lauantai 19. syyskuuta 2015

pienet pekaanipähkinäpiiraat.

Sateinen aamu teki sen, että päivän työt siirtyivät viikolla eteenpäin ja aamu vapautui ostoskierrokselle lastenvaatteiden ja remonttivälineiden suhteen. Kävimme hankkimassa mm. uuden suihkun rikkoontuneen tilalle, sekä etsimme uutta saunan jakkaraa. 

Kodinkoneostoksillekin pitäisi mennä, mutta niistä joskus myöhemmin lisää.. Nyt nimittäin palasimme juuri kotiin, keitin kahvit ja odottelen ystävää kylään. Ajattelin tarjota näitä maailman eniten karamellisia pikkupiiraita, joiden alkuperäisen ohjeen löysin Texanerin baking -blogista. 


Pienet karamelliset pekaanipähkinäpiiraat


pohja:

125g mantelijauhoja
110g pekaaneja tai saksanpähkinöitä
12g kookosjauhoja
70g voita
50g kookospalmusokeria
2tl kanelia

Mittaa kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja jauha tasaiseksi taikinaksi. Minullahan ei sellaista ole, joten kokeilin miten blenderi toimii vastaavassa tilanteessa.. Savusi :D

Lämmitä uuni 190c ja annostele muffinssi tms vuokiin, jokaiseen noin 20g taikinaa. Tein tämän kaikki punniten, joten ohjeen mitat toimivat hyvin. Painele vuokien reunoille ja varmista, että saat taikinan kuvioihin saakka. Näin valmis pohja on kivan näköinen.

täyte:

180g fariinisokeria
1,6 dl kuohukermaa
98g voita
1 tl vaniljauutetta
275g pekaaneja

Mittaa kinuskin ainekset kattilaan (pähkinöitä lukuunottamatta) ja keittele kinuskiksi. Alkuperäisessä ohjeessa aika oli 8min mutta minulla se ei riittänyt, kuten kuvasta huomaa. Kinuski jäi löysäksi. Kun seos on paksuuntunut, ota kattila pois liedeltä. Paahda pähkinöitä uunissa noin 5min, sillä aikaa kun kinuski jäähtyy. Sekoita noin 20 min kuluttua pähkinät kinuskin sekaan ja annostele vuokiin. Siirrä jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai vaikka yön yli. Voit tarjota esim kermavahdon kanssa :)



Näiden tekeminen ottaa hieman enemmän aikaa, lähinnä siis tuo jäähdyttely, mutta on varmasti kaiken sen arvoista! Ohje on gluteeniton ja pienellä vaivalla siitä saa myös maidottoman/vegaanisen. Alkuperäisessä ohjeessa löytyy siihen vinkki.

Mukavaa lauantaita, täällä olisi vielä loputonta haravointia tiedossa :)

(osa tuotteista saatu punnitse&säästä tikkurilasta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta viestistä ♥