perjantai 24. heinäkuuta 2015

Pastaa ja Pariisia.

Viikonloppu on jo ovella ja täällä minä kirjoittelen näitä ruokavinkkejä toistamiseen tällä viikolla. Jotenkin olen ollut ihan tulessa erilaisten ruokien kanssa ja kerrankin oikein jaksanut väsätä jos jonkinlaista ateriaa.

Useimmiten syön lounaan töissä, mutta tällä viikolla olen mutustellut aamiaisen niin myöhään, että vatsa on kurninut vasta työpäivän jälkeen uudelleen. Ja jos syön lounaan töissä, kotona on nälkä vasta iltasella.

Papusalaattia on vielä hieman jäljellä, mutta täytyy sitä tytön lämmintä ruokaakin syödä aika ajoin. Jääkaapissa oli lehtikaalia ja siitä innostuneena pyöräytin lehtikaalipastan. Vähänkuin carbonaraa, same but different :) Lehtikaalia olisi ehdottomasti pitänyt olla enemmän per annos, mutta tietääpä ensi kerralla.

Ja koska lehtikaali oli ruukussa ja aikalailla parhaat päivänsä nähnyt, se on nyt istutettu puutarhaan. Toivotaan parasta!


On vielä toinenkin asia, mistä olen todella innoissani tänään, siis ruoan lisäksi. Varasin nimittäin ystäväni kanssa ihan extempore lentoliput Pariisiin, ja Ranska kutsuu siis tasan viikon päästä! Ihan hullua.. Taidamme molemmat olla aika yllytyshulluja, mutta toisaalta jos on tilaisuus, se kannattaa käyttää. 

Pitkästä aikaa on muuten myös viisipäiväinen työviikko takana ja toinen samanlainen edessä. Viikonloppu tuntuu jotenkin ihan erilaiselta. Uusi työ on alkanut kivasti ja olen edelleen todella innoissani siitä. Jotenkin superraskaan viime vuoden jälkeen kaikki palaset alkavat pikkuhiljaa loksahtaa kohdilleen ja elämä on helppoa.

Viikonloppuja sinne teillekin ja nautitaan täysillä!


10 kommenttia:

  1. Mä en oo muistanut onnitella sua uudesta työstä! Onnea siis! :)
    Ja oiii Pariisi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiitti <3
      Vaikka taisit ohimennen fb:ssä tykätä kuitenkin :D

      Poista
  2. Onpa herkullisia kuvia!<3 Mä söin ihan valtavan hyvää salaattia Amerikan reissulla. Se oli nimenomaan tehty lehtikaalista. Sailaisuus taisi olla balsamikastike, joka tietenkin oli ravintolan omalla reseptillä tehty. Ainakaan oma kokeiluni ei onnistunut yhtä hyvin.;D Aivan mahtavaa, että pääset reissuun! On se vaan kiva, kun on jotain nurkan takana...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh.. kuulostaa ihan mahtavalta! Sellaista, kun pääsisikin maistamaan!

      Tuo reissu tuntuu ihan hassulta, mutta toisaalta kun kaksi yllytyshullua saa jotain päähänsä, ei ole mitään tavanomaista koskaan odotettavissa :D

      Poista
  3. Pariisi kuulostaa ihanalta! Ihanaa viikonloppua myös sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se kuulostaa ihanalta ja mahtavalta ja kaikilta ylistyssanoilta <3
      IIK!

      Poista
  4. Onnea uudesta työstä! Meillä kans uusia tuulia odotellaan :)

    Ruoka jutut on kivoja ja uudet ohjeet tervetulleita!

    Oliko Pariisin reissulle minkä hintaiset liput / majoitus about? Suunnitellaan johonkin päin maailmaa reissua reilun kk päähän kahdestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)
      Onnea uusiin tuuliin, toivottavasti ne ovat suotuisia!

      Majoitusta meillä ei vielä ole, mutta lennot olivat meno-paluu noin 300e/hlö. Kannattaa seurata lentoyhtiöiden sivuja, esim norwegianilla on meno pariisiin välillä reilusti alle 100e :)

      Poista
  5. Mukavaa Pariisin reissua, varmasti ihanaa tehdä jotain ex tempore. Ette sitten kuitenkaan ottaneet niitä Norwegian lentoja? Mistä se ajatus sitten lähti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)
      No ei, haha :D Kun finskiltä löytyi supersaverin kautta vielä toiset :)

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥