keskiviikko 5. elokuuta 2015

Pariisi day 3&4 vinkit.

Sunnuntai olikin meidän kannalta erikoinen päivä, saatiin monet hyvät naurut erilaisista väärinkäsityksistä.. Ja koska kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina useat museot ja nähtävyydet ovat ilmaisia (tarkasta poikkeukset), päätimme pitää museopäivän.

Ensimmäinen kohde oli Louvre, jonka bongasimme myös jokilaivakierrokselta. Nappasimme pihalla parit selfiet, mutta halusin jättää Mona Lisan kurkkimisen seuraavalle reissulle Murun kanssa ja jonot olivat myös aikamoiset. Tähänkin kohteeseen suosittelen ehdottomasti skip the line -lippuja.


Lähdimme kävelemään kohti Champs Elyseetä ja löysimme matkan varrelta Jardin Des Tuiliers:n puiston ja huvipuiston. Lasten kanssa ehdoton käyntikohde, plussaa saa laitteiden pesusta ja hyvästä hygieniasta.


Törmäsimme matkalla myös vanhoihin autoihin, joita oli kerääntynyt pilvin pimein aukiolle. Siis kuinka usein näet traktoreita Pariisin keskustassa?


Champs Elyseellä teimme pikavisiitit muutamiin liikeisiin ja taas kartan tarkistus Starbucksin wifissä.

Pariisin suurimmalta ostoskadulta löytyy huikea määrä liikkeitä, esim. disney store ja gap. Me kuitenkin lähinnä poikkesimme sisällä, mutta emme tehneet ostoksia. Oikeastaan kummallakaan ei ollut siihen mitään tarvetta :)

Starbucksin ja jäälatten jälkeen matka jatkui vielä hieman eteenpäin Riemukaarta katsomaan, sinnekään emme kiivenneet ylös saakka.


Päätimme, että nyt olisi loistava hetki käydä Versaillessa ja nappasimme metron siihen suuntaan. Tiesittekö muuten, että Versailles sijaitsee Pariisin ulkopuolella ja sinne ei pääse metrolla? Metrolla pääsee Versaillesin messukeskukseen. Me emme nimittäin tienneet :D

Perillä ihmettelimme, että on joo hallia ja missähän ne puutarhat on.. Noin puoli tuntia otti aikaa tajuta oma hölmöys..

Siitä sitten jalkapatikalla jatkoimme vierailemaan Montparnassen hautausmaalla. Tuumattiin, että Jimi Hendrixhän on sinne haudattu. Ei ole. Sen sijaan Jim Morrison on kyllä haudattu Pariisiin, mutta eri hautuumaalle..

Tässä vaiheessa olimme kävelleet aikalailla 15-20km päivän aikana, joten pysähdyimme syömään Hippopotamukseen, joka on luokiteltu Pariisin vastineeksi TGIF:lle. Ei muuten vastaa.. :D

Yhtä kaikki, viini oli loistavaa ja jatkoimme kävelyä Luxemburgin puistoa kohti.


Taas muutaman pysähdyksen kautta päädyimme Notre Dameen, jossa olikin sopivasti messu menossa. Jännä, että maailmasta löytyy vielä ihmisiä, joiden mielestä on ihan ok hypätä kesken messun alttarille hengailemaan :D

Tuonnekin pääsee halutessaan torniin, mutta emme kiivenneet sinne.


Illalla kävimme vielä hotellin läheisessä itämaisessa buffassa syömässä (Yummy n. 12e ark, 17e vloppu), jossa saatiin aikaiseksi sushiöverit. Varsin onnistunut päivä kaiken kaikkiaan.

Maanantaina aamusta pakkasimme tavarat ja jätimme vielä ne hetkeksi säilytykseen hotellille. Viimeinen reissu kohti Eiffeliä (nähty tässä vaiheessa noin viisi kertaa) ja vapauden patsasta. Jouduimme keskelle elokuvan kuvauksia ja piipahdimme uudessa ostoskeskuksessa Häagen-Danzilla jäätelöllä.

Tässä vaiheessa olikin aika palata hotellille, hypätä junaan ja suunnata kohti lentokenttää, joka onkin sitten ihan oma tarinansa kahden passintarkastuksen ja useiden turvatarkastuksien kera erilaisine kuljetuksineen.

Pariisi on nyt nähty hetkeksi. Toisin kuin esimerkiksi Roomaan, tänne ei tullut välitöntä tarvetta palata, vaikka näin tulee väistämättä vielä tapahtumaan. Murulla on Pariisi näkemättä.


2 kommenttia:

  1. Olen käynyt reilu 10 kertaa Pariisissa, ja taas menossa. En vaan saa tarpeekseni siitä tunnelmasta, mikä on tosiaan aivan erilainen kuin esimerkiksi Lontoossa.
    Ennen Pariisia menemme Roomaan viikonlopuksi parin viikon päästä. Odotan matkaa innolla, mutta jostain syystä Pariisi on aina kuin menisi uudelleen kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, wau!
      Sinähän tunnet Pariisin jo kuin omat taskusi :)
      Minulle jäi Roomaan tuollainen kaipuu ja varmasti tulemme Italiassa viettämään tulevaisuudessakin lomia <3

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥