keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Laskukaverit.

Moikkamoi! Eilen vielä oltiin näissä tunnelmissa ja nyt yksi makaa sängyn pohjalla neljänkympin kuumeessa. Tirpalla olisi ollut kauan odotettu cheerleadingin akrobatialeiri, mutta se jää nyt välistä. Toivottavasti saadaan porukka terveeksi perjantaihin mennessä, että pääsisimme taas mäkeen.

Kävimme lasten kanssa maanantaina laittamassa passihakemukset sisään, sekä päivittämässä laskettelukamat sopivan kokoisiin. Onneksi menee aika hyvin niin, että kun vanhimmalle hankkii uudet, niin edelliset ovat seuraavalle sopivia.

Viime viikolla kävin Nopsterin kanssa laskemassa yhtenä päivänä ja nyt eilen hän menikin jo omia menojaan rinteessä. Tosi hienosti muistui mieleen ja oli taas kuin vanha tekijä! Tirpan otin vuorostaan eilen muistelemaan ja tunnin jälkeen laski itsekseen sujuvasti. Niin se vaan on, että kun tuon laskettelun kerran oppii, se jää luihin ja ytimiin!

Pienimmän vuoro olisi seuraavaksi tulla laskemaan minun kanssani ja Muru saa mennä isojen kanssa. Tämän talven todennäköisesti vaan Pienimmän kanssa vähän kokeillaan ja ensi vuonna sitten voisi laittaa hiihtokouluun. Täytyy sanoa, että nuo hiihtokoulut ovat loistava keksintö!


Muutaman tunnin kun ehti laskea ja siihen päälle pulkkamäet ja grillimakkarat. Kotiin päästyä vielä päiväsauna ja olin aivan valmis petiin kolmen aikaan iltapäivällä :D

Iltaa myöten Tirpalla alkoikin sitten kuume nousemaan ja katselimme yhdessä netflixistä nuorten elokuvia. Ai että tykkäänkin noista "lasten" musikaali-laulu-tanssi leffoista! Ne ovat sellaisia hyvänmielen elokuvia ja aina löytyy kuitenkin pieni opetus taustalla.


Tämä päivä meneekin sitten sujuvasti chillaillessa. Ajattelin neuloa vähän villatakkia, siivota, ehkä rymsteerata, käydä vaatekaappia läpi ja jos Tirppa jaksaa, niin askarrella kutsukortit hänen mehujuhliinsa. Sannin inspiroimana haluaa pitää teekutsut kavereilleen, joten jee! Minä pääsen järkkäilemään pieniä juhlantapaisia.

Mukavaa hiihtolomaa niille, jotka sitä jo viettävät ja tsempit vikoihin päiviin tässä ennen lomia niille, joilla se on vasta edessä!



2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Ansku <3
      Kyllä tää varmasti tästä pian!
      Tirpalla oli tänään eka kuumeeton päivä :)

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥