sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Mökkiä ja mökkiruokia.

Mökkeilyhän on meillä Suomalaisilla verissä ja yhtä monta kuin on mökkeilijää, on varmasti tapoja mökkeillä. Toiset ovat ehdottomasti sähköttömän ja vedettömän mökin kannalla. Mitä alkeellisempi, sen parempi. 

Me taas kuulumme siihen toiseen ääripäähän, jonka mielestä mökin on hyvä olla kodin jatke. Kun vuokraamme mökkiä, tarkastamme varusteet ensin. Tietyt asiat lisäävät mökkimukavuutta ja saavat askareisiin kulutetun ajan puolittumaan. Esimerkiksi juokseva vesi - juokse vesi sisälle. Nojoo, mutta tarkoitan esimerkiksi astianpesukonetta jne. 

Pyykinpesukone on myös hyvä olla, sillä pesen mökillä pyykkiä. Tälläkin kertaa toimme kotiin vain pienen pyykkipussin, sekä pyyhkeet ja lakanat. Toinen järjestelmällinen asia ennen reissua on ruokien suunnittelu. Teen listan, mitä syödään ja milloin ja käymme kaupassa sen pohjilta. Oikeasti kannattavaa, eikä tule huteja juurikaan :) Ei tarvitse heittää hukkaan tai tuoda autossa pitkiä matkoja kotiin.

Keräsin teille muutaman kuvan lempipaikoistani mökissä ja pienen kattauksen mökkiruokia. Yksinkertaista perusruokaa, joka valmistuu helposti!

Minkälainen mökki on teistä se oikea? Kuivanmaan vai kenties rantamökki? Entä löytyykö jotain lemppareita mökkiruokia?

Leppoisaa sunnuntaita!



7 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ! Tietysti se oma mökki saimaan rannalla on parhautta ! Ei sähköä eikä juoksevaa vettä. Pelkkä oma rauha saaressa, se on se mitä me tarvitaan kiireisen arjen keskellä :) Mutta tärkeintä on kuitenkin se lomailu ja järvi, ainakin meille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Minä taas eniten pidän merenrantamökistä, mutta ylipäätänsä vettä pitää olla. Näin talvella sillä ei oikeastaan ole merkitystä.

      Askeettisuus tuo kyllä tietyn luolamiestvistin tuohon hommaan ja voisin itsekin (ilman lapsia) sillä tavalla mökkeillä!

      Poista
  2. Minä kans tykkään, että mökillä pitää olla siistiä ja toimivaa, ja ruuat on pidettävä simppeleinä. Hyvältä näyttää tuo teidän loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hansuli :)

      Loma oli tosiaan onnistunut, vaikka tietynlaista jetlagia on vielä ilmassa..

      Poista
  3. Ihana takka ja sauna! Rakastuin :) rantamökki ehdottomasti, ja sellainen vähän luksusrustiikkinen, eli juokseva vesi ja sähkö mutta kuitenkin mökin näköinen, eli hirsiä! Oi mulla on päässä niin selkeä kuva ihannemökistäni, etten usko et sellaista on edes olemassa. Lottovoittoa odotellessa, sitten voi rakentaa mieleisen <3 mut sinne tulee ehdottomasti tuollainen takka!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, yritin perjantaina eurojackpotilla meillekin omaa mökkiä, mutta ainakin tällä kertaa meni ohi :D

      Sulla on selkeät kuviot mielessä, peukut siis pystyssä lottovoitolle!

      Poista
  4. Ihana mökki! Itse haaveilen hyvinkin samantyylisestä jossain rauhassa järven rannalla :) Jos kiinnostaa, niin käy katsomassa myös oma blogini osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja seuraamaankin saa alkaa =)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥