torstai 4. helmikuuta 2016

DIY pieni ystävänpäivälahja.

Ystävänpäivä on ihan nurkan takana ja me Tirpan kanssa päätimme askarrella jotain pientä kavereille. Sen piti olla kiva ja ikään sopiva. Tirppa on nyt ensimmäisellä luokalla (integroitu 1-2lk.) ja suurin osa hänen luokkalaisistaan on oppinut lukemaan. Mikä olisikaan mukavampi tapa siis muistaa juuri lukemaan oppinutta ystävää, kuin ihan itse tehty kirjanmerkki.

Kirjanmerkkejähän on helppo tehdä vaikka mistä materiaalista, jopa ihan nollabudjetilla saa kierrätysmateriaaleista vaikka pahvisen tai laatikon pohjalla lojuvista helmistä vastaavan.


Ensin mittasimme sopivan narunpätkän (tämä on nahkaa, jotta kestää) ja minä tein siihen solmun. Tirppa pujotteli haluamansa määrän helmiä ja minä tein uuden solmun, jotta helmet eivät karkaisi. Toiseen päähän vielä sama, niin pysyy hyvin sivujen välissä.

Korttiin liimattiin ääriviivatarra ja pieni kakkupaperi, johon Tirppa piirsi lahjan saajan nimen ensimmäisen kirjaimen. Toiselle puolelle vielä pieni tervehdys. Pelkkä korttikin on jo niin kiva, että käy myös kirjanmerkistä!

Ja tosiaan näitä on superhelppo taitella ihan vaikka paperistakin, esimerkiksi TÄSTÄ löytyy ohjeet origami-kirjanmerkkiin. 


Tässä vuosien saatossa on itse huomannut, kuinka tärkeitä ystävät ovat. Minulla on vain muutama ystävä, enkä oikeastaan enempää kaipaakaan. Määrän sijaan satsaan laatuun :D Tuttavia löytyy sen sijaan paljon yhtään heitä väheksymättä.

Lahjomalla ystäviä ei voi ostaa, mutta niitä olemassa olevia on ihanaa muistaa milloin milläkin. Joskus saatan soittaa treffien jälkeen ja sanoa, että olitpa erityisen kaunis tai toisena aamuna lähettää täysin urpon viestin, joka saa räjähtämään nauruun toivottaen hyvää työpäivää. Joskus ystävä tulee mieleen jostain hassusta jutusta ja nekin koitan muistaa ilmoittaa asianosaisille. Ihmisellä on hyvä olla, kun tietää jonkun jossain ajattelevan häntä.

Tämän kiireen keskellä ystävät tunnistaa myös siitä, että juttua on helppo jatkaa, vaikkei aina ehdi näkemäänkään. Nämä kaikki haluan myös opettaa lapsilleni tulevaisuutta varten. Tärkeää on perhe ja ystävät.

Ihanaa ystävänpäivää!


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ja ihanaa viikonloppua sinne teille <3

      Poista
  2. Voi miten söpö! Ja juu tosiaan aikuisena ystävissä laatu korvaa määrän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten on tietysti se oma paras seura aina välillä :D

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥