tiistai 28. heinäkuuta 2015

Mitä mahalle kuuluu?

Ai mitä mahalle kuuluu nyt? Kiitos ihan hyvää. Asiantunteva lääkäri ja hänen suosittelemansa vi-siblin ovat tuoneet vatsan aikalailla normaalitilaan. Tietysti tuo normaalitila on yksilöllistä, mutta sanotaanko näin, että kivut ja krampit ovat pysyneet poissa ja olo on vähintäänkin hyvä.

Lääkärini soitti minulle noin kahden viikon kuluttua valmisteen aloittamisesta tarkastakseen tilanteen. Olimme sitä ennen tavanneet vastaanotolla, sekä videoneuvottelun kautta. Tuo videovastaanotto on kyllä sellainen, jota aion vastaisuudessa käyttää esimerkiksi mökillä jos tarve niin vaatii. Anywhere -videovastaanotosta löydät lisää tietoa klikkaamalla linkkiä.

Alunperin tilanne oli siis kipeä ja kiusallinen, kuten aiemmissa vatsaongelmia käsitelleissä postauksissa (löytyvät tämän postauksen lopusta) kerroinkin. Jonkin verran asiaa oli tutkittu, mutta oikeastaan mihinkään johtopäätökseen ei oltu päästy. Sitä helposti luovuttaa itsekin siinä vaiheessa, kun lääkäri käytännössä nostaa kädet ilmaan. Tällä kertaa niin ei kuitenkaan tapahtunut.


Testitulosten valossa löytyi hapanta mahaa ja suolistosta toiminnallista vikaa. Tuo vatsalaukun koholla oleva happotasapaino olisi jäänyt ilman gastropanelin testiä löytymättä. Vaikka tällä hetkellä se ei vaivaa, on tieto olemassa ja vatsansuojalääkitys voidaan aloittaa tarvittaessa nopeasti.

Huomasin myös itse tutkiskellessani ruokavaliotani, että esimerkiksi tattaria suolistoni ei vain kestä. Saati suurinta osaa makeisista ja jäätelöistä, vaikka olisivatkin gluteenittomia. 

Tällä hetkellä tilanne on hyvä, mutta jos se muuttuu tai uutta ilmenee, minulle suositeltiin uudelleen tehtäväksi gastroskopiaa, eli vatsalaukun tähystystä.

Tämä koko Doctagonin ja Blogiringin yhteistyö on ollut kullanarvoista minulle ja voin näistä yhteistyökuvioista huolimatta käsi sydämellä suositella itse lääkäriasemaa ja tutkimuksia ihan kaikille, jotka vatsansa kanssa kamppailevat.  Toistaiseksi oma vatsani hiljenee, over and out.


(kuvat ovat Doctagonin Helsingin kaivokadun toimipisteestä, josta saa muuten hyvää palvelua myös toisella kotimaisella)



Aikaisemmat postaukseni aiheesta Askel kohti terveempää vatsaa ja Vatsat kuntoon! löydät klikkaamalla linkkejä. Lisätietoja esimerkiksi oireilusta saat myös vatsavaivoja.fi -sivustolta.

YHTEISTYÖSSÄ:

GastroPanel ja Doctagon

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että sunkin maha voi kampanjan jälkeen paremmin. Onneksi uskallettiin lähteä mukaan! :) Ihanaa loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, tämä oli kyllä yksi parhaista kamppiksista ja jos jossain vaiheessa doctagon on lähempänä, niin meistä tulee ainakin kantiksia :)

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥