perjantai 9. tammikuuta 2015

Väriä kiitos.

Voisinpa sanoa, että olen aina ollut valkoisen ystävä. En voi. Muistan ajan, jolloin valkoiset kasarikalusteet olivat aivan kauheita. Muistan ajan, jolloin kodissa oli sitä ah, niin ihanaa pyökkiä ja kirsikkaa. Sitten tuli kuultovalkoinen yhdistettynä edellämainittuun puuhun..

En ole oikeastaan ollut koskaan sisustuksessa mikään trendien perässä kulkija, vaihtelunhaluinen kyllä! Täällä on kuulkaas vaihdettu väriä ja tyyliä yhtä usein kuin sukkiakin.

Joskus keltainen ja mustavalkoisuus on miellyttänyt, toisinaan taas täysin vaalea. Jotenkin taas mieli palaa sinne kotoisalta tuntuvaan vaaleaan, romanttiseen ja hieman ehkä shabbyyn. Valkoista linjaa, mutta pastelleja kans!




Oikeastaan olen tyytyväinen, ettei meillä ole millään tavalla muodikas koti. Meillä on sellainen koti, missä viihdytään :) Silloin tällöin tulee täälläkin kysyttyä mielipiteitä tietyistä jutuista, olen välillä hieman epävarma ja mietin onko jokin yhtään toimiva ratkaisu.

Te olette kyllä kiitettävästi jeesanneet, eikä aina itse tule edes kaikkea mieleen!

Ideaparkin reissulla kävin pikaisesti hm homesta nappaamassa pari tyynyliinaa ja yhden korin. Säästyinpä odottamiselta ja postimaksuilta :)

Tuossa vaaleanpunaisessa on nyt aavistus sitä pastellia ja shabbya, silmä silti kaipaa vähän totuttelua. Varmaa on ainakin, että meidän pikkuinen naisväki on haltioissaan. Pinkkiä!

Olohuoneen sohva kaipaa edelleen sitä vaaleampaa päällistä ja jouluisen viirinauhan päivitän ehkäpä juurikin pastelliin :) Jos teillä jollain on tuohon ektorpin vuodesohvaan ylimääräisiä päällisiä, niin laittakaahan sähköpostia, voisin olla kiinnostunut ostamaan pois.

Miltäs tällainen hillitty värikkyys näyttää?

Aurinkoa viikonloppuunne!

ps. alin kuva on vähän hassu, tuo sohvan tummuus oikein korostuu..




18 kommenttia:

  1. Heh..kotisi on erittäin valkoinen, kaunis ja trensikäs. Värikäs se ei ole. Trendejähän on samaan aikaan pinnalla useita ja sinun kotisi on puhdas esimerkki valkoisen ihannoinnista. Ainakin kuviesi perusteella. Katsopas Catalina Estradan tyylisiä koteja...niissä on väriä. Ei se yksi tyyny tee huoneesta värikästä vaan kokonais ilme. Olohuoneesi kokonaisilme on erittäin valkoinen ja luulisi että valkoinen on lempivärisi...mutta siis todella kaunista kotonasi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan vaaleutta, mutta aina niin ei ole ollut :) Eikös trendikäs ole sellainen pelkistetty moderni linja? Nojaa.. en siis ole yhtään perillä näistä :)

      Nuo ovatkin super värikkäitä, minulle värikäs on ehkä hieman hillitympänäkin värikäs, sellainen maalaisromanttisen värikäs :)

      Pikkuhiljaa siis pastelleja lisää.. Ehkä :D

      Poista
  2. Upeat tulppaanit, tykkään niiden sävystä ♥ Teillä on kyllä kaunis ja valoisa koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Yleensä haen kaupasta aina valkoisia kukkia, mutta jostain syystä piti saada ehdottomasti tällainen sekakimppu. Ja vasta kolmannesta kaupasta löytyi :D

      Poista
  3. Yhdyn kyllä tähän tekstiin, kevättä kohden mieli halajaa jälleen värejä, mustavalkoisuus on alkanut vähän kyllästyttämään.. Ärsyttävää kun mieli muuttuu niin tiuhaan! :'-D Teillä on kaunista kyllä, ja selkeää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eikun mä olen vain taitava rajaamaan kuvasta pois esimerkiksi sisälle räjähtäneen varaston kamat :D

      Kiitos silti :)

      Mustavalkoisuus ja vaaleus on kyllä siitä helppo, että pienillä piristyksillä saa sitten sitä väriä. Vaikka vaan hetkeksi :)

      Poista
  4. Sama valkoinen päällinen x 2 löytyy meidänkin sohvalta. Vaihtui heti joulun jälkeen. Teillä näyttää teiltä ja hyvä niin, itsellemmehän me kotejamme sisustamme eikös ;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa mistä saisin sen valkoisen tilattuna olisi se bemz.. Ajattelin, jos joltai löytyisi ylimääräistä :D

      Home sweet home :)

      Poista
    2. Sorry kömpelö ilmaisuni tarkoitin tyynynpäällisiä joita siis löytyy meidänkin sohvalta :).

      Poista
    3. Heh, no minä mietin jo, että olet hankkinut valkoiset päälliset sohvaan :D

      Poista
  5. Valkoinen on ihana <3 ja siihen on helppo halutessaan yhdistää muuta väriä kun mieli yllättäen muuttuukin.. :)

    VastaaPoista
  6. Sillon kun mä muutin ekaa kertaa omaan asuntoon, kaikki kalusteet oli mustia. Edelleen on jäljellä yks Ikean hylly, mutta muuten tyyli vähän muuttunu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muru tahtoisi itselleen huoneen, jossa tummat seinät ja tummat kalusteet, eli sellainen meille tulee kunhan on tarpeeksi tilaa :D
      Voin sitten laittaa oven kiinni :D

      Jännä, että hän muuten pitää tosi paljon vaaleasta, mutta työhuoneen pitäisi kuulemma olla sellainen "sikarihuone".

      Meillä ei onneksi enää ole sitä pyökki/kirsikkaa, musta hyllyhän on ihan jees :)

      Poista
  7. Meillä on tosi valkosta tällä hetkellä. Valkonen ja beige on niin helppoja värejä eikä niihin kyllästy. Samanlainen ruokapöytä tässä puhelimen alla kuin sulla.:) heh..kuin myös kupit ja lautaset..nekin. Helppo kehua.<3

    VastaaPoista
  8. Meillä on kyllä hyvin samanlainen tyyli! ;)
    Ja tein tysyille viirin sinun ohjeiden mukaan ;) Tosin se on ihan pieni ja yksinkertainen, mutta kiva lisä heidän huoneeseen! Joten kiitos vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos näistä minun ideoista on joskus muillekin iloa :)

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥