maanantai 12. lokakuuta 2015

Huvimajan valaistus ilman ikäviä reikiä - 3M Command.

Lauantai kului tosiaan laittaen huvimajaa talvikuntoon sekä sisustuksen, että valaistuksen tiimoilta. Periaatteessahan tuollaiseen pieneen tilaan riittää valaistukseksi keskellä oleva elävä tuli, sekä satunnaiset kynttilälyhdyt, mutta halusin käyttää tilaan sopivan ylimääräisen valosarjan sinne. 

Tuo valosarjahan on aiemmin roikkunut Nopsterin huoneessa, sekä vanhan kotimme olohuoneessa. Kesällä virittelin sen langoilla paviljongin runkoon. Vähänpä tiesin silloin..


Muistatteko, kun viime kuussa esittelin teille älyttömän fiksun ja helpon tavan kiinnittää tauluja seinälle 3M Command kiinnityspaloilla? No nyt sain saman yhteistyön tiimoilta vastaavia myös ulkokäyttöön.

Nuo ulkokäyttöön sopivat kiinnityspalat kiinnittyvät monille erilaisille pinnoille, esimerkiksi maalatulle puulle tai vinyylille ja metallillekin. Ne kestävät sadetta, pakkasta ja lämpötilanvaihteluita hyvin ja asennuslämpötila on aina -9c saakka. 


Homma toimii aikalailla samoin, kuin niiden taulunkiinnityspalojen kanssa. Karkeasti sanottuna: puhdista, irroita suojat, kiinnitä paketin mukana tuleva koukku tmv ja ripusta esimerkiksi valosarja. Näihin pienempiin on hyvä napsutella valosarjojen johdot väliin ja isommilla koukuilla saa helposti esimerkiksi syyskranssin ulko-oveen ilman ikäviä naulan jälkiä.

Lähitarkastelussahan tuon läpinäkyvän kiinnikkeen huomaa, mutta yleisilme on todella siisti ja tyylikäs. Näissä on myös sama periaate, kuin taulunkiinnityspaloissa: irroita ja muunna niin usein kuin haluat ilman epämiellyttäviä reikiä ja jälkiä seinässä. Täytyy sanoa, että olen ihan myyty! 

Arvatkaas vaan, millä aion kiinnitellä tästälähin kaikki ulkovalot ilman nastoja tai nauloja..?


Nyt, kun huvimaja on saatu taljojen ja valojen myötä talvikuntoon, pidimme pienimuotoiset tupaantuliaiset sille. Ihan vaan oman perheen kesken sunnuntai-iltana, kun aurinko on jo laskenut ja maisema huurtuu pikkuhiljaa.

Vähän suklaamaitoa vaahtokarkeilla, sekä grillattuja vaahtokarkkeja. 


YHTEISTYÖSSÄ:


5 kommenttia:

  1. Tarvii sanoa, että minäkin olen myyty ja lähden ostamaan noita välittömästi! Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  2. Voi jestas, tämä tuli kuin tilauksesta! Juuri illalla googlettelin tuollaista samanlaista valosarjaa (onko tuo Airamin?) ja mietin miten saisin käteviten sellaisen ulos kiinnitettyä :) aivan mahtavaa! Onko tietoa tosiaan valosarjan sekä kiinnikkeiden ostopaikoista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valosarja on ostettu noin 3 vuotta sitten ja on annon. Löytyi siis aikanaan kodin1:stä. Airamin on varmasti myös tosi hyvä :)
      Uskoisin, että kiinnityspaloja löytyisi monesta rautakaupasta, mutta voin yrittää tarkistaa jälleenmyyjiä suoraan 3M kautta :)

      Poista
  3. Prismasta löytyy noita 3M kiinnikkeitä. Kävin ostamassa juurikin näiden postausten innoittamana. Hintavia ovat kyllä...ainoa miinuspuoli

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥