keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Mitalikahvit, nespressokeitin ja porkkanakääretorttu.

Me olemme juoneet tänään mitalikahvit! Tirppa osallistui koulunsa kevätkirmaisuihin ja meni ja toi kotiin kultamitalin. Sepäs sattui, sillä olin aamulla noutanut postista uuden Nespresso CitiZ&Milk keittimeni.

Osa teistä saattaa muistaa, että meillä on aiemmin ollut toisen merkin kapselikeitin. Itseasiassa myin sen hyvin pian pois, sillä en käyttänyt sitä kertaakaan. Juon lähes aina kahvini mustana ja koin kovin hankalaksi alkaa kurkkimaan eri pakettien tuotesisältöjä. 

Haluan juoda kahvini kahvina, enkä kaipaa siihen ylimääräisiä lisäaineita tai varsinkaan lisättyä sokeria.

Juttelin bloggers inspirations dayssa Nespresson pisteellä heidän edustajan kanssa aika pitkään, ja hän käänsi oikeastaan kaikki uskomukseni ja mielipiteeni kapselikahveista ja -keittimistä täysin ympäri. Sanoinkin silloin, että käviköhän niin että minut on nyt käännytetty ja pian meiltäkin kyseinen keitin löytyy. Eikä siihen kovinkaan kauaa mennyt!


Kertakaikkiaan rakastan tummaa, oikein paahteista espressoa ja Italian reissun jälkeen en ole saanut yhtä hyvää kahvia missään, kuin tänään kotona Arpeggio kapselista.

Tuolla CitiZ&Milk keittimellä on mahdollista valmistaa muuten myös maitokahveja, mutta niihin täytyy palata myöhemmin. Nespresson sivuilla kerrotaan, miten maito ikäänkuin vahvistaa eri kahvilaatujen aromeja ja tuo niistä lisää vivahteita esiin. Tällä hetkellä haluan kuitenkin vain nauttia maailman parhaasta kahvista.. Kyllä, uskallan todeta näin!

Kahvikapseleihin ei ole lisätty mitään ylimääräistä, eikä varsinkaan sitä sokeria. Keitin on tosi helppo käyttää ja tuntuma ylellinen. Täydellistä espressoa joka aamu omassa keittiössä..


Mitalikahvien seuraksi leivoin porkkanakääretortun, koska kuka nyt ei porkkanakakusta tykkäisi. Täytettä on reilusti, sillä se taitaa olla parasta :D 

Ainakin itse olen se, joka nuolee kuorrutelusikat ja kaapii kulhon reunat täysin puhtaaksi. Joskus olen jopa miettinyt pelkän kuorruteen tekemistä, mutta toistaiseksi on tyytynyt kehittelemään erilaisia kakkuja, missä kuorrutetta voi käyttää.

Suosikkejani ovat esimerkiksi kesäkurpitsakakku, sekä kirsikkapiiras.


PORKKANAKÄÄRETORTTU

2 munaa
2 dl sokeria
1 dl juoksevaa margariinia
2 dl gluteenittomia jauhoja
2 dl porkkanaraastetta
2 tl leivinjauhetta
mausteeksi kanelia, kardemummaa ja jauhettua vaniljaa

täyte:

200g tuorejuustoa
75g voita
3 dl tomusokeria


Kuori ja raasta porkkana. Vaahdota munat ja sokeri, lisää mukaan kuivat aineet. Kääntele sekaan porkkana ja paista noin 10-15 min 200 c.

Jäähdytä pohja hyvin ja valmista täyte sillä välin. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja laita se jääkaappiin tiivistymään. Tuorejuusto menee helposti vatkattaessa ohueksi, mutta palautuu taas kylmässä.

Levitä täyte pohjalle ja rullaa torttu tiiviiksi. Jätä se leivinpaperin sisään ja siirrä jääkaappiin vielä joksikin aikaa tekeytymään.

Itse olin aika malttamaton ja omastani tuli täytteen juoksevuuden myötä hieman littana. Kärsivällisyys on hyve ja mahdollisesti myös liivate :D Yhtä kaikki, torttu maistui älyttömän hyvälle ja oli yksinkertainen valmistaa.

Löytyykö teiltä Nespresso-keitintä? Kertokaahan mielipiteitänne ja makukokemuksia erilaisista kahvilaaduista :)


*keitin saatu bloginäkyvyyttä vastaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta viestistä ♥