sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isänpäivän Silverjunglet.

Oikein ihanaa isänpäivää sinne ruudun toiselle puolelle! Me tulimme juuri kotiin ravintolasta, käytiin syömässä koko porukalla isovanhempien kanssa. Nyt on kyllä vatsa pullollaan ja tekisi mieli käydä sen viereen pitkäkseen tähän bloggaussohvalle.. :D

Samalla reissulla napsasin nopeasti asukuvat tytöistä ja tallentuipa sinne muistikortille myös omakin look. Meille tuli nimittäin muutama viikko sitten Silverjunglelta ihana paketti, josta löytyi vaikka mitä suloista! On pitänyt jo jonkin aikaa kuvata ne, mutta tässä on ollut vähän kaikennäköistä säätöä..


Tyttöjen paketissa oli mustat frillapaidat ja pilkkuleggarit sydämillä, minulla taas aivan ihana raidallinen frillapaita. Pienimmän mitoitus on 98/104 ja Tirpalla taas 134/140cm. Vähän käännettiin hihoja, mutta minusta vastaavat hyvin kokoaan. Enemmänkin niin päin, että vähän on kasvunvaraa, kuin niukka. Suosittelenkin ottamaan juuri sen oikean koon, näihin ei tarvitse kasvunvaraa miettiä :)

Ne, joille Silverjunglen vaatteet eivät ole vielä tuttuja, niin kerrottakoon, että tuotteet ovat ekologisesti ja eettisesti tuotettuja, unohtamatta tietenkään esteettisyyttä. Vaatemerkki on myös hyvin tarkka siitä, ettei lapsityövoimaa käytetä ja että tuotteet täyttävät ökö-tex -sertifioinnin kriteerit.


Tämän illan ohjelmassa olisi vielä cheerleanding -treenit ja sunnuntaiseen tapaan lämmitetään vielä sauna, todennäköisesti takkakin. Olen viritellyt lisää joulutunnelmointia vähän sinne sun tänne, mutta palataan niihin myöhemmin lisää..

Tänään nostan jalat ylös ja rikon melkein koko viikonlopun kestäneen, melkein somelakon. Rauhaisaa sunnuntaita ihanat :) Toivottavasti teillä on ollut oikein onnistunut viikonloppu!


ps. vaatteet on saatu bloginäkyvyyttä vastaan, en hyödy rahallisesti linkkien klikkailusta.

2 kommenttia:

Kiitos kivasta viestistä ♥