torstai 29. tammikuuta 2015

Meidän me&i ss15 suosikit.

Superkiireinen päivä takana, mutta kertakaikkisen mukava silti. Aamusta, tai oikeastaan aamuyöstä saatiin kaksi x-factoria tulevaan päivään, kun Pienin ja Nopsteri alkoivat yskiä. Jeps, sama nuhis, kuin viikkoa aikasemmin Tirpalla. Onneksi vuorokaudessa ollaan jo voiton puolella ja tosiaan ainoa oire oli aivan kamalalta kuulostava yskä. Vähän kuin kurkunpääntulehdus, mutta ei onneksi sentään.

Nopsterin hoitopalaverissa olikin sitten pirpana mukana, mutta onneksi on sen verran pieni, ettei vielä ymmärrä näitä juttuja :)

Päivän kokkailimmekin yhdessä illan me&i kutsuja varten, jotka olivat varsinainen succes! Tupa täyttyi taas naisista ja pari pientäkin oli mukana. Pitkästä aikaa ihana nähdä läheisempiä ja kauempiakin ystäviä.


Tarjolla oli:

-marjamisua
-juustokakkubrownieta
-pestopastasalaattia
-feta-pinaattipiirakkaa

Tuosta juustokakkubrowniesta pyydeltiinkin jo reseptiä, joten laitan sen vaikka huomenna. Samoin jos jokin muu kiinnostaa, niin voin myös naputella :)

En ollut tutkinut mallistoa oikeastaan netistä, kuin pienet sneakit jotka täällä nähtiinkin, sillä halusin pitää mielen avoimena ja nähdä ensimmäisen kerran livenä.

Sieltä paljastuikin paljon suosikkeja! Kokeilinkin osaa ja fantastic boatneck dress oli se lemppari. Uskomaton istuvuus! Kokeilin myös jumpsuittia, sillä veikkaan sen olevan ensi kesän paras asuste, mutta ainakaan koko S ei oikein istunut. Eihän se minun koko olekaan, joten odotan nyt vielä, että saan sovittaa oikeaa :)

Upea sweat dress odottaa vielä, sillä vaikka näinkin sen toisen päällä, niin eihän siitä oikein osaa sanoa. Mekko vaikuttaa mielettömän mukavalta ja ennen kaikkea huikean kauniilta!

Sen lisäksi uskon, että vaatekaappiini muuttaa pencil skirt. Näinköhän sitä vain housutytöstä tulee mekkotyttö :)

Mosaic tanktop oli ulkomuotonsa puolesta täydellinen, mutta valitettavasti minulle suuri. Jäin vielä miettimään, josko nappaisin saumoista sisään :D Kyllä, niin ihana se oli.



Tyttöjen puolelta Pienimmän suosikiksi nousi ensimmäisenä bubbles & dots dress. Oman huomioni kiinnitti sen sijaan cats & flowers tunic, mutta uskoisin, että meille tulee ainakin mosaic tunic. Myös apple snufkins leggins olivat suloiset :)


Pojille ykkössijalle pääsi v-neck tee with anchor yhdistettynä coolest pantseihin. Best sweatpantsit vakuuttivat "tavallisuudellaan" ja käy myös vanhemmalle lapselle yksinkertaisuudessaan. Ja sweatpants with pockets olivat täydellinen väriyhdistelmä.

Mitäs sanotte löytyikö samoja suosikkeja?





8 kommenttia:

  1. Oi nam, miten herkuilta näyttää kaikki tarjoamiset, sinä se kyllä osaat :)! Mä ottaisin mielellään kaikista ohjeet :D! Ja mistä on muuten tuo lautanen, jossa salaatti on tarjolla? Tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Evelina, tässä kodissa on kiva kutsuilla ;-)

      Poista
    2. Voi kiitos <3

      Evelina, jos oot joskus täälläpäin liikenteessä niin tule vaikka tyttöjen kanssa pyörähtämään :) Kyllä mä teille kahvipöydän väkerrän!

      Se lautanen on living&roomista. Siellä saattaa niitä olla edelleen, mutta asiakaspalvelun ja tilaussotkujen, sekä liikavelotusten ja virheellisten tuotteiden vuoksi en voi kyseistä firmaa suositella :( Omalla riskillä :D

      Zelected by houzella taisi olla myös jotain vastaavaa.. Siellä meni kaikki nappiin!

      Pikku hiiri: <3

      Poista
    3. Kiitos Elisa kutsusta ja vastauksesta :)! Täytyypäs kurkistaa tarkemmin heidän valikoimaansa, en olekaan kummastakaan aiemmin mitään tilannut! Ja Pikku Hiiri, voin vaan kuvitella <3!

      Poista
  2. Me&I naistenvaatemallisto oli kyllä melko nappi tällä kertaa vaikka olikin aika väritön. Musta venepääntie mekko näytti aivan upealta hoikan ystäväni päällä mutta eipä se lainkaan näyttänyt hullummalta omalla L-XL kokoisella makkarakropallakaan. Samoin jumpsuit yllätti. Esittelijä sanoi ettei sitä ollut vielä kukaan rohjennut sovittaa, joten minäpä sovitin! Ja ihme kyllä, haalarilla oli ehkäpä jopa hoikentava vaikutus! Kannattaa kokeilla päälle!

    Lastenvaatteista tuli osittain sellainen "tää on niin nähty" -fiilis, mutta onneksi oli jotain uutta kivaakin.

    Tuo Living&Roomin lautanen, sekä pari muuta samaan Toscana-sarjaan kuuluvaa astiaa löytyy myös omasta kaapistani ja pari kertaa kutsut emännöineenä ja tilanneena voin sanoa että minulla on kaikki sujunut aina kuten pitääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäkin sitä jumppista sitten kokeilin, mutta ei vaan sovi tämmöiselle alimittaiselle.. Toisaalta haluan antaa vielä toisen mahdollisuuden ja testata omaa kokoa :)

      Kiva kuulla, että on tuosta hyviäkin kokemuksia :) Minulla oli kaksi erillistä, perättäistä venkslausta :(

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥