tiistai 30. kesäkuuta 2015

Tyttöjen ensimmäinen lomapäivä.

Loma on mielentila. Päätin nimittäin eilen, että myyn lomani ja nautin viikon vapaapäivistä. Jotenkin en koe tarvitsevani ns. oikeaa kesälomaa tällä osa-aikaisella työlläni, vaan teen niistä vapaapäivistä sitten loman.

Loman ei tarvitse olla kuukauden mittainen, eikä sen tarvitse suunnata Karibialle. En tietysti pitäisi ainakaan jälkimmäisessä kauheasti vastaankaan.. Loma voi olla päivä, jolloin tehdään mitä vaan! Nukutaan pitkään ja ei määritellä aikatauluja. Syödään mitä ja missä vaan, hihitellään.

Toisaalta myös juhannusten ja muiden juhlien jälkeen tässä voi nauttia vaikka ihan siitä, että syödään tavallista ruokaa, eikä ihan hetkeen tarvitse suunnitella juhlia. Tai siis ennen elokuun alkua ainakaan :D


Lomapäivä:

-autolla ajo kesäisessä heräävässä Helsingissä
-kurkkiminen vanhan Käpylän sisäpihoille
-uimakamojen pakkaaminen isoveljelle ja pieni murjotus, koska ei pääse mukaan
-ruoanlaitto yhdessä Minityypin kanssa
-ihan tavallisen ruoan syöminen
-jääkaapista löytyneiden koriantereiden istutus ruukkuun, vaikka korianteri on tosi pahaa
-hölskykurkkujen tekeminen 
-eväsretken suunnittelu ja toteutus omalle pihalle
-hattuleikit sisällä
-miettiminen, voiko machegoa pakastaa

Mitä näitä nyt oli ja tulee vielä olemaan...

Vähän töitä torstaina ja perjantaina lähdetäänkin yhden yön minilomalle Helsinkiin lasten kanssa! Ajateltiin ehkä lintsiä, ehkä rantsua tai Suomenlinnaa. Ehkä jokin saari Helsingin edustalla tai miksei saaristoristeilykin. Jäätelöä nyt ainakin!

Millaisia lomasuunnitelmia teillä on?


6 kommenttia:

  1. Me ajateltiin mennä ainakin korkeasaareen ja lintsille. Lintsillä on kuulemma ilmasia laitteita ihan pienille, niin tietää vähän että innostuuko tyttö koko härveleistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä varmoja vaihtoehtoja :)
      Siellä tosiaan on niitä ilmaisia ja minusta ainakin tosi riittävä valikoima. Ihanaa lomaa teille <3

      Poista
  2. meidän loma on sellainen että ei ole pakko tehdä mitään. ja että tehdään sellaisia mistä tulee kiva olo kaikille meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa juurikin täydelliseltä <3
      Ihanaa lomaa!

      Poista
  3. Tätä sun hyvänmielen blogia on aina niin mukava lukea, kirjoitat kivalla tavalla :) Monta postausta on jäänytkin nyt kesäkiireiden alla lukematta, pitää skarpata.

    Mukavaa maaantain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, olipas kivasti sanottu! Kiitos ♥

      Kukas sitä kesällä sisällä luuhaa, minulle tämä on vähänkuin päiväkirjan pitämistä ja ajatusten järjestelyä. Samalla tulee jaettua muillekin hetket :)

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥