sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Maailman turhin päivä.

Äitienpäivä on minulle yksi niistä päivistä vuodessa, joista en pidä lainkaan. Juhlin sitä näennäisesti ainoastaan lasten vuoksi, sillä minulla ei ole oikeutta riistää heiltä sen tuomaa iloa. Kiitän lahjoista ja nautin aamiaisen, vaikka sisällä kuplii raivo ja suru.

En muista yhtäkään äitienpäivää lapsuudestani, jolloin olisin saanut tuoda omat lämpimät tunteeni esiin äitiäni kohtaan. Siis silloin kun niitä vielä oli. Äitienpäivänä piti ensin antaa äidin olla ihan rauhassa ja sitten pukeutua parhaimpiinsa ja lähteä juhlimaan mummeja. Täytyy myös sanoa, etten muista oman äitini koskaan sanoneen rakastavansa minua. Muistan vain ne moitteet "yritä nyt edes olla" "ei noin saa tehdä" "pysy sitten huoneessasi".

Piti käyttäytyä. Ja minähän yritin käyttäytyä, uskokaa, että yritin! Mikään vain ei koskaan ollut tarpeeksi.

Kaikki ne kortit ja lahjat, jotka olen omilta lapsiltani säästänyt laatikoihin, on omalta osaltani tuhottu. Minusta ei ole yhtään muistoa jäljellä, saati niitä teoksia, joita hampaat irvessä väänsin koulussa ja joista olin äärettömän ylpeä. Ne kaikki on heitetty roskiin.

Ikäväähän se on. Pahinta kuitenkin oli todennäköisesti se hetki, kun äitini veti maton lopullisesti altani, olin vain kuusitoista. Olin ohuesti siinä vaiheessa alkanut pikkuhiljaa selviämään vanhempieni erosta, tottakai murrosiän muutenkin tuomin tunnemyrskyin, kun äitini ilmoitti, ettei kotiin ole enää tulemista.

Olinhan sen kuullut hänen suustaan jo lukemattomia kertoa, jopa niin usein, että se lause oli jo vähän menettänyt merkityksensä. Tällä kertaa vain näin, että hän todella tarkoitti sitä. Minkälainen äiti lähettää lapsensa yön selkään ilman mahdollisuutta turvapaikkaan. Avain pois.

Sillä, miten selvisin muutaman seuraavan vuoden, ei ole merkitystä. Asuin aluksi sukulaiseni luona, muutin hetkeksi isälleni, pääsin omilleni. Selvisin kuitenkin. Merkityksettömiä ovat myös ne pari kertaa, jolloin yritin humalassa itsemurhaa ja humalassa olin usein, uskokaa kun sanon. Humalan tuoma unohdus ja tunteiden tukahduttaminen oli suloista. Tärkeintä kuitenkin on, että selvisin niistä ajoista.

Vuosien saatossa vaan ne kaikki loukkaukset, uhkailut ja viha kulminoituu tähän kyseiseen päivään. Miten joku sellainen kehtaakin kutsua itseään kenenkään äidiksi, kaikkien tekemiensä tekojen, sanomiensa sanojen ja ennenkaikkea tekemättä jääneiden ja sanomatta sanomien vuoksi. Ihminen, joka terrorisoi kaikkea ympärillään olevaa vain, koska "ajattelen sinun parastasi". Sellaiselleko ihmiselle pitäisi omistaa ihan kokonainen päivä ja vetää oikein lippu salkoon?!

Tähänastisen elämäni seesteisintä aikaa on ollut siitä lähtien, kun asensin puhelimeeni puhelueston tiettyihin numeroihin. Kun sanoin ei. Uskokaa silti, ettei se ole ihan kaikkia kanavia silti tukkinut. Saan edelleen epäsäännöllisen säännöllisin väliajoin uhkailuviestejä, jotka säästän kyllä. 

En vieläkään tiedä, miten olla äiti omilleni. Oppimani kaava kertoo vain, miten kaikki pitää kieltää, miten äitiä ei saa häiritä. Yritän kovasti tehdä juuri päinvastoin, otan syliin ja vien puistoon. Sanon, että rakastan, mutta en vain osaa näyttää tunteitani tarpeeksi.

En halua kuulla "hyvää äitienpäivää", eihän tässä ole oikeasti yhtään mitään hyvää. Olen kyllä saattanut kolme kauneinta asiaa maailmaan, mutta muuta en vain osaa. Jokainen on paras äiti omille lapsilleen. Paskat.

Toivon, että joku päivä nämä avohaavat edes arpeutuvat.

EDIT: kiitos kaikille kommenteista ja viesteistä ♥ Vielä joskus tämä helpottaa, ihan vielä en ole valmis päästämään vihasta irti. Olen vasta siinä vaiheessa, että tunnistan tunteita ja tiedän, mistä käyttäytymiseni johtuu. Kiitos silti. Ihan jokaiselle ♥

26 kommenttia:

  1. Huh, enpä olisi arvannut! Blogi ei tietenkään kerro ihmisestä läheskään koko totuutta, mutta teksti yllätti täysin. Ikävä tosi asia on, että näitä tarinoita on useita.

    Hienoa, että olet uskaltautunut itse äidiksi kokemuksistasi huolimatta! Tsemppiä tähän päivään!

    VastaaPoista
  2. Niin käsittämätöntä, että hiljaiseksi vetää. Olet selviytyjä!

    VastaaPoista
  3. Eikä ihan kamalaa! Tuli väkisin kyyneleet silmiin. En tajua miten kukaan voi toimia noin, kaikki äidit ei vaan oo hyviä. Äitiys on kuitenkin muutakin kun pelkkä synnyttäminen, se on sitä läsnä olemista, syliä ja rakastamista. Mä uskon blogin perusteella, että sä oot hyvä äiti omille lapsilles, haavoista huolimatta <3

    VastaaPoista
  4. Surullista, mutta kuitenkin monelle niin totta. Kaikesta huolimatta toivon sinulle mukavaa Äiteinpäivää.
    Ja kiitos blogisi mukavasta annista.

    VastaaPoista
  5. Olet varmasti paras äiti lapsillesi <3 Valitettavaa, että oma äitisi ei sitä ollut. Todella rohkea kirjoitus, kosketti todella paljon ja en olisi myöskään osannut aavistaa, mitä olet joutunut kokemaan. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  6. Rohkea ja kaikessa surullisuudessaan kaunis kirjoitus tällaisena päivänä. En voi kuin kuvitella kuinka syvät haavat tuollainen lapsuus jättää. Toivottavasti löydät vielä sellaisen polun, että sinä et ole äitisi ja olet varmasti täydellinen äiti lapsillesi juuri tuollaisena, historiasta huolimatta. Et varmasti ole super-äiti, mutta ei se mitään. En minäkään, mutta juuri riittäviä varmasti molemmat. <3

    VastaaPoista
  7. voimia vaikka hiukan myöhässä! Itsekkään en kovin montaa äitienpäivää ehtinyt viettää oman äidin kanssa, nyt voin vaan vilkuttaa pilvenreunalle.

    VastaaPoista
  8. Olet vahva halauksia tähän päivään!!

    VastaaPoista
  9. Sanattomaksi vetää, sä olet upea ja vahva 💗

    VastaaPoista
  10. Liikuttava ja koskettava kirjoitus... Se on kamalaa miten oma vanhempi voi saastuttaa lapsensa elämää, uskomattoman väärin!!!! Nimimerkillä kokemusta on <3

    VastaaPoista
  11. Olet riittävä juuri sellaisena kuin olet.
    Olet paras äiti lapsillesi, usko pois.

    Sun PITÄÄ mennä juttelemaan tästä ahdistuksesta jollekkin ammattilaiselle.
    Saada jonkinlaista terapiaa. Hoitaa haavat.
    Ennen et saa siitä rauhaa.

    Voimia.
    Elämä on kumminkin hyvä.

    VastaaPoista
  12. Olipa luihin ja ytimiin menevä kirjoitus. Hienoa, että uskalsit tuoda esille myös äitiyden tämän puolen. Kaikki eivät todellakaan ole hyviä äitejä. Sinä varmasti olet. <3

    VastaaPoista
  13. Kaikesta näkee, että sinä olet hyvä äiti. Juuri se, että yrität tehdä kaiken toisin kuin äitisi, osoittaa sen. Uskon, että opit nauttimaan äitienpäivästä. Ajattele, että se päivä on SINUN ja lastesi. Äidilläsi ei ole siihen mitään osuutta.

    VastaaPoista
  14. Kuulostaa kamalalta lapsuudelta, mutta onneksi olet selvinnyt <3

    VastaaPoista
  15. Tee nyt vaan parhaasi lasten kanssa, pidä sylissä ja jätä ne tiskit ja villakoirat sinne...ne kyllä odottaa sua.
    En itse ole koskaan saanut kehuja tai mitään positiivista sanaa äidiltäni, vain näitä "olet lihonnut taas, et onnistu jne". Itse olen kasvattanut kaksi poikaa yksin, en ole pystynyt paljon antamaan tavaraa tai rahaa, mutta rakkautta ja syliä kyllä.
    Olet ihan paras äiti sun lapsillesi<3

    t.äiti Turusta

    VastaaPoista
  16. Olen ihan sanaton.
    No, mutta sen verran sanon, että olen kansainvälisessä adoptiojonossa tällä hetkellä, ja vaikka minulla on yksi biologinen lapsi, en koe, että kaikissa tapauksissa biologisuus luo automaattisesti äitiyttä (tai isyyttä). Vanhemmuuden rooliin usein kasvetaan ja opitaan. Jotkut paremmin, kuin toiset. Se, että ihmisestä tulee hyvä vanhempi, ei välttämättä tule biologisuuden kautta. Uskon täysin, että sen yhteyden voi luoda muutenkin. ♥ ♥ ♥

    Toivon sun elämään paljon valoa ja rakkautta. Voimaa olla oma itsesi kaikkine kokemuksineen.

    VastaaPoista
  17. Mielestäni jo sillä, että tunnistaa tunteensa ja tietää mistä ne johtuu pötkii pitkälle. Ja KYLLÄ myös ne vihan tunteet on elettevä. Jokainen asia vie aikansa, jotkut asiat lyhyen ajan ja toiset asiat pitkän ajan. Jonakin päivänä huomaat, kas se viha meni jo, ja olen siirtynyt seuraavaan. Anna siis itsellesi lupa olla vihainen, niin kauan kuin se on tarpeen. Tolla kokemuksella on ihan ymmärrettävää olla vihainen. Kyllä se siitä!

    VastaaPoista
  18. Halaus <3 On niin surullista, että äidiksi pääsee kuka vain, jopa sellaiset, jotka eivät saamaansa roolia osaa arvostaa... Ei sellaisia voi edes kutsua äidiksi, siihen arvonimeen tarvitaan niin paljon enemmän!

    Onnea myöhässä Äidille, olet rohkea, kun kerroit tarinasi.

    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tarkoititin siis tällä kommentilla sitä, joka sinulle on nuo arvet aiheuttanut, sinä olet kaikissa vaillinaisuudessasi varmasti todella hyvä äiti lapsillesi!

      Hanna

      Poista
  19. Luin postauksen jo aikoinaan mutten vastannut heti ja niinpä se jäi.. Halusin vaan sanoa että olen todella pahoillani kaikesta mitä olet kokenut. Älä kuitenkaan huoli omasta äitiydestäsi. Bloginkin kautta huokuu sinun rakkaus lapsiasi kohtaan ja se on tärkeintä! Täydellinen ei ole kukaan. Vaikutat todella kypsältä ja ihanalta ihmiseltä. Kiitos blogistasi! Satu

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥