keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Levillä.

Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että on todella hankala kuvailla tätä kaikkea. Se kokemus, että yksi haaveista toteutuu - Lapissa. Ihan ekaa kertaa! Menomatkalla olin ajoittain hieman epäileväinen, eihän nämä maisemat nyt NIIN vakuuttavia ole ja mistä tässä nyt kohutaan. 

Sitten pääsin tunturin laelle. Nykymät tunturilta toiselle, asumatonta erämaata silmän kantamattomiin. Lumihuiput, aurinko, sininen taivas. Tämä on se Suomi, mitä muut tulevat katsomaan!

Aina kun saavuit pienelle huipulle, oli olemassa hissi viemässä taas seuraavalle! En ehkä ikinä toivu tästä, enkä oikeastaan haluakaan.


Laskimme tänään nelisen tuntia ja eilen pikaisesti 1,5h. Jalat on muussia, mutta päässä soi jonkinasteinen sinfonia. Parasta tässä on ehkä kuitenkin se, että saan jakaa tämän Nopsterin kanssa. Tarjota niin paljon enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella.

Nyt on eturinteet, sekä etelärinteet laskettu. Molemmista löytyy aloittelijoille tosi hyvin haasteita. Nopsteri piti paljon etelärinteiden sinisistä ja niissä nostikin vauhdin niin, että en pysynyt perässä. Punaisissa kyllä laski paljon varovaisemmin - lasetteli puolelta toiselle.

Eturinteitä pääsi hyvin siirtymiä pitkin etelään ja päinvastoin. Kollisrinteet on tässä lähimpinä, mutta niihin tuskin menemme sillä ovat kaikki punaisia. Lasten ehdoillahan tässä mennään :)

Suosittelen myös lastenmaata ja leevilandiaa ihan pikkuisille opettelijoille. Ilmaiset mattohissit ja juuri sopiva mäki. 

Ja hyvä lasku vaatii hyvät varusteet. Muru kävi Mankkaan suksihuollosta hankkimassa meille välineet ennen reissua. Kaikki pituudesta painoon ja äo-määrään on nyt luovutettu sinne, mutta kylläpä oli asiantutevaa palvelua :)

Huomenna taas jotain uutta, mukavaa hiihtistä niille jotka sitä viettävät ja tsemppiä teille loppurutistukseen, jotka vasta ensi viikolla lomailevat.




9 kommenttia:

  1. Oi oi Levi on ihana paikka ! Meidän ukilla on siellä mökki ja sinne pitää kyllä vielä joskus päästä talvella :) Olemme käyneet siellä vain kesällä. Tai minä olen lapsena kyllä kierrellyt pitkin lappia kesällä ja talvella mutta pakko meidän on tuo meidän poika viedä sinne myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomattoman ihana!

      Harmi, että Murulla oli jalka rikki ja häneltä jäi nuo huiput kokematta. Sen vuoksi toinen reissu on vielä joskus pakko tehdä :)

      Kesällä Lappi on varmasti erilaisen upea myöskin!

      Poista
  2. Ihana Levi! Nauttikaahan upeista maisemista ja rinteistä! :)

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava Levi! Nauttikaa ihanista maisemista ja hyvistä rinteistä. :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Jännä juttu, mutta juurikin se henkeäsalpaava fiilis tuolla ylhäällä.
      Se on pakko kokea ja nähdä uudelleen :)

      Ehkä joskus se on Pohjois-Norjassa :D

      Poista
  5. Varo lappi vie mennessään 💖 joka vuosi sinne on vaan päästävä, tosin oon Ylläksellä enemmän ollut, ja Levi on jäänyt välistä, mutta ehkä sinnekin vielä löytää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin taisi käydä :D

      Meillä on kaikki muu vielä näkemättä, varmasti Ylläskin vielä siis joskus..

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥