen kirpsassa pikkupakkasessa kaivoin Pienimmän topan esiin ja ainakin osakäyttöön jo.

Tilasin ensimmäistä kertaa pomp de luxilta ulkovaatetta ja tämä munakoison värinen haalari oli positiivinen yllätys. Vesipilarit on kohdillaan, mutta niihin saadaan tuntumaa oikeastaan vasta talvella loskasäässä.. Ostin mukaan myös nuo pukuun kuuluvat hanskat.

Pienimmän pituus on tällä hetkellä 90-91cm ja haalari on kokoa 92. Reilun mitoituksen ja babymallin ansiosta menee satavarmasti kevääseen saakka. Esimerkiksi haaroissa on tosi hyvin tilaa kyykkiä ja leikkiä. Hanskat ovat kokoa xs ja todella hyvän kokoiset 2,5-v ikäiselle. Pikkupakkasessa myös erittäin lämpimät! Minulta saavat vielä erityismaininnan vetoketjusta, jonka ansiosta ovat helppo pukea, sekä kämmenen tarttumapinnasta.


Kävimme perinteisellä lauantaikävelyllä meidän pikkukiskalla lottoamassa, täytyykin tarkistaa ;) Lottovoitto tulisi kyllä hyvään saumaan, sillä talon etsiminen käy kuumempana kuin koskaan. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että talo saa mun puolesta olla minkälainen tahansa, siis kivi tai puu, mutta tontin on oltava suurehko ja vanha.

Ei uudisrakennusta ihan pienine puineen, vaan oikein kunnon puutarha ja kasvillisuus. Hirveen vaikeita juttuja! Sitten kun sen pitäisi löytyä tästä ihan tosi läheltäkin :D Ja kokoa tarpeeksi tietysti, eikä hirveän suurta remonttiakaan..

Yhden helmen tai parikin jo bongasin, yhtä niistä olemme käyneet jopa katsomassa! Toisessa olisikin remonttikohde loppuelämäksi, mutta se olisi vähän kauempana.. Phuh!

Mä luotan siihen, että kun SE oikea tulee vastaan, sen vaan tietää. Ei pidä enää hötkyillä, eikä tehdä kompromisseja. Me etsitään kuitenkin kotia loppuelämäksi.



Mutta palataan vielä tuohon toppaan! Pienimmältä puuttuu vielä siis kengät, sekä just oikea hattu. Haluaisin kovasti tuollaisen roosan tai marjapuuron värisen hatun, jossa olisi munakoison värinen ruusuke. Tai munakoison värisen, jossa olisi harmaata, kuten tuossa puvussa. En vaan yhtään tiedä mistä lähtisin etsimään.. Sellainen fleecevaihtoehtokin olisi lämmin!

Tirpan toppa on vielä matkalla. Hänelle on tulossa uutta racoonia, jota odotan kovasti. Valitsimme sen yhdessä alkusyksystä, joten pitäisi olla mieleinenkin :) Palaan siihen erikseen sitten myöhemmin!

Tirppa lähteekin vaarin ja mummin kanssa mökille viikoksi nauttimaan lomasta ja telmimään koirien kanssa. Vähän taitaa kyllä äitiä jännittää, sillä pisin aika taitaa olla vain pari yötä kun on ollut pois. Onneksi on puhelimet, suht lyhyt välimatka, sekä tutut ihmiset ympärillä.

Ja kun ensi viikon säätä tuijottelee, taitaa olla ihan ok vielä kulkea välikaudessa kerroksineen..

Leppoisia sunnuntaitunnelmia sinne!



15 kommenttia:

  1. Meillä laitettiin toppaa torstaina ensimmäisen kerran, eikä päiväkotitätien mukaan ollut liikaa.

    Nuo vanhat tontit ovat kyllä ihan eri luokkaa uusien tonttien kanssa. Kuinka ihanaa olisikaan, että omenapuut ynnä muut olisivat "parhaassa iässä" eikä satoa tarvitsisi odotella. Ja onhan ne kooltaankin eri sarjassa.

    Ja jälleen ihastellen kuviasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin myös, että täällä on ti jälkeen pakkasella! Taitaa ihan totta olla oikea aika :)
      Päiväkodissakin on helpompi pukea ja olla kun ei tarvitse montaa erillistä kerrosta.

      Kiitos <3

      Poista
  2. Kivan näköinen haalari! Täytyypä joskus kokeilla noita pompin vaatteita, nyt kun vanhempi tyttö alkaa olemaan sen ikäinen (ja kokoinen) että hänelle voisi sieltä ostaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Minustakin se oli kiva! Ja vielä kun sain käytettyä siihen emännän alennuksen kutsut järjestettyäni, niin tosi hyvän hintainenkin!

      Poista
  3. Mukavaa sunnuntai päivää, kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Tosi nätti haalari! Ja niin kauniita kuvia :) Mukavaa sunnuntain viettoa!

    VastaaPoista
  5. Meilläkin on isommalle tytölle, 6-vuotiaalle, Pompin haalari talvelksi. On kylläkin jo vanhempaa mallistoa... Tuo teidän haalari on kyllä tosi nätti!
    Me tilattiin haalarin kaveriksi talvipipo Nopsupopsulta! Sellainen fleecepipo, jossa edessä rusetti. Sai valita mieleisen värisen pipon+rusetin. Meillä on välikauteen sopiva pipo ollut Nopsupopsulta ja on ollut tosi tykätty!

    Terv. Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pipovinkistä, täytyykin käydä katsomassa!

      Olen kuullut vain hyvää noista pompin ulkovaatteista :)

      Poista
  6. Kaunis haalari! Ja lottovoitto kelpais tännekin, talohaaveita myös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Onnea peliin ja sormet ristiin :)

      Poista
  7. Heippa! Täälä olisi tämmöinen tutkimus, johon kannattaa käydä vastailemassa, vie noin 10-15 minuuttia :) Suunnattu kaikille 3-12-vuotiaiden lasten vanhemmille :) Kyselyä saa jakaa :)
    https://my.surveypal.com/Mit%C3%A4%20vanhempi%20haluaa%20lapsen%20liikuntaharrastukselta

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥