torstai 11. kesäkuuta 2015

Täytetyt tomaatit.

Ihan vielä ei taida olla tomaattien kausi, mutta löysin kaupasta ihanan näköisiä pihvitomaatteja ja pakkohan niitä oli ostaa. Vähän ehkä vielä vetisen mauttomia, mutta ihan pianhan nämä ovat parhaimmillaan!

Olen myös joskus haaveillut tekeväni pihvitomaateista ihan pihvejä, siis leivittämällä ja paistamalla, mutta tällä kertaa täytin nämä.


Yksi tämänhetkisistä lempiruuistani on ehkä monen mielestä superällö ja ravintoköyhä jauheliha sekoitettuna jasmiiniriisiin. Siitä niin vaan noin ja hyvin maustettuna. Juustoraatetta ja ketsuppia kans.

Noh, olen kyllä tunnettu siitä, että minulla nyt vaan sattuu olemaan näitä outoja makumieltymyksiä. Menköön siis sen piikkiin. Sitäpaitsi puolustuksekseni voisin sanoa, että fitnesurheilijat syövät tuota. Sen on siis tosi trendikästä.. :D

Niin tai näin, jääkaapissa oli tuota kyseistä mössöä tähteenä, joten mikäs sopisikaan paremmin tomaattien täytteeksi, kuin nimenomaan alunperin täytteeksi tarkoitettu möhnä.


Täytetyt tomaatit


Haluamasi määrä pihvi- tai muita suuria tomaatteja
Täytteeksi jääkaapista tähteitä
Yrttejä
Juustoraastetta

Leikkaa tomaateista kansi irti ja koverra ne tyhjäksi. Säästä tomaatin liha ja valuta siitä ylimääräinen neste. Hienonna ja sekoita haluamasi täytteen joukkoon. Mausta hyvin, sillä tomaatti itsessään on kovin mieto. Täytä tyhjät tomaatit ja laita kansi päälle. Paista tai grillaa uunissa noin 10-15 min 200c.


Vähän meni epämääräiseksi tuo ohje, mutta uskoisin lähes kaikkien tehneen joskus erilaisia täytettyjä kasviksia :) Laita siis sisälle ihan mitä haluat!

Tarjoa lounaana, välipalana, illallisen lisukkeena, perjantai myyssinä.. Hyvää ruokahalua ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta viestistä ♥