tiistai 3. marraskuuta 2015

Lakritsinen suklaa-appelsiini nakukakku.

Perjantai-illan ratoksi ja lauantai-illan iloksi leivoin suklaakakun. Minulla oli visio herkullisesta nakukakusta, jonka maut koostuivat suklaasta, lakritsista ja appelsiinista.

Ideana ihan hyvä, mutta käytännössä ei oikein toiminut. Sain kyllä usemman kommentin fb:ssä ja instassa koskien reseptiä, ja lupasinkin jotain väkertää kasaan. Koska tällaisenaan kakku ei oikein toiminut, kerron teille muutaman vinkin :)


pohja:

suklaakakkupohja (mokkapalapohja gluteenittomana ei kestänyt käsittelyä)
lisää joukkoon n. 3 rkl lakritsinjuurijauhetta

täyte:

1 prk appelsiinirahkaa
2 prk vispikermaa
1 prk appelsiinituorejuustoa
3 liivatetta

kuorrute:

mokkapalakuorrute, lisää 2 rkl lakritsinjuurijauhetta


Kakku itsessään oli äärettömän hyvän makuinen ja toimi yhdistelmänä. Pohja tosiaan ei vain kestänyt oikein käsittelyä ja siksi sainkin koota kakkuni murusista ja palasista vuokaan. 

Lakritsinjuurijauhe on itsessään aika mietoa ja reilu 1 rkl ei maistunut oikeastaan miltään näin suuressa taikinassa.

Toivottavasti näistä oli reseptin toivojille yhtään apuja. Rapatessa roiskuu, mutta ne roiskeet kannattaa rohkeasti hyödyntää, maku on useimmiten se tärkein juttu. Ulkonäölle nauretaan sitten yhdessä :)


12 kommenttia:

  1. No huh miten herkun näköinen!!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Ja minä kun ajattelin, että ihan pöh kun tuolla tavoin hajosi :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos titti :)
      Maku oli parempi, kuin ulkonäkö. Tälläkin kertaa :D

      Poista
  4. Löysinpä taas ihanan blogin eli pitää ryhtyä lueskelemaan postauksiasi ihan alusta alkaen! Minäkin ajattelin kokeilla piakkoin tätä nakukakkua,kun näin reseptin lehdessä ja kiva,kun täältä löytyi vinkkiä kakun työstämiseen.

    Meilläkin asustaa kaksi pientä prinsessaa eli tervetuloa kurkistamaan blogiini osoitteessa: http://maalaishiirenelamaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, älä alusta :D
      Tervetuloa mukaan <3

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥