perjantai 17. kesäkuuta 2016

Miten maisemoida vanha pihakeinu - helppo ja nopea muutos.

Lukijoissani on varmasti joukossa ihmisiä, joiden silmiin asioiden täytyy sopia yhteen ja olla harmoniassa. Itsekin tunnustaudun varsinaiseksi kauneuden kannattajaksi ja jos jokin asia häiritsee, se vain häiritsee.

Meidän takapihalla on keinu. Tämä kuului talokauppaan, sillä pyysimme jättämään sen paikoilleen. Jäätävän ruma puna-vihreä hirvitys, mutta hemmetin käytännöllinen lasten viihdyttämisen kannalta. Olen purrut kynnet verille ja repinyt hiukset päästä sen rumuuden kanssa, miettiessäni ratkaisua maisemointiin.

Yksi lemppareistani anana, oli maisemoinut lätkämaalin ja siitä se ajatus sitten lähti. Saattaa olla, että se lätkämaali on seuraava sitten joskus, kunhan saa aikaiseksi irroittaa verkon. Ehkä jopa uusia sen!


Ei ole ongelmia, joista en pääsisi yli. Olen älyttömän surkea maalaamaan itse suhumaalilla, mutta satuin muistamaan, että isänihän on koko elämänsä maalannut niillä. Yksi puhelu, että ei sulla sattuis olemaan luppoaikaa. Eläkkeellä kun on, niin kävin hänet hakemassa tuosta viidentoista kilometrin päästä eräs aurinkoinen keskiviikko.

Kävin ostamassa maalit tokmannilta, jossa mattamusta (juuri oikea!) oli tajouksessa kolme purkkia kympillä. Tähän meni kolme ja puoli.

Homma alkaa keinujen irroituksella. Älä kuitenkaan irroita tuota kelta-vihreää hirviötä, sillä se saa ansionsa mukaan myös vähän lilaa luomeen. Seuraavaksi käy keinu läpi rätin kanssa ja poista irtolika, sekä pöly.

Näppärämpi hioisi ja pohjamaalaisi, mutta koska minusta vauhti korjaa virheet, pistin isäpapan hommiin jo tässä vaiheessa. Huomaa, että ilman hiontaa ja pohjamaalia, saattaa väri irrota pinnasta helpommin, mikäli keinuun tulee kolhuja.

Suh, suh ja runko oli musta. Niin ja aika hieno. Sen jälkeen vaan uudet keinut paikoilleen ja kovaa ajoa!

ps. lautakeinujen väriero johtuu sateesta. Toinen on valmiiksi märkä, sillä siirsin sen tammesta ja toinen paketista kuorittu.

Mitäs sanotte? Minusta aika onnistunut muutos, eikä enää tarvitse valita takapihan kuvakulmia tarkoin, ettei tule puna-vihreä-keltaista hökötystä taustalle :D


23 kommenttia:

  1. Hieno muutos! Mitenhän tuon meidän trampan saisi maisemoitua... Jos sitä ei kaiva maahan. Ehkä pitää jotkut köynnökset kasvattaa ympärille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Sen taitaa saada vain kaivamalla maahan :D

      Poista
    2. Ja hei mä en kestä, miten hieno puumaja!!!

      Poista
  2. Tuostahan tuli oikein hyvä! Mä suosittelen samaa kikkaa aina asiakkaillekin. Kaiken maailman palloverkot, lätkämaalit ja trampat on ruumuudessaan vailla vertaa. Mattamusta, tummanharmaa ja tummanvihreä on tällaisten vekkuleiden pelastajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      En ihan ymmärrä sitä alkuperäistä punaista, mutta jos on siis vihreä puutarha ja punaisia kukkia? :D

      Poista
  3. Hyvältä näyttää!!

    Mie laitoin miehen rakentamaan keinun terassin ylläpuista ja ostin puiset keinulaudat Biltemasta, koska en vaan kyennyt keltapunaisiin muovihirvityksiin. Vielä pitäisi rungon puuosat käsitellä öljyllä mustiksi. :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää! Meille on samanlainen vihreä keinu tulossa isältäni, tämä vahvistaa ajatuksia että sen pystyy maalaamaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen tosiaan pystyy maalaamaan!
      Maalata voi melkein mitä tahansa :)

      Poista
  5. Meillä on prikulleen sama systeemi pihalla! Kiitos vinkistä! Kyllä lähtee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesänä kaikki keinut ovat mattamustia ja maalit loppu kaupasta :D
      Hauskaa tuunausta!

      Poista
  6. hino tuli...meillä pari vuosikymmentä vanha pihakeinuhässäkkä ja ihan kamalan näköinen. Olen miettinyt maalaamista, kunhan säät suosii ja inspis iskee....
    ja tämä postaushan niittasi keinun kohtalon :)
    Tuon keinulaita-hässäkän olen poistanut jo viime kesänä ja laitoin siihen sen ns. hämhäkkikeinun.
    Kiitti inspiraatiosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä mietin, että mitä ihmettä siihen kiinnitykseen voisi laittaa, kiitti vinkistä!

      Poista
    2. Hei Satu! Ihan vaan surffaamalla löysin tämän blogin ja hämähäkkikeinun virittämisen vanhaan pihakeinuun. Ihanko vain solmit köydet niihin pikku reikiin vai miten? Siihen samaan hämähäkin virittämistä meinaan suunnittelen =)

      Poista
  7. Hienolta näyttää mustana! :)
    Meillä samanlainen väriläiskä-keinu, odottaa maalaamista..mustaksi =)

    -Virpi-

    VastaaPoista
  8. Hyvä muutos! Meiltä löytyy myös tuo samainen keinu. Pitäisikö itsekin maalata, sopisi paremmin pihallemme.

    VastaaPoista
  9. Vauhti korjaa virheet :D :D Niin totta! Meillä on kans punainen futismaali, ehkä sillekin käy jonain iltana noin...

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥