sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kymmenen.

Sunnuntaimoikat! Meillä on tänään juhlittu kuluneen viikon synttärisankaria, ensimmäisiä täysiä kymppejä. Jotenkin superhassu tunne, että esikoinen on jo kymmenen! 

Uudessa koulussa olivat luokan kanssa juhlineet myös perjantaina ja avustajan kanssa oli saanut käydä kaupassa valitsemassa herkkuja. Olen niin onnellinen, että kaikki on vihdoin alkanut järjestyä myös niiltä osin. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen oli tokaissut kotona päivän olleen kiva. Kukaan ei kiusannut. Siinä meinasi itku tulla silmään.


Poitsu oli itse googlen kuvahaulla etsinyt täytekakkuja ja minut haettiin kädestä pitäen koneelle, että tule nyt katsomaan, minkälaisen kakun haluan! DC kakku piti sitten vääntää ja ipana oli tyytyväinen.

Älkää naurako minun pursotuksilleni, en nimittäin ole mikään kakkuspeciaali :D Aamusta kyselin vielä apuja fb:n ryhmästä, että miten tuon kuvion saa pysymään. Vähän hävetti niiden kakkutaitureiden kuvien sekaan omaa tekelettä törkätä..


Muuten mentiin aikalailla perinteisillä tarjoiluilla, eli hodarin grillausta, raikasta salaattia, hedelmiä ja kakkuja. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa tuota farinan valmista gluteenitonta suklaakakkua ja voin kyllä suositella! Tosi hyvän makuinen ja ihan kuivakakkumainen koostumus :) Paketti aineksia noin 3e, valmis gluteeniton kuivakakku kaupasta noin 8e.


Sain myös nähdä ja sylitellä tätä söpistä kummityttöä :) Kaikki meni loistavasti niin kauan, kun hän ei huomannut kenen sylissä oli. Istuimme Murun ja pikkuneidin kanssa sitten sohvalle ja viritimme puhelimeen pari selfietä ja johan meni suu mutrulle kun näki puhelimen näytöltä, kenen sylissä olikaan.. Voi noita pikkuisia vierastajia :)

Kiitos vielä kaikille paikalle päässeille ihanasta päivästä! Lapsi oli onnellinen ja se on tärkeintä :)


4 kommenttia:

  1. Onnittelut! Hieno kakku ja komee sankari :) ihana, että koulu lähtenyt hyvin käyntiin!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea 10-vuotiaalle! Ja äidillekin :)

    Meillä juhlittiin kymppiä kesäkuun sään takia tänä vuonna Superparkissa, yleensä on aina saatu olla ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Superpark ei ole yhtään hassumpi vaihtoehto :)

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥