torstai 12. helmikuuta 2015

Pastellia.

Mahtava määrä osallistumisia on tullut eiliseen äänestykseen, kiitos :) Ja yhtälailla kiitän kaikista kehuista, olette te aika ihania! Ja kun tässä nyt kiittelemään lähdettiin, niin myös Househunters -postaukseen tulleista kommenteista on ollut paljon apuja. 

Yksi ihan parhaista puolista tässä blogihommassa olette te siellä ruudun toisella puolella - valmiina auttamaan. Toivottavasti muutkin ovat saaneet niistä vinkeistä apuja ja tosiaan kun vielä ei olla tarjoustakaan laitettu sisään, saa kommentteja ja vinkkejä antaa lisää!



Viime päivien auringonpaiste on paljastanut aika julmalla tavalla kaikki talven hämäryyden tuomat pölyt. Ikkunastakin kuulemma kuuluisi nähdä läpi.. Samalla se auringonpaiste saa kaivamaan kameran yhä useammin esiin ja tahtotilan kuvata valoa ja varjoja.

Näissä nyt ei ehkä mitään sellaista näy, mutta huomaan ympäröiväni itseni vaaleudella ja pastelleilla. Sekin on selkeästi kevään merkkejä!

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tunnistan itsessäni myös talven inhon. Se, joka aikaisemmin rakasti talvea ja sen tuomia ulkoilumahdollisuuksia saa kylmiä väreitä kylmyydestä. Kun ulko-ovi on hetken auki ja sisään hiipii kylmyys, kiristyy vanne päässä.

Toivon sen johtuvan kuluvan talven outoudesta, sillä tähän saakka olen vilpittömästi rakastanut niitä aurinkoisia pakkaspäiviä. Ja ensi viikon reissuakin odotan kuin hullu puuroa. Ehkä tänä talvena on vain vihmonut räntää liian monta kertaa kasvoille vaakatasossa tai ehkä en ole pukeutunut kunnolla.

Kevättä ja kesää silti odotan enemmän kuin tähän mennessä koskaan!


Sen odottamisen huomaa myös arjessa. Talvivaatteet vähän tympii, tytöille pitää saada iloisia mekkoja! Neuletakitkin on vähän tyhmiä.

Eilen toivoin pääseväni välikausihankintoihin kiinni! Huomaatteko te koskaan itsessänne vastaavia juttuja ja johtuuko ne teillä talvesta? Voiko talven tykkääjästä tulla kesä lapsi?

Etuovisustuskin on näyttänyt viime päivinä ihan erilaiselta. Se aurinko ja ne juhlat. Tykkään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta viestistä ♥